tiistai 28. helmikuuta 2017

Final Fantasy XV (PS4)


Final Fantasy sarjassa on sarja joka tuo kerta toisensa jälleen pelaamisen ilon takaisin, jos sen on johonkin onnistunut kadottamaan. Sarja on vedonnut aina siitä asti, kun sisko sattui hankkimaan sarjan kahdeksannen osan ja pyytäen sitä pelaamaan (siskon katsoessa vierestä). FF15 on kokenut kivisen ja pitkän kehitystien, mutta odotus lopulta toi omasta mielestä mainion pelin pelikoneisiimme.

Kyseessä on tarina neljän miehen matkasta läpi erikoisten tapahtumien, upeiden maisemien ja tehtävien täyteisen seikkailun. Matka morsianta tapaamaan katkeaa, kun hyökkäys Prinssi Noctiksen kotiin kääntää auton kurssin. Auto onkin iso osa peliä, sillä se on alusta alkaen mahdollinen kulkuväline suhteellisen avoimessa maailmassa. Aivan joka paikkaan autolla ei pääse, vaan se kulkee ennalta määrättyjä teitä pitkin, mutta toimii samalla myös Fast travel –matkustamisen mahdollistajana eri paikkojen välillä. Kartalta myös pääsee nopeasti napin painalluksella aina auton luokse, olipa se missä tahansa.

Final Fantasy sarjaa uudistetaan joka kerta. Aina kun uusi osa tulee, niin voi olla varma, ettei se ole samanlainen kuin edeltäjänsä. Monesti sitä myös kritisoidaan, että
aikaisemmin esimerkiksi taistelut ovat olleet parempia ja tästä osan taisteluista ei pidetä. Toisaalta saman kohtelun saa jokainen osa, eikä siltä voi välttyä. Itse olen ollut sinut taisteluiden kanssa pelistä toiseen. Otan sarjan tuotokset enemmänkin aina omana kokonaisuutenaan, kun lähtisin vertailemaan niitä jotenkin keskenään. Jokaisen pelin omat koukerot täytyy vain oppia tuntemaan ja se on mielestäni yksi sarjan parhaita elementtejä. Aina on jotain uutta opittavaa ja omaksuttavaa.

Niin myös tällä kertaa ja FF15 taistelusysteemi onkin aluksi outo, mutta samalla varsin suorasukainen ja toisaalta helposti omaksuttavissa. Noct pystyy pikasiirtymään taistelutantereella, eli kulkemaan lyhyitä matkoja todella nopeasti. Samalla tyylillä hän voi hyökätä vihollisten kimppuun tai pötkiä pakoon keräämään hetkeksi energiaa kauemmaksi tai korkeammalle, siis suojaan vihollisten moukaroinnilta. Itse taistelu on pääsääntöisesti hyvin yksinkertaista hyökkää – puolista vuorottelua ja helpommat vastukset menevät heittämällä läpi vain hyökkäämällä. Taktista elementtiä tuovat hahmon sijoittelu ja hyökkäysten ajoittaminen, joilla voi estää vihollisten hyökkäyksiä tai katkaista niitä. Ase ja hyökkäysvalinnat tuovat myös oman mausteensa taistelemiseen. Avustavilla ystävillä on toki oma roolinsa ja heidän erikoiskykyjään pelaaja voi käyttää sen mukaan, mitä kykyjä on asetettu käyttöön. Tasokehitysten lisäksi kerätään AP-pisteitä, joilla päästään ostamaan erilaisista kykypuista hahmoja tai pelattavuutta parantavia ominaisuuksia.

Tavallaan peli ei tarjoa mitään kovinkaan mullistavaa. Se on kuitenkin moderni Final Fantasy ja tekemistä riittää kyllä loputtomassa sivutehtävien virrassa. Musiikkiakin pelistä löytyy koko sarjan edestä. Jos vain onnistut hankkimaan tai löytämään pelin sisäiseen musiikkikirjastoon albumeita. Automatkan aikana voikin kuunnella tuttuja kappaleita edellisistä osista tai tutustua uusiin sävellyksiin.

FF oli minulle pitkästä aikaa peli, jonka pelaamista ei halunnut lopettaa ja jonka pariin teki mieli jatkuvasti palata. Tuttuun isoon roolipelityyliin tarina jäi hieman ontoksi ainakin ensimmäisen läpiipelukerran jälkeen, koska tarinassa ei edetty lainkaan jopa kymmeniin tunteihin. Onneksi New Game+ on mahdollinen, joten täytyy jossain vaiheessa palata pelin pariin ja tutustua mitä se tarina oikeasti tarjosikaan. Maailma kuitenkin imaisi mukaansa. Sen tutkiminen ja  sivutehtävien koluaminen osoittautui oikein mukavaksi ajanvietteeksi. Taikuudesta ja fantasiasta huolimatta maailmakin oli tutun omanlainen, koska hahmot ja paikat olivat todellisen näköistä aavikkoa, luontoa ja kaupunkia. FF15 toimikin matkana pois tästä maailmasta johonkin, jossa voi viettää illan tehden vain sitä omaa juttuaan ja tutkien paikkoja.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti