lauantai 13. helmikuuta 2016

Life is Strange (PS4)


Maxine Caulfield on pienen pikkukaupunki Arcadia Bayn valokuvauskoulun opiskelija. Koulupäivän aikana Max huomaa yllättäen pystyvänsä hallitsemaan aikaa. Traagisten tapahtumien seurauksena Max huomaa pystyvänsä vaikuttamaan ajan kulkuun heilauttamalla kättään. Näin Max pystyy palaamaan ajassa taaksepäin, jotta hän voi muuttaa aikaisemmin selvitettyjen tapahtumien kulkua.

Ominaisuutta käytetään mukavan vaihtelevasti paitsi tarinan valintojen suhteen, niin myös ongelmanratkaisussa. Esimerkiksi korkealla olevaa esinettä tavoitellessa se voikin tippua väärään paikkaan pienen tunaroinnin seurauksena. Täytyy siis hoksata tutkia ympäristöä vähän enemmän, jotta huomaa ennen halutun esineen tavoittelua asettaa toinen esine sopivalla tavalla tulevaisuuden kannalta. Tulevaisuuden tietäminen siis auttaa eteenpäin, mutta sen hyödyntäminen vaatii palaamista ajassa hieman taaksepäin.

Arcadia Bayn kaupunki on mukavan eläväinen ja vastaan tulevien ihmisten kanssa voi olla varsin paljon vuorovaikutuksissa juttelemalla. Pelin punainen lanka onkin eri ihmisten kemiat ja Blackwell Academyn opiskelijoiden keskenäinen kilpailu. Mukaan saadaan monenlaisia tilanteita, joita Max voi ratkaista kykynsä turvin. Vahvana teemana on myös koulukiusaaminen ja oppilaiden välinen arvomaailma.

Tarina saa uusia ulottuvuuksia, kun Max ryhtyy ystävänsä kanssa tutkimaan kadonneen naisen tapausta. Samalla hän huomaa Arcadia Bayn olevan isojen muutosten kourissa. Luontoäiti tarjoaa kirjavan joukon outoja ilmiötä, joita Maxin lisäksi hämmästelee koko yhteisö. Vahvasti tunteisiin ja pelaajan moraaliin tukeutuva peli tarjoaa paljon valintoja, joissa ei välttämättä ole oikeaa tai väärää vastausta. Riippuu paljon siitä, miltä kannalta pelaaja tilannetta ajattelee ja kuinka hän mahdollisesti haluaa Maxin suhtautuvan tapahtumiin.

Tunnelmallinen ja taiteellinen peli on jaettu viiteen osaan, jotka alun perin julkaistiin muutaman kuukauden välein. Itse olen iloinen päätökseen odottaa pelin kokonaista pakettia, jotta odottaminen ei vie unohduksiin tapahtumia vahvasta tarinasta. Musiikki, audiovisuaalinen tyyli, tarina, hahmot ja lähes koko paletti on ehjä ja mielenkiintoinen kokonaisuus. Toki tästäkin löytyy muutama pieni kauneusvirhe, mutta pelin positiivisen tuoman yllätyksen myötä ne voivat jäädä omaan arvoonsa. Peliä voi suositella erittäin lämpimästi kaikille ja jopa sellaisille, jotka eivät videopelejä normaalisti välitä pelata. Tarina on sen verran vahva, että se tempaisee mukaansa myös hieman satunnaisemmankin ohjaimen naputtelijan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti