torstai 29. joulukuuta 2016

Super Mario Run (iOS)


Nintendo on vihdoin ja viimein loikannut Super Mario Run -pelin myötä mobiilialustojen suunnattomalle leikkikentälle. Pokemon Go toki on ollut menestys, mutta Nintendo ei ole juurikaan ollut osallisena siinä. Super Mario Run on kuitenkin Nintendon oma tuote, maailman tunnetuimman pelihahmon ensi tuleminen mobiiliin.

Isoin yllätys Super Mario Runissa on varmsti se, että kyseessä ei ole ns. free to play peli. Pelin voi ladata ilmaiseksi ja pelata demomaisesti kolme ensimmäistä tasoa. Sen jälkeen vaaditaan 10 euron panostus, jos seuraavaan maailmaan haluaa edetä. Moni voi ajatella, että kyseessä on iso hinta ja pelaamista on mukamas vähän. Kenttiä kuitenkin riittää mukavasti ja haaste pelissä onkin värillisten kolikoiden keräämisessä. On totta, että pelin juoksee läpi hetkessä, mutta haluatko oikeasti pelata tällaista peliä vain juoksaksesi sen läpi, etkä tehdä sen tarjoamia haastavampia osuuksia?

Mario juoksee jatkuvasti eteenpäin, joka on koko pelimekaaniikan juju. Saadaksesi vaikeimmat harmaat kolikot yhden juoksun aikana, on keksittävä oikeasti mielenkiintoisia tapoja hyödyntää Marion jatkuvaa liikettä. Toisinaan kolikon saaminen tietystä paikasta vaatii todellista pohdintaa, ja muutamassa kohdassa joutui jopa turvautumaan Youtuben apuun, koska en vain keksinyt kuinka ihmeessä kolikon oikein saa haettua.

Perus maailmojen ja niiden kenttien lisäksi pelistä löytyy myös Toad race -tila, jossa kisataan toisten pelaajien suorituksia vastaan. Voittaja kerää hurraavat Toad-hahmot omaan maailmaansa, ja niiden määrä nostaa kaupungin tasoa. Oudosti toteutettu ratkaisu pienen kaupunkin rakentamiseen, joka ei mielestäni sovi peliin lainkaan. Niinpä rakentelu ja kisaaminen onkin jäänyt alkukokeilun jälkeen omaan arvoonsa ja keskityin vain pelaamaan kenttiä uudelleen aina vain haastavampien kolikoiden tavoittamiseksi.

Lopulta kaikki kolikot oli jokaisesta kentästä saatu kerättyä ja innostus loppui oikeastaan heti. Peli olikin oikein mainio viihdepläjäys putkimiehen ensikosketuksena mobiilimaailmaan ja odotan Nintendon tulevia tekeleitä innolla. Onkin hieno nähdä, että joku uskaltaa vielä tehdä muutakin pelattavaa mobiiliin, kuin jatkuvasti koukussa pitäviä F2P-malleja. Antaa Marion elää oman aikansa ja sen jälkeen seuraava tuote kehiin kiitos.






torstai 8. joulukuuta 2016

Suomen pelimuseo avautuu Tampereelle tammikuussa



Osittain joukkorahoitettu pelimuseohanke on muuttunut todeksi. Viimeviikon perjantaina järjestettiin joukkorahoitukseen osallistuneille mahdollisuus päästä katsomaan, miltä se museo oikeastaan näyttää. Museo on osa Tampereen Museokeskus Vapriikin näyttelyitä ja sijaitsee heti Vapriikin sisääntulon yläpuolella toisessa kerroksessa.

Pelimuseo on historiallinen ja opettavainen matka pelin nykyhetken ja lähitulevaisuuden suomalaisista pelimenestyjistä, 90- ja 80-luvun kotikoneiden vallankumouksen kautta tukkimiesten kämpillä harjoitettuun lauta ja korttipelaamisen kulttuurin kehittymiseen. Pelit ja koko näyttely keskittyy nimenomaan suomalaiseen pelikulttuuriin ja sen kehittymiseen. mutta joukkoon mahtuu myös ilmiöitä maailmalta.

Itse kiersin museon ”väärässä” järjestyksessä ruuhkien helpottamiseksi ja aloitin menneisyydestä. Alku olikin mielenkiintoista koettavaa, kun vastaan tuli ensimmäiseksi suomen sisällissodasta vuonna 1918 julkaistu peli. Entä oletko kuullut jo 100 vuotta sitten kehitetystä sähköllä toimivasta peli-innovaatiosta? Electra-peli kertoi jo tuohon aikaan valoilla kysymyksen ja vastauksen oikeellisuuden. Useissa näyttelykappaleissa on lisäksi nauhoite, jossa pelin tekijät ja asiantuntijat kertovat pelistä, sen synnystä tai aikakaudesta pelien näkökulmasta. Asioihin voi tutustua kuuntelemalla nauhoitteen samalla, kun ihastelee ikivanhaa peliesinettä. Joukossa piilee usein myös pientä nippelitietoa, jota ei välttämättä ole aikaisemmin tiennyt. Tiesitkö että Speden Speleissä ollut nopeustesti oli oma versionsa huoltoasemien tuotteista? Normaalipelin nopeudesta poiketen Speden versio aloitti normaaliversion 50 arvon tienoilta. Museossa pääsee testaamaan tietysti myös oman nopeuden, onneksi kuitenkin normaalinopeudesta lähtien.

Museossa on panostettu paljon itse kokemisen periaatetta. Miltä tuntuu pelata vuosikymmeniä vanhaa peliä tai kulttimaineessa olevia teoksia? Lähes tulkoon kaikki ainakin elektronisilla laitteilla toimivat pelit ovat oikeasti kokeiltavissa ja pelattavissa. Jos kiinnostaa käydä testaamassa esimerkiksi kuinka vaikea se Uuno Turhapurosta tehty peli onkaan, niin museossa sekin onnistuu. Entä oman lapsuuden yksi muistetuimmista pelihahmoista, Hugon seikkailujen kokeminen oikeasti puhelimen välityksellä? Kyllä, museossa on puhelin ruudun alapuolella ja puhelimen näppäimistöllä ohjataan pelihahmoa, samalla tavalla kuin aikanaan televisiopelissä.

Yleisradion merkitys suomalaisessa pelikulttuurissa onkin ollut merkittävä ja se yllätti itseni todella. Monessa kohdassa seinillä komeilee tekstit yleisradiosta joko television tai radion kautta pelatuista peleistä. Pelit ovat olleet myös mainoksiksi todella suosittuja. Kuinka moni kolmekymppinen on unohtanut esimerkiksi Kotijäätelöautojen kyydissä jaetun Drop Mania -pelin? YLE:n toinen kotikaupunki Tampere onkin osuva paikka museon sijainniksi ja avain keskustan tuntumassa.

Museo on matka paitsi pelaamiseen myös eri aikakausien koteihin. Siihen aikaan, kun pelaaminen kotona teki tuloaan. Museossa onkin muutamia upeasti sisustettuja huoneita sekä kuvia muistona pelaamisen vallankumouksen alkamisesta. Pelikaupat sekä peliluolat olivat myös aikanaan paikkoja, jossa paitsi pelattiin ja kokeiltiin eri pelejä, niin tutustuttiin ihmisiin ja muihin pelaajiin. Löytyypä museosta siis pelikauppanäyttely sekä toimivat ja pelattavat kolikkopelit museon omassa pelihallissa. Nämä edustavat omaa lajiaan pelihistoriassa ja ovat upea lisä pelaamisen kulttuurin näyttömällä, joka nyt on saatu kattavasti taltioitua museoon. Vaikka se on ehkä pinta-alaltaan pienehkö, niin sisältöön on saatu mahtumaan upea määrä suomalaista pelikulttuuria ja historiaa vuosien varrelta. Itse olisin ehkä kaivannut suomalaista pelialan printtimediaa esille esimerkiksi Pelaaja-lehden ja Pelit-lehden muodossa. Kokonaisuutena paketti on kuitenkin upea ja vierailemisen arvoinen varmasti useampaan kertaan. Yhdellä kerralla tuskin ehtii tutustua tarpeeksi museon aarteisiin, joten uudelleenkäynti arvoa löytyy.

Museo aukeaa tammikuussa yleisölle, joten suosittelen erittäin lämpimästi piipahtamaan ensi vuonna Tampereella!

Lisätietoja: www.suomenpelimuseo.fi














lauantai 12. marraskuuta 2016

PlayStation VR



PSVR on ensimmäinen todellinen kosketukseni virtuaalitodellisuuden maailmaan. Aikaisemmin olen kokeillut vain Oculuksen varhaisimpia kehitysversiota, joten kovin paljon kosketuspintaa VR-maailmaan ei ole aikaisemmin ollut. Tekniikka kuitenkin kiinnostaa kovasti ja lievä innostus PSVR-laseja kohtaan on ollut jo pitkään läsnä. Ei siis malttanut odottaa, vaan heti lasien ilmestyessä täytyi omat saada kokeiltavaksi.

Ensimmäinen haaste VR-maailmaan siirtymisessä on laitteiston toimintavalmiuteen kytkeminen. PSVR:n mukana tulee iso kasa erilaista johtoa. Sonyn toimesta jopa numeroitu erikseen, joten ohjeista käy varsin hyvin selvästi, kuinka laite on tarkoitus kytkeä PS4 järjestelmään ja mikä johto kuuluu mihinkin kohtaan. Lopulta asennuksen loppuun saatuani pääsee vihdoin käyttämään itse laitetta.

PSVR on yllättävän miellyttävä päässä. Paino jakautuu hienosti päähän, eikä ole esimerkiksi täysin otsalla. Alkusäätämistä on kuitenkin paljon. PS Kameran avulla voidaan määrittää silmien etäisyys toisistaan, joka auttaa VR:n kuvan hahmottamisessa. PS järjestelmän sisäinen opas opastaa myös laitteen päähän laittamisessa niin TV-ruudulla, kuin itse lasienkin ruudulla. Eli vaikka laitettavaa ja säädettävää on jonkin verran, niin loppupeleissä laite on kuitenkin varsin toimiva kapistus ensimmäiseksi VR laitteeksi. Toki laseista lähtevä johto PS4:n ja lasien välissä olevaan pienehköön boxiin tuntuu olevan varsin usein tiellä. VR kokemuksen saattaminen langattomaksi onkin yksi iso tekijä, jonka voisin kuvitella olevan isomman läpimurron vaatimus. Toisaalta johto mahdollistaa tekniikan laseista siirtämisen toisaalle, jolloin ne ovat kevyemmät.

Itse lasien kuva on hieman rakeinen ja yllättävän epätarkka ainakin omiin silmiin. En toki sulje pois useamman vuoden vanhoja silmälaseja, jotka voivat vaikuttaa kuvan tarkkuuteen. Opetusohjelman aikana VR lasien paikkaa ja kuvan sain kuitenkin varsin helposti säädettyä sopivaksi, mutta tarkan kuvan ylläpitäminen pelaamisen aikana tuntuu olevan haastavaa. Kovin iso alue ei ole tarkka ja ympärillä oleva hieman utuinen alue on varmaan yksi syy lopulta minulle tulleisiin ongelmiin lasien käytössä. Koin nimittäin varsin voimakasta pahoinvointia laseja käytettäessä. Aina ongelmia ei ollut, mutta liikettä sisältävät pelit, jossa kamera, eli käytännössä minä liikun, mutta oikeasti istun pakallani tuo pahoinvointia ikävästi esiin. Kaikkein pahin oli Driveclub autopeli, jota ei kovin montaa kymmentä sekuntia pystynyt pelaamaan. Toisaalta taas Rush of Blood vuoristoratakauhuseikkailun demo meni suhteellisen kevyesti, vaikka olenkin liikkuvan vaunun kyydissä. Point and click -pelit puolestaan tuntuvat olevan sitä helpointa antia, koska itse olen paikallani ja hahmo liikkuu Move-kapuloilla osoitettuun paikkaan. Yllättävissä paikoissa kuitenkin saattaa esiintyä pahoinvointia, kuten Sonyn Playroomin tasoloikkapelissä, jossa hahmoa ohjataan Mario tyylisesti pitkin tasohyppelykenttää. Homma oli mukavaa, kunnes loppupuolella tulikin yllättäen liukumäkilasku kohti maalialuetta ja homma oli siinä. Järkyttävä olo, jossa oikeasti joutui pidättämään, ettei oksennus tulisi.

Pöhnäinen olo VR kokemusten jälkeen alkoi olla enemmän sääntö kuin poikkeus, joten isompien pelien hankkiminen demojen sijaan ei tuntunut kovin luontevalta. Vaikka PSVR on erittäin mielenkiintoinen tuote ja VR on toivottavasti tulevaisuutta, niin ensimmäisen aallon laitteet evät ole olleet kovinkaan miellyttäviä kokemuksia itselleni. Kenties tulevaisuudessa tekniikan ja laitteiden kehittyessä pääsen itsekin näistä nauttimaan, mutta nyt päädyin muutaman viikon käytön jälkeen myymään laitteen pois. Palataan VR:n pariin kenties PSVR2:n myötä.


Tämä kaikki tulee PSVR:n mukana.


lauantai 5. marraskuuta 2016

Tulevaisuus Helsingin Messukeskuksessa


Kyllä se on jälleen todettu. Aika kuultaa muistot. Onhan se tietysti myös mahdollista, että suomalainen messukulttuuri on jonkinlaisessa taantumassa talouden vanavedessä.

Omissa muistoissa on vielä muistaakseni GameWorld-nimellä kulkeneet pelimessut Helsingin kaapelitehtaalla. Noihin kokoonnuttiin kavereiden kanssa, jotka olivat tulleet tutuksi keskustelufoorumeilta tai chat-kanavilta. Pääsi näkemään bittiverhon takana olevia ihmisiä oikeasti ja testailemaan uutuuspelejä ja laitteita samalla. Lisäksi oli paljon kilpailuja, joista oikeasti pystyi pelaamalla voittamaankin uutuuslaitteita. Messut olivat hienoja kokemuksia nuorelle pojalle, joten jostain se sama pieni into vielä kumpuaa, kun vuotuiset Digiexpot ja nyt ensimmäistä kertaa nimellisesti ainakin eriytetty GameXpo starttasivat Helsingin Messukeskuksessa.

Perjantai on ehdottomasti paras messupäivä, kun ihmisiä ei ole vielä liikaa. Ehtii siis kokea jopa asioita, eikä aika mene jonottamiseen. Messut siis edelleen vetävät väkeä, mutta osittain tietysti siksi, että samaan aikaan on useita muita messuja menossa. Pientä taantumaa ainakin perjantain osalta oli havaittavissa tai jostain syystä messut tuntuivat aikaisempaa rauhallisimmilta.

Isoimpana edelleen samana aikaan pidettävä Skiexpo, joka paistaa heti silmään halliin astuessa. Se näkyy selvästi ja vaikka GameXpo on hieno nimenä, niin peliosastoja saa oikeasti etsiä. Aluksi näin talviurheilua osastoja ja eksyin kiertelemään toiselle puolelle Messukeskusta etsiessäni pelipuolta. Lopulta se löytyikin Ski- ja Digipuolen takaa ajettuna omaan nurkkaansa. Mikään ei siis käytännössä ollut muuttunut ja pelialueet olivat suhteellisen pieniä osastoja. Toisaalta eipä tarvitse kovin paljoa pyöriä, jotta tarjonta pelaamisen osalta on nähty.

Ns. tosipelaajalle messut eivät nykymuodossaan paljon tarjoa. Joitain uutuuspelejä pääsee toki ensimmäistä kertaa kokeilemaan ja vaihtelevia messutarjouksia laitteista ja peleistä metsästämään. Rahaa kannattaakin varata mukaan, vaikka korttimaksut onnistuvatkin lähes kaikkialla. Keskustelutilaisuudet, isolta tapahtumalavalta kilpapelaamisen seuraaminen ja kavereiden näkeminen ovat kuitenkin messujen parasta antia. Satunnaiselle perheelle digipuoli tosin tarjoaa kuitenkin ikkunan erilaiseen maailmaan. Erityisesti VR on tänä vuonna esillä ainakin Viven ja Sonyn PS VR:n muodossa. Niihin jonoa olikin jo perjantaina ja messut antavatkin pienen kurkistuksen siitä ikkunasta ja pääsyn näkemään miltä se tulevaisuus oikeastaan näyttää.

Vaikka minulle messut eivät lopulta enää nykyään kovin paljoa tarjonneet, niin kyllä siellä piipahtaminen tarjoaa aina edes sitä jotain. Harvemmin tavattavien tuttujen kanssa jutteleminen ja ihan vain pitkästä aikaa näkeminen tarjoaa sitä pientä yhteisön kaipuuta menneestä ajasta, jolloin yhteen kokoontuminen nimenomaan messuja varten oli se juttu.

Messut Helsingin Messukeskuksessa auki vielä lauantaina ja sunnuntaina:

lauantai 5.11. klo 9-19
sunnuntai 6.11. klo 10-17





keskiviikko 2. marraskuuta 2016

GameXpo 4.-6.11.2016 Helsingissä - Kaksi lippua tarjolla!


Viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa tapahtuu. GameXpo starttaa perjantaina yhdessä mm. Digi- ja Skiexpon kanssa. Lisää messuista voit lukea alla olevasta linkistä ja ehkäpä pientä raporttia tulossa myös blogiin viikonlopun aikana.

Nyt olisi kuitenkin yksi kahden lipun paketti tarjolla! Lippu oikeuttaa sisäänpääsyyn yhtenä päivänä. Laita siis nopeasti tuossa sivupalkissa olevaan at gmail.com osoitteeseen sähköpostia. Jos olet ensimmäinen, niin saat lippupaketin itsellesi. Kyselen sähköpostilla yhteystiedot, niin saan liput matkaan jo tänään ja toivottavasti ehtivät perjantaiksi. Editoin postausta, kun liput ovat menneen, joten vielä saattaa ehtiä. ;)

http://gamexpo.messukeskushelsinki.fi/

//edit: Ensimmäinen onnekas ilmoittautui. Onnea Jussi!

tiistai 25. lokakuuta 2016

Final Fantasy VII pianokonsertti Helsingissä!


Tästä tulee vähän kuin mainospostaus, mutta ei haittaa. Hienon asian puolesta levitetään tietoa. :)

https://www.facebook.com/events/873342859433250/

MELODIES OF LIFESTREAM
Final Fantasy VII pianokonsertti Helsingissä 12.11.2016. Liput (22€) myynnissä nyt! —> https://holvi.com/shop/vgmland/

Piano: Ramon van Engelenhoven (http://www.ramonvanengelenhoven.nl/)
Tuotanto: VGM Land

Konsertin viralliset sivut: http://vgmland.com/melodies-of-lifestream-fin/

Tervetuloa ainutlaatuiseen Final Fantasy VII -pianokonserttiin kuuntelemaan kuinka vuoden 1997 rakastetuimpiin peleihin lukeutuvan pelin musiikit heräävät henkiin hollantilaisen pianovirtuuosi Ramon van Engelenhovenenin tulkitsemina.

Vuonna 1995 syntynyt van Engelenhoven on kotimaassaan tullut tunnetuksi lukuisista pianokilpailuista ja tunnustautuu itsekin intohimoiseksi Final Fantasy -faniksi, joten luvassa on unohtumaton kokemus musiikin parissa.



Konsertista varmaan vähän kertomusta sen jälkeen, mutta kannattaa tulla itse paikalle! Lippuja ei ole paljon enää jäljellä.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

No Man's Sky (PS4)



No Man’s Sky on ollut puheenaiheena hyvän tovin. Peli aiheutti kohua jo ennen julkaisua ja hypejuna vei monen mennessään. Lopputulos on ilmeisesti hyvin paljon erilainen, mitä on annettu ymmärtää. Pienen tiimin tekemä kunnianhimoinen avaruustutkimusmatka on teknisesti upea saavutus, mutta pelinä se jättää monet kylmäksi.

Yksinkertaisuudessaan peli on tutkimista ja eteenpäin pääsemistä. Miljoonista tuntemattomista planeetoista koostuva leikkikenttä heittä pelaajan johonkin hiekanmurun päälle ja yrittää antaa vapaat kädet mieleisen kakun kokoamiseen. Satunnaislukuja pelimoottori syytää eteen tietyin ehdoin, eli jokainen planeetta luodaan, kun sen läheisyyteen mennään. Jokaisen pelaaja koluaa siis hyvin todennäköisesti täysin tuntemattomia planeettoja, joista kaikista tosin löytyvät samat asiat. Planeetoilla on aina resursseja, joita keräämällä saa varusteita ja alusta ladattua sekä päivitettyä. Toisilta planeetoilta löytyy harvinaisempia resursseja, sää olot vaihtelevat rajusti ja eläimistö sekä kasvillisuus on myös luotu satunnaisesti.

Planeetat ovat valtavia ja käveleminen paikasta toiseen veisi helposti tunteja. Tehtävänä onkin korjata avaruusalusta ja kehittää sen teknologiaa aina vain pidempiin hyperhyppyihin planeettojen ja galaksien välille. Sitä peli sitten onkin, erinäköisen, mutta pohjimmiltaan hyvin samanlaisten paikkojen tutkimista ja tuntemattomaan pyrkimistä. Jotkut varmasti viihtyvät pelin seurassa ja itse nautin myös suuresti tutkimisesta ja resurssien louhinnasta useita kymmeniä tunteja. En ollut tietoinen siitä mitä pelin oli tarkoitus tarjota, vaan hankin pelin kun näin mitä se on. Peliin on helppo hetkeksi palata, tukia ja siirtyä eteenpäin. No Man’s Sky voikin olla hyvin eräänlaista mielen terapiaa ja pakokeino arjesta.

Toki peli vaikuttaa usein tyhjältä, eikä varsinaista päämäärää oikeastaan ole. PC puolella voin helposti kuvitella pelin olevan modaajien huikea leikkikenttä ja peli tulee PC:llä varmasti saamaan täysin uusia ulottuvuuksia modikulttuurin myötä. Konsolipuolella sensijaan kannattaa tutustua peliin jossain tai odottaa sen ilmestymistä alelaareihin. Veikkaan, että parempia pelejä löytyy hyvin helposti johon aikaa käyttää, mutta toisaalta, voit olla myös yksi niistä joihin peli iskee kovaa. Siinä vaiheessa tutkimista ei pysäytä edes tietoisuus siitä, että teet kokoajan vain sitä yhtä ja samaa. Yrität saada hyperajomoottoriin sen yhden polttoainekennon lisää.





Alakuvat: Giantbomb.com


keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Uncharted 4: A Thief’s End (PS4)


Uncharted on ollut koko sen sarjan historian ajan jollain tasolla yksi lempparisarja. Vahvaa seikkailuhenkeä, tutkimista, muinaisia aarteita, paikkoja ja tapahtumia. Sarjan parissa on kasvanut muutama vahva henkilöhahmo, joten neljäs osa ei välttämättä sovi aikaisempia pelejä pelaamattomalle. Tarinasta saa paljon enemmän irti, kun tietää henkilöiden taustaa ja aikaisemmat seikkailut. Neljännessä osassa muistellaan vahvasti menneitä. Drake ja Elena ovat asettuneet aloilleen, mutta kuolleeksi luullun Sam-veljen ilmestyminen kuvioihin sysää tutun joukkion jälleen huikeaan seikkailuun etsimään muinaista aarretta, ainakin vielä kerran siis, eikä Sullyia tietenkään voi jättää mainitsematta.

Uncharted 4 on hiottu timantti. Se ei tarjoa mitään päräyttävää pelimekaanista uudistusta vaan luotaa vahvasti vanhoihin vahvuuksiin pienillä viilauksilla. Tarinaan, huikean näyttävään ja upeaan grafiikkaan, tunnelmalliseen äänimaailmaan ja hiottuun pelattavuuteen. Draken yliluonnolliset kiipeilyvoimat ovat vain yksinkertaisesti hauskaa pelattavaa ja vuorilla sekä hajoavilla rakennuksilla pomppiminen on vain niin pirun siistiä. Joukkoon sotketaan tuttuun tapaan aika-ajoin toimintaa ja aseiden pauketta, mutta sekin sujuu jo hyvin luontevasti. Tottakai mukana on myös pulmanratkontaa ja vuosikausia vanhat ansat ja mysteerit täytyy selvittää, jotta matka jatkuu. Naughty Dog yksinkertaisesti osaa tehdä sarjaan jo pelejä, enkä ainakaan itse enää törmännyt kuolettaviin harhahyppyihin tai tuskallisiin tähtäysongelmiin, joita saattoi sarjan alkuosien kanssa esiintyä.

Ainoa hetkittäin suuresti häiritsevä asia on se, että kuinka ihmeessä Drakea vainoavat viholliset onnistuvat aina pääsemään edelle? Vaikka Drake ystävineen suuntaa jatkuvasti alueille, jossa ei kukaan ole todennäköisesti käynyt satoihin vuosiin, niin aseistetut palkkasotilaat ovat jatkuvasti tutkimusten tiellä.

Silti, romantiikallakin höystetty tarina tempaisi mukaansa ja muinaiset piraattien salaisuudet jaksoivat kiehtoa loppuun asti. Peli tarjoaa hienon seikkailun ja kenties päätöksen Draken tarinaan. Aina toki on ovi auki jatkolle, mutta Uncharted voitaisiin yhtä hyvin jättää tähän. Uncharted 4 on juuri sitä mitä 1-3 osien perusteella voisi odottaa, tuttua seikkailua taas asteen verran hieman isommin, paremmin ja nätimmin. 




torstai 1. syyskuuta 2016

Quantum Break (XboxOne)


Suomalainen Remedy on kunnostautunut jo useamman ison peliprojektin verran, eikä Max Paynen ja Alan Waken jäljillä tullut Quantum Break jää menestyspelien varjoon. Remedyltä on totuttu näkemään räiskintää hyvällä tarinankerronnalla sekä jonkinlaisella peliteknisellä kikalla. Tälläkertaa keskitytään ajan manipuloimiseen.

Jack Joyce päätyy veljensä Willian Joyce kehittämän ja rikkaan tiedemiehen Paul Serenen rakentaman aikakoneen ensitestiin. Jotainhan siinä tietysti menee pieleen, aika rikkoutuu ja tapahtumia riittää selvitettäväksi. Ennen kaikkea tietysti asioiden korjaamiseksi, mutta isot kysymykset nousevat monella taholla pintaan. Kuinkahan asiat lopulta voisi korjata vai voiko? Aikakone oli Paulin Monarch Solutions –yhtiön varoilla rakennettu ja yhtiön palkka-armeija on lopulta paha vastus asioiden korjaamisen tiellä.

Kiehtova tarina on kenties pelin parasta antia, mutta se kerrotaan liian monessa paikassa. Toki jos on aikaa ja haluaa syventyä oikein kunnolla, niin Quantum Break on taivas tarinan pientenkin nyanssien tutkimiseen. Tarinaa viedään eteenpäin räiskintäosuuksien välissä, mutta iso osa piilotiedosta on kuitenkin sähköposteihin ja muihin kerättäviin asioihin piilotettuna. Kaiken tarinasta tietävän kannattaa varautua kokonaisen romaanin lukemiseen pelin aikana. Onnistunut kokeilu on myös jaksojen lopussa olevat TV-jaksot. Oikeasti näytellyt ja kuvatut pätkät tuovat mielenkiintoista syvyyttä tarinaan ja muihin hahmoihin, koska pelaaja tekemisillään vaikuttaa näiden pätkien tarinan kulkuun. Samalla myös tarina muuttaa varmaan ainakin jonkin verran muotoaan. Pelaajan valinnoilla on vaikutusta ja jaksojen välissä hypätäänkin tarinan toiselle puolelle katsastamaan mitä Monarch Solutionsin syövereissä tapahtuu. Serenestä tulee pelin niin sanottu pahis, jota kuitenkin pelaaja pääsee pelaamaan ja näin ollen tekemään merkittäviä valintoja, joiden myötä paha ei ehkä välttämättä olekaan enää niin paha? Sekä Serene että Jack saavat aikaan vaikuttavia erikoisvoimia ja Serenellä on kyky nähdä tulevaisuuden asiat. Valittavana onkin useassa kohdassa kaksi suuntaa, johon pelaaja voi tarinaa viedä katsottuaan pienen otoksen kahdesta mahdollisesta tulevaisuudesta.

Erikoisvoimat ovat Remedyn kyky erottua räiskinnällä. Siinä missä Max Payne pystyi hidastamaan aikaa, niin Jack voi vaikka pysäyttää sen, tietyin ehdoin tosin. Vastustajan voi vangita aikakuplaan, jota ampumalla saa pysäyttävää tuhoa aikaan, viimeistään sitten kun kupla katoaa ja rypäs luoteja singahtaa suoraan sen sisällä olleeseen viholliseen. Eteen voi luoda suojakiven, joka pysäyttää luodit tai salamannopeasti siirtyä aikahyppyjä huoneessa vihollisten selustaan. Eri kykyjen ja taitojen hyödyntäminen onkin avainasemassa pelin taistelumekaniikan kanssa ja siitä tulee pelin taistelun viehätys. Pelkässä suojassa kykkiminen ja vihollisten lahtaus saa paljon uusia ulottuvuuksia, kun pysyy liikkeessä ja käyttää tasaiseen tahtiin koko voima-arsenaalia hyväksi.

Remedyltä voi odttaa laatua ja se näkyy. Vaikka mielipeitä voi olla monia, niin peli ole lainkaan huono. Todennäköisesti siihen vain suhtaudutaan eri kantilta ja voisin veikata, että mielipide on vahvasti sidottuna siihen kuinka paljon on sitoutunut peliä pelaamaan ja tutkimaan. Peli kuitenkin saattaa herättää enemmän kysymyksiä, kuin se antaa vastauksia. Niitä toki on tarjolla, mutta vastausten löytämiseen tarvitsee syventyä kunnolla peliin. Sen voi pelata hetkessä juoksemalla läpi ja toisaalta taas kuluttaa niin paljon aikaa kuin jaksaa tutkiessaan jokaisen sopukan etsiessään tiedonmurusia ja koluten kaikki mahdolliset tarinahaarat. Onneksi kyseessä on kuitenkin perinteikäs putkijuoksu, joten kun alue on koluttu, niin voi siirtyä tarinaa jatkavan pisteen kautta seuraavaan. Pelaajasta itsestään on kiinni, kuinka paljon peli voi tarjota. Itse en lopulta jaksanut keskittyä lukemiseen, joten moni asia on minulta edelleen hämäränpeitossa. Peli kuitenkin piti otteessaan loppuun asti ja pelin yhdistäminen näyttelijöillä toteutettuun TV-tuotantoon oli ainakin minun mieleeni. 20-30 min viettää mielellään vain katsoen sarjan jaksoa ja se rytmittää mukavasti räiskintäosuuksia.

Remedy on onnistunut jälleen tekemään hienon pelin, se ei välttämättä täysillä uppoa kovin monelle, mutta kyllä siitä nautti sen aikaa, kuin siihen jaksoi panostaa.




tiistai 16. elokuuta 2016

Pokémon Go (iOS)


Pokemon Go on todellinen ilmö. Jopa niin iso juttu, ettei pelimaailmassa ei ole ennen moista nähty. 80-luvulla syntyneenä itse olen ollut Pokemon metsästyksessä mukana heti pelin suomeen rantautumisesta lähtien. Pokemon on tuttu jo ensimmäisistä televisiojakson sarjoista lähtien, vaikka kovin kauaa sarjaa ei tullut ikinä seurattua. Sarjan aikaisempiin peleihin en ole tutustunut, joten Pokemon Go on ensimmäinen kosketus varsinaiseen Pokemonien keräämiseen. Ajoitus pelin tuomiseen onkin varsin täydellinen, kun liikkuminen on trendikästä ja isolla osasta länsimaalaisen yhteiskunnan asukkaista omistaa älypuhelimen. Pelilaitteet ovat siis jo valmiina.

Vaikka pelaaminen itsessäänkin on ollut yllättävän hauskaa, niin jostain syystä yksi kiinnostavimmista ilmiöistä Pokemon Go:n ympärillä on nimenomaan siitä kumpuava hälinä. Peli on saanut kansaa oikeasti liikkeelle ja esimerkiksi Helsingin Kaisaniemen puistoon kokoontui heti ensimmäisten viikkojen aikana useaan kertaan hurja määrä ihmisiä tuijottamaan puhelimiaan. Suosituimpia kokoontumispaikkoja ovatkin alueet, joissa on pienen alueen sisällä kolme niin kutsuttua Pokestopia.

Peli ei kuitenkaan ole pelkkää puhelimen katsomista, vaan se on oikeasti sosialisoinut ihmisiä. Ujot suomalaiset siis puhuvat toisilleen! Itse olen todistanut tätä myös, enkä usko että ala-aste ikäiset lapset kadulla normaalisti kommentoisivat tekemisiäni. Ensimmäisten päivien aikana jaettiin kuitenkin paljon lähiympäristön pokemontietoutta ikään ja sukupuoleen katsomatta täysin ventovieraiden kaduntallaajien kanssa.

Toinen mielenkiintoinen havainto on nimenomaan se, kuinka Pokemon Go saa liikkeelle kokonaisia perheitä. Usein vanhemmat ovat lasten kanssa jahtaamassa Pokemoneja, jos ei molemmat omilla laitteilla, niin vähintään yhteisesti. Ei liene viimeaikoina ole ollut vaikeuksia saada vekaraa lähtemään ulos? Pokemonia pelataan yhdessä jopa sukupolvien yli ja hiljattain todistin isoäidin ja lapsenlapsen yhteistä pelaamista Helsingin ruttopuistossa.

Mitä peli sitten on? Tuttuja Pokemoneja jahdataan pitkin oikeaa maailmaa. Peli on siis luotu oikean maailman karttapohjalle ja Pokemoneja voi teoriassa olla missä vain. Pelihahmo liikkuu kartalla puhelimen GPS-signaalin avulla ja läheisyydessä olevat Pokemonit ilmestyvät kartalle, jolloin niitä vastaan voi aliottaa pokepallotaistelun. Otus on tarkoitus napata pokepalloon, ja kiinni saanti riippuu tuurista, käytettävästä pallosta ja pokemonin vahvuudesta verrattuna oman hahmon tasoon. Pokemoneja sitten kerätään ja muutetaan pokekarkeiksi, joilla voidaan kehittää olemassa olevia pokemoneja seuraavalle tasolle. Ennen kaikkea peli on siis niiden Pokemonien jahtaamista, jotka eivät ole kokoajan saatavilla. Harvinaiset pokemonit ilmestyvät harvoin johonkin. Näitä jahdataankin suurella joukolla isoissa tapahtumissa ja kaupunkikierroksilla, jopa koko yön jatkuvissa tapahtumissa.

Pokemonien jahtaamisten lisäksi iso osa peliä onkin Pokestopit, joita on pitkin kaupunkia. Yleensä ne ovat julkisia rakennuksia, patsaita tai ihan vain jonkinlaisia kohteita oikeassa maailmassa. Nämä paikat ovat siis kiinteitä pisteitä pelikartalla, joka vaatii oikeassa maailmassa tietyssä sijainnissa vierailua. Pokestopeilta saa pelissä käytettäviä esineitä kuten pokepalloja. Lisäksi pokestopeihin voi kytkeä Lure-moduuleita, jolloin pokemoneja ilmestyy kyseisen stopin lähelle tasaiseen tahtiin. Tämä onkin suosittu tapa yhdessä jahdata pokemoneja pokestop keskittymissä ja esimerkiksi Helsingistä hyviä paikkoja ovat mm. Kaivopiha ja Ruttopuisto, joissa on lähes aina Luret käynnissä.

Peli on järjettömän suosittu ja tiettävästi lähemmäs 100 miljoonaa pelaajaa on jo kokeillut peliä. Peli myös tahkoaa luonnollisesti valtavia summia rahaa, kuten suosituilla ilmaiseksi pelattavilla peleillä on tapana. Pokemon Gossa oikealla rahalla saa kolikoita, joilla voi ostaa mm. pokepalloja, Lureja sekä muita esineitä omaa peliä vauhdittamaan. Millään tavalla se ei kuitenkaan ole pakollista, joten peli edustaa free to play –pelien hyvin toteutettua lohkoa.

Paitsi että pokemonien löytäminen vaatii liikkumista ja pokestopilta toiselle kulkemista, niin pokemoneja voi saada myös haudotuista munista. Munia haudotaan sitä varten tarkoitetulla esineellä ja munasta riippuen Pokemoni kuoriutuu 2, 5 tai 10 kilometrin kävelyn jälkeen. Tämä siis saa ihmiset nimenomaan liikkeelle ja lenkillä puhelinta tulee pidettyä mukana nimenomaan Pokemon Go päällä. Täytyyhän ne kävelymetrit saada peliin talteen!

Suosion mukana tulee tietysti myös aina varjopuolia. Peliä pelataan auton ratissa ja tulokset voivat olla kohtalokkaita. https://www.youtube.com/watch?v=k-0--aJGLg0 Toisaalta käveleminen puhelinta tuijottamalla voi myös olla vaarallista, mutta onhan sitä tehty näin some-aikana jo vuosia. Ympäristön havainnointi ulkona, jopa Pokemon Go:n ulkopuolella onkin aina erityisen tärkeää varsinkin kaupungeissa. Sanotaan ettei Pokemon pelaajat näe puhelintaan pidemmälle ja juoksentelevat minne sattuu, mutta itse eräänä päivänä huomautin parille kaupungilla kävelleelle naiselle käsilaukun päältä tipahtaneesta hupparista, vaikka pelasin samalla Pokemonia ja kyseiset henkilöt eivät! Peliä voi siis pelata myös turvallisesti, eikä pelin tuijottaminen ole pakollista kokoajan. Värinä ilmoittaa kun pokemon ilmestyy näkyville, joten lenkkeily puhelimen kanssa onnistuu kyllä.

Vaikka peliä pelataan ympäri maailmaa, niin se ei ole kovinkaan tasapuolinen kaikille. Kaupungissa asuvat ovat paljon suotuisammassa asemassa, koska pokestoppeja on paljon ja pokemoneja muutenkin löytyy helpommin. Itse totesin asian, kun peli julkaistiin ollessani viikonloppuna maalla mummolassa, eikä pokemoneja löytynyt muuta kuin houkuttimia käyttämällä. Helsingin keskustassa puolestaan ei tarvitse montaa askelta ottaa kun löytää edes jotain ja isompi joukko ihmisiä tarkoittaa tietysti myös isompia Lure-keskittymiä. Kaupungit ovatkin siis etulyöntiasemassa haja-alueisiin nähden.

Julkaisu oli Pokemon huumaa, eivätkä serverit tätä rasitusta kestäneet. Nyt ongelmat on saatu kuitenkin korjattua ja osittain suurimman suosion laskemisen myötä palvelimet ovat pysyneet hyvin toiminnassa. Pokemon on jopa niin suosittu, että yritykset ovat valmiita maksamaan pokestoppien ja taistelemiseen käytettävien salien saamiseksi lähelle. Pokemon Go:n ympärille onkin syntynyt jos jonkinlaista liiketoimintaa. Ehkä suurimpana varavirtalähteiden myynnissä näkynyt selkeästi ja varmasti moni on vaihtanut parempaan puhelimeen pelin vuoksi. Puhumattakaan esimerkiksi baarien tai ruokapaikkojen lisääntyneistä asiakasmääristä, jos lähistöllä on suosittu pokepaikka.

Pokemon on varmasti tullut toviksi jäädäkseen ja niitä jahdataan suurella joukolla vielä pitkään. Päivityksiä varmasti on myös tulossa, joten pokemonien määrä tulee lisääntymään. Jotkut kun ovat onnistuneet jo kaikki keräämään, vaikka muutama on saatavilla vain tietyllä mantereilla. Se on ilmiö, joka muuttaa käsitystä pelaamisesta ja tuo sen entistä lähemmin kaikkien arkea. Pokemon Go:sta kun ei ole voinut olla kuulematta saatikka näkemättä, jos vain ulkona sattuu liikkumaan.

Vihdoinkin on löytynyt kansaa yhdistävä tekijä, johon ei välttämättä liity alkoholi. Kenties jopa seuraavan asunnon arvoakin saa nostettua ilmoittamalla asunnon olohuoneeseen ylttävästä pokestopista, jos sellainen sattuu asunnon läheisyydessä olemaan?