tiistai 31. maaliskuuta 2015

Suomen pelimuseo Tampereelle

Juttua pelimuseon Tampereelle tulemisesta saatiin jo viimeviikolla, mutta nyt on paljon lisää infoa ja joukkorahoitusosan kampanja alkanut. Harvemmin tulee kulttuurin ja museoiden tarjonnasta nautittua, mutta tästä hankkeesta jopa innostuin. Tampereelle pääsee hyvin nopeasti Helsingistä, joten pelimuseo olisi erinomainen matkakohde mukavaan kaupunkiin.

Annetaan siis lehdistötiedotteen puhua puolestaan, jonka jälkeen voittekin suunnata Mesenaattin osoitteeseen antamaan oman tukenne projektille.

Lehdistötiedote:

31.3.2015 – Suomalainen pelikulttuuri ansaitsee oman museonsa. Museokeskus Vapriikkiin Tampereelle avataan loppiaisena 2017 Suomen pelimuseo, joka kertoo suomalaisen pelaamisen monikymmenvuotisen historian sen ansaitsemissa puitteissa. Tampereella tehdään museohistoriaa avaamalla hankkeelle joukkorahoituskampanja.

Näyttelylle on varattu noin 400 neliön tilat. Museosta tulee Suomen ensimmäinen pelaamiseen keskittyvä museo ja yksi harvoista koko maailmassa.

Suomen pelimuseo on syntynyt Vapriikissa sijaitsevan Mediamuseo Rupriikin, Pelikonepeijoonien ja Tampereen yliopiston yhteistyöprojektina.

Avoimen Tampereen tuki ja Tampereen kaupungin museopalveluiden oma rahoitusosuus takaavat, että Vapriikkiin saadaan pelikulttuuria esittelevä näyttely. Joukkorahoituksen 50 000 euron minimitavoitteen täyttyminen mahdollistaisi, että museosta tulee kävijöilleen elämyksellinen kokemus, museo, jossa pääsee myös pelaamaan. Jos se ylitetään, voidaan panostaa laajempaan tutkimustyöhön sekä monipuolisempiin elämyksiin. Joukkorahoituskampanja toteutetaan Mesenaatti.me-palvelun kautta.

Osallistua voi esimerkiksi ostamalla Mesenaatin kautta pääsylipun museoon ennakkoon. Kampanjaan kannattaa lähteä mukaan jo siksikin, että joukkorahoituskampanjan tukijoille museo avautuu jo joulukuussa 2016.

-          Suomen pelimuseo kertoo, mistä digitaalinen pelaaminen Suomessa alkoi, miten se kehittyi vuosien saatossa ja miten se päätyi nykyiseen asemaansa, kertoo tutkija Outi Penninkangas Rupriikista.
-          Vaikka museon pääpaino on digitaalisissa peleissä, emme kuitenkaan unohda muita pelejä, kuten lauta- ja roolipelejä.

Suomen pelimuseon tärkeä osa on elämyksellisyys: museon kävijät saavat kokeilla esillä olevia pelejä niiden oikeissa ympäristöissä. Museoon syntyy mm. pelihalli, jossa kokeiltavana on peliautomaatteja 1970-luvun elektromekaanisista laitteista alkaen, ja peliharrastajien huoneita eri vuosikymmeniltä.

-          Tämän lisäksi haluamme tehdä Suomen pelimuseosta kohtaamispaikan. Se tarjoaa tilat seminaareille, pelimaratoneille, erilaisille harrastajakokoontumisille, elektroniselle urheilulle ja vaikkapa game jameille, maalailee Penninkangas.

Kolmen harrastajan yhteenliittymä, Pelikonepeijoonit, on taltioinut suomalaista pelihistoriaa jo vuodesta 1999 alkaen. Pelikonepeijoonit luovuttavat satoja laitteita ja tuhansia pelejä sisältävän kokoelmansa Suomen pelimuseon näyttelyiden käyttöön. Laitteet ovat vierailijoiden tutustuttavissa ja mahdollisuuksien mukaan myös kokeiltavissa.

-          Museokeskus Vapriikki tarjoaa kokoelmallamme sen ansaitsemat puitteet. Voimme vihdoin esitellä suurelle yleisölle sekä tuttuja että harvinaisempia esineitä suomalaisen pelaamisen historiasta, toteaa Mikko Heinonen Pelikonepeijooneista.

Tampereen yliopisto edustaa pelitutkimuksen huippua Suomessa. Yliopiston tutkijoiden asiantuntemus tuo näyttelyn rakentamiseen laajempaa näkemystä, ja museo sekä sen näyttelyt toimivat myös tärkeänä opintokohteena pelitutkimuksen opiskelijoille.

Lisäksi kampanjaa ovat tukemassa useat muut tahot, kuten Pelit-lehti, pelisivustot V2.fi ja Dome.fi, tietokonekulttuurin erikoislehti Skrolli sekä useat suomalaiset pelialan yritykset. Avoin Tampere -ohjelma on jo tukenut kansainvälisesti kiinnostavan matkailukohteen suunnittelutyötä.

Lisätietoja seuraavilta sivuilta ja alla olevasta videosta:

http://mesenaatti.me/suomenpelimuseo
www.suomenpelimuseo.fi
www.facebook.com/suomenpelimuseo
http://dome.fi/pelit/artikkelit/yleiset/suomen-pelimuseosta-rakennetaan-upea-pelihistorian-ja-nykypaivan-pyhakko



maanantai 30. maaliskuuta 2015

Halo: The Master Chief Collection - Combat Evolved Anniversary (XboxOne)

Halo tuo varmasti monelle pintaan rikkaita muistoja ja suuria tunteita vuosien varrelta. Microsoftin ikoni Master Chief on seikkaillut jo Xboxin alkutaipaleelta lähtien. Omalla kohdalla hyppy myös Microsoftin kelkkaan tapahtui vasta Xbox 360:n myötä, joten Halo-sarja on ollut minulle täysin ennestään tuntematon. Xbox Onelle tuotu Halo: The Master Chief Collection onkin mitä upein kunnianosoitus ikonista sarjaa kohtaan, niin myös karhunpalvelus sarjan väliin jättäneille.

Kokoelmapaketti tuo ensimmäistä kertaa kaikki pääsarjan Halo-pelit samalle alustalle pelattavaksi. Alustan muutos ei tosin ole tullut ilmaiseksi ja siitä ovat myös pelaajat saaneet oman osansa etenkin julkaisun yhteydessä tapahtuneiden ongelmien vuoksi. Kampanjat ovat onneksi suurimmilta murheilta säästyneet, mutta moninpeli on kärsinyt pahasti. Onneksi omalla kohdalla kiinnostus on ollut puhtaasti kampanjan ja Halon tarinan kokemisessa. Entuudestaan olin jo kuullut, että nykypäivänä sarjan ensimmäiset osat eivät mitään kovin ihmeellistä tuo. Nehän ovat toimineet aikanaan suunnannäyttäjinä, joten kaikki sarjan alkutaipaleelta on jo kierrätetty moneen kertaan.

Co-op on kuitenkin se punainen lanka, joka jaksoi innostaa tutustumaan peleihin ja kun kumppaniksi löytyi Nelinpelin karvaköörin tirehtöörinäkin tunnettu Jason Ward, niin hauskanpito yhteispelillä oli taattu. Yhteinen matka alkaakin siis alun perin 2001 ja ehostettuna Anniversary painoksena 2011 julkaistulla Halo: Combat Evolved Anniversary -pelillä. Xbox Onella seikkailun voi kokea sen alkuperäisellä tyylille uskollisena, mutta ehostettu versio paranneltuine grafiikkoineen on oletuksena tarjolla. Kesken pelin nappia painamalla voi ihastella ehostusten tuomaa loistoa.

Ihmiskunta on häviämässä sotaa Covenant-nimistä muukalaisliittoumaa vastaan. Tarina alkaa päähenkilö Johnin, eli Master Chiefin aluksen loikalla valonnopeuteen. Alus päätyy valtavan renkaan läheisyyteen, joka lopulta paljastuu Halo-renkaaksi. Voimalliseksi aseeksi, jolla on valta tuhota kaikki elämä universumista. Master Chief on aikeissa käyttää asetta ihmiskunnan pelastamiseksi, mutta lopulta ymmärtää sen olevan avain koko universumin tuhoon, joten paras keino olisi tuhota rengas.

Pelimekaniikaltaan ensimmäinen Halo on varsin puuduttavaa nykypäivän pelejä pelanneelle. Vaikka Bungien luoma räiskintä onkin edelleen erittäin toimivaa, niin itseään toistavat pitkätkin taisteluputket syövät pahasti pelinautintoa. Toki osasin odottaa putkijuoksua taistelujen ja tarinaa eteenpäin vievien välipätkien vuorotanssina, mutta oikeasti moneen kertaan käytettävät samat paikat tuntuivat välillä todella tylsiltä.

Onneksi co-op pelastaa tylsistymiseltä ja etenkin, kun yltiöpäiseen haahuiluun ei ollut tarvetta Halo kampanjoita ennenkin pelanneen pelaajan kanssa. Hauskoja hetkiä ei vain voinut välttää kaiteeseen juuttuneista vihollisista tai tunteenpurkauksia vaikkapa vahingossa heitetyn kranaatin surmatessa molemmat pelaajat kerralla. Lisämausteen toivat myös pienet lisäpalkinnot, joita pystyi laittamaan aktiiviseksi ennen pelin alkua. Esimerkiksi tietynlaisten vihollisten päähän kohdistuneesta tappolaukauksesta tullut riemukkaat huudahdukset ja serpentiinisuihkut, jotka toivat äänichattiin molemmin puolin kuultuja naurun hörähdyksiä.

Hauskaa pelin parissa toki siis riittää ainakin yhteistyön merkeissä, mutta tarinaan syvällisesti ei co-op:n parissa pääse kovin hyvin käsiksi. Toki kaikki juonikuviot ja välipätkät tulevat pelin edetessä nähtäville, mutta toisen henkilön läsnäolo vie keskittymisen ainakin hetkittäin pois käytävästä dialogista. Halu kun on kova päästä jälleen eteenpäin räiskimään yhdessä ja ennen kaikkea nauttimaan siitä mitä uusittu, alun perin jo 2001 julkaistu peli voi vielä nykypelaajalle tarjota. Hauskaa ja toimivaa räiskintää uudella kuorrutuksella.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Forza Horizon 2 (Xbox One)

Talvilomaa tuli vietettyä Itävallan Alpeilla ja blogi on pitänyt viimeaikoina aika isoa hiljaiseloa. Ei tässä kuitenkaan pelaamista ole kaikesta huolimatta lopetettu, joten aletaanpas purkamaan kertynyttä satoa.

Forza Horizon 2 julkaistiin jo viimevuoden lokakuussa, mutta peliä on nautittu pieninä annoksina pitkin talvea. Innostuin jo edellisestä ensimmäisestä osasta, mutta omalla kohdalla se jäi kuitenkin kokematta. Xbox Onen hankkimisen myötä ensimmäinen kunnon peli laitteelle olikin juuri Horizon 2. Ajopelit eivät ole lähellä sydäntä, mutta esimerkiksi GTA 5 laajoine vapaine alueineen ja kulkuvälineiden kirjo on mitä parhainta avoimenmaailman pelaamista. Huippuunsa viritetty ajopeli avoimessa maailmassa, joka ei ota itseään liian tosissaan onkin omiaan hyppäämään omaan tajuntaan räjäyttäen sen mahtipontisuudellaan. Jo pelkästään alkuintron katsominen Forza Horizon 2:ssa riittää nostattamaan huikean innon vauhtia ja vaarallisia tilanteita kohtaan.

Peli itsessään ei eroa kauheasti ensimmäisestä osasta. Kaikki on vain hienompaa, kauniimpaa, sulavampaa ja isompaa. Tekemistä pelissä on aivan älyttömän paljon, ja ainakin tuntuu siltä, että en ole päässyt alkua pidemmälle yhden ainoan mestaruuden voitettuani. Lisää kisoja ja autoja puskee kokoajan ja pienempiä tehtäviä tulee eteen jatkuvasti. Tekemistä siis löytyy ja haasteet ovat mukavan erilaisia.

Kilpa-ajo puolestaan ei ole kovinkaan ihmeellistä. Tiettyä rataa ajetaan joko pisteestä A ja maali on pisteessä B tai sama rata mennään useamman kierroksen verran. Parasta antia ovatkin erilaiset erikoistehtävät, joita löytyy pitkin isoa karttaa, joissa auto ja tehtävä on määrätty valmiiksi. Myös kilpa-ajot esimerkiksi junaa tai lentokonetta vastaan tuo kaivattua vaihtelua perus autokusien paremmuusmittelöihin.

Äänet ovat Horizon 2:ssa todella miellyttävät. Soundtrack on täynnä jokaiseen musiikkimakuun sopivaa musiikkia ja auton radion voi säätää haluamalleen kanavalle. Myös konepellin alla pauhaava moottori antaa oman silauksen tunnelmaan riippuen käytettävästä ajoneuvosta. Visuaalisuus on muutenkin karkkia ja peli on todella upea.

Avoimen maailman pelissä voi yksin seikkailla ja vain nauttia ajamisen riemusta. Yksi iso osa hauskuttaa on kuitenkin online mittelöt, jossa voidaan taistella muita pelaajia vastaan perinteisen kilpa-ajon lisäksi esimerkiksi ”haamuhipassa”. Eli yksi pelaaja vuorollaan on jahdattavana, ja sitä mitä pidempään onnistuu olemaan koskemattomana, niin ajan loputtua kerää isoimman pistepotin. Muutaman illan online testailujen jälkeen peli näyttää toimivan hyvin myös kavereiden kanssa.

Playground Games on onnistunut kaikessa siinä mitä peliltä odotin. Horizon 2 on peli jonka pariin palaa mielellään, kun haluaa heittää aivot narikkaan. Siinä onnistuu perinteinen kilpa-ajo, vapaasti kiitäminen 300 kilometrin tuntivauhtia pitkin valtateitä tai offroad maisemamatkailu maastureilla. Hotizon 2 on mielestäni jokaisen Xbox One konsolin omistajan ehdoton hankinta.