tiistai 4. maaliskuuta 2014

PAC-MAN


Blogi elänyt vähän hiljaiseloa viimeviikkoina, mutta yritetään taas hieman piristää sitä.

Älypuhelinten kasvavat tehot ovat tuoneet vanhoja tuttuja pelejä uudelleen pelattavaksi. Yksi tunnetuimista klassikoista on tietysti PAC-MAN. Namco Bandai Games on tuonut pelin myös iOS:lle. Peli sisältää klassisen PAC-MANin lisäksi uusia kenttiä ja haasteita.

2,69 euroa tuntuu tosin varsin kovalta hinnalta etenkin, kun se sisältää vain kolme kenttää. Lisäkenttiä voi ostaa yksitellen tai paketteina.

Peli oli hiljattain ilmaisena vuorokauden ajan, jolloin sen sain napattua ja testattua. Nostalgia ryöppysi taas hetken, mutta ei se kovin kauaa jaksanut otteessa pitää. Puhelimessa peli on kuitenkin edelleen ja aina välillä tulee katsottua, kuinka pitkälle tänään pääsee etenemään pistepotissa.

Peli on kuitenkin hyvin saatu usutettua iOS-laitteen sisuksiin. PAC-MAN kulkee näytöllä ja suuntaa sille annetaan pyyhkäisemällä sormella haluttuun suuntaan. Erittäin yksinkertaista ja toimivaa, jos vain suostuu eurot pelistä pulittamaan.

Ostettavissa Storesta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti