sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Score! Music from video games - pelimusiikkia Turussa


Kulunut viikko oli pelaamisen ja erityisesti pelimusiikin kannalta historiallinen. Ensimmäistä kertaa suomessa oli kuultavissa oikean sinfoniaorkesterin soittamaa pelimusiikkia kun torstaina ja lauantaina järjestetty Score! Music from video games pärähti soimaan Turun konserttitalossa.

Tunnelma oli innostunut ja odottava, mutta Eurooppalaisiin isompiin konserttitaloihin nähden vaatimaton suomalainen konserttitalo kieltämättä hieman latisti tunnelmaa. Olen aikaisemmin ollut pelimusiikkia kuuntelemassa Tukholmassa, Kölnissä ja Lontoossa. Turun esitys oli siinä mielessä uudenlainen, että nyt oli kappaleita monista eri peleistä ja jopa suhteellisen uusista. Aikaisemmin näkemäni konsertit ovat sisältäneet tietyn teeman, esimerkiksi Final Fantasy –sarjan muodossa. Lauantain 22.3. ohjelmisto näytti tältä:

  • Esa Heikkilä, kapellimestari 
  • Sabina Zweiacker, laulu
  • Orvar Säfström, juontaja

Ohjelma:

  • Austin Wintory: Journey – I Was Born For This 
  • Masato Nakamura (1958 –): Sonic The Hedgehog – Suite 
  • David Buckley (1976 –): Call of duty: Ghosts – Legends Never Die
  • Brian Tyler (1972 –): Assassin's Creed IV: Black Flag – Suite
  • Martin O’Donnell (1955 –) : Halo 2 – Unforgotten
  • Andrew Hale (1962 –): L.A. Noire – Main Theme
  • Super Mario™: Suite

-------------------

  • Knut Avenstroup Haugen (1973 –): Age of Conan – Nighttime Journey Through The Eiglophian Mountains 
  • Lorne Balfe (1976 –): Beyond: Two souls –Jodie's Suite 
  • Nobuo Uematsu (1959 –): Final Fantasy IX – Suite
  • Gustavo Santaolalla (195 2 –): The Last of Us – All Gone (No Escape)
  • The Legend of Zelda™: Suite
  • Jeremy Soule (1975 –): Skyrim – The Dragonborn Comes


Esitys alkoi erittäin vahvasti Journeyn hienolla kappaleella, mutta esimerkiksi Call of Duty tai Halo 2 eivät aiheuttaneet minussa minkäänlaista reaktiota. Konsertti muutenkin tuntui olevan hieman hätäinen. Kappaleet eivät kestäneet kovinkaan kauan ja esimerkiksi sinällään hieno Super Mario: Suite oli kasattu peräti 17:sta kappaleesta, mutta vain pieniä pätkiä kustakin. Itse olisin kenties suosinut mieluummin hieman pidempiä otoksia, mutta toisaalta taas monipuolisuus ja nimenomaan erilaisten pelien esillepääsy olivat varsin positiivista.

Varsinaisia pettymyksiä oli myös mukana. Final Fantasy IX – Suite oli todella vaatimaton ja upeassa Zelda Suite:ssa esitetty oikea ocarinan soolo jäi todella laimeaksi (tai sitten vain odotin liikaa). Varsinkin alussa soittaja taisi innostua puhkumaan vähän turhan kovaa soittopeliinsä.

Tarjosi konsertti toki myös upeita hetkiä. Jo mainittu The Legend of Zelda sarjasta vähän pidempi kattaus sarjan historiasta sekä eritoten viimeisessä Skyrim – The Dragonborn Comes kappaleessa säväyttänyt solisti Sabina Zweiacker sai salin osoittamaan pitkään seisaaltaan suosionosoituksia pelimusiikkia ja esiintyjiä kohtaan.

Turun konsertti oli upea avaus suomalaisessa pelimusiikkihistoriassa. En millään voi uskoa, että tämä tulisi jäämään vain näihin kahteen konserttiin. Ison sinfoniaorkesterin mahtipontisuus jäi mielestäni Turussa kokematta, joita esimerkiksi Kölnissä ja Lontoossa on päässyt todistamaan. Uudet ja vähemmän kuullut kappaleet ovat totta kai piristys musiikkitarjontaan, mutta klassikkoja ei kerta kaikkiaan voi sivuuttaa. Ne kun tuovat esiin ne vahvimmat tunteet ja muistot, joita hienojen pelien kanssa on saanut kokea. Kenties saan kokea näitä tunteita konserttisalin penkillä joskus myös suomessa. Ehkä kenties seuraavalla kerralla ilman häseltäviä lapsia ja kirkuvia vauvoja? Tarvitseeko niitä naperoita joka ikiseen paikkaan pakottaa?


tiistai 18. maaliskuuta 2014

XboxOne syyskuussa – juhlitaanko?

No ei nyt ihan vielä. Siis oikeasti? VASTA syyskuussa?

Apple on tunnettu julkistuksistaan, tai oikeastaan niiden pois jättämisestä. Tuotteet ovat myynnissä jo kun niistä vasta ilmoitetaan, kuten esimerkiksi tänään juurikaan ilman ennakkohuutoja myyntiin ainakin osassa maailmaa tullut 8 Gb:n versio iPhone 5C-mallista.

Voisi olla aika mielenkiintoista kuulla niitä oikeita syitä miksi Microsoft on näin myöhään vasta liikkeellä. Sony puskee PS4:sta ennätystahtia ympäri maailman, mutta Microsoft julkaisee laitteensa toisen aallon vasta lähes vuosi ensimmäisen jälkeen. XboxOne kiinnosti ja kiinnostaa edelleen, mutta kyllä PS4 on erittäin vahvoilla omassa olohuoneessa. Xbox 360 onnistui nappaamaan valtikan PS3:lta, mutta vahva PS Plus panostus sekä PS4 ovat kääntäneet vaakakupin täysin päälaelleen. Yksinoikeudet tulevat olemaan XboxOnen kannalta kultaakin kalliimpia.

Kannattaisiko laite sitten jo hankkia? Onhan se jo saatavilla muualta tuotuna myös kotimaisista verkkokaupoista. Microsoft on ainakin Verkkokauppa.com:lle vahvistanut tiedon, että virallinen suomessa julkaistava versio tulee sisältämään toisen ohjaimen ja AAA-luokan pelin. Olisiko sitten esimerkiksi toinen ohjain ja Titanfall syksyn paketissa? Olisi nimittäin siinä vaiheessa jo vanhahko peli, mutta aika kova sellainen, jos ei ole päässyt ennen pelaamaan. Lisää tieto on luvassa kuukauden sisällä.

Minä ainakin odotan edelleen virallista julkaisua. Kesä menee siis vahvasti PS4:n parissa ja katsotaan Mikkisoftan leriin palaamista sitten syssymmällä.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Lightning Returns: Final Fantasy XIII


Lightning Returns on ollut suhteellisen ison odotuksen kohteena edellisen osan loppumisesta alkaen. Onhan se ensimmäinen osa sarjassa, joka päättää peräti trilogian mittaiseksi kertyneen tarinan ja vieläpä tarinan, joka täysin loppui edellisessä osassa kesken. Odotusta ei yhtään himmennä sekään seikka, että Final Fantasy –sarja kokonaisuudessaan on yksi rakkaimpia sarjoja pelirintamalla sen ailahtelevuudesta huolimatta.

Pelillisesti ja ulkoasulta olen pitänyt varisin paljon FF13-sarjan tuotoksista. Tarinallisesti varsin sekavat teokset ovat jaksaneet pitää otteessaan ja vauhdikas, taktinen taistelusysteemi todella istunut omaan pelityyliin loistavasti. Noin 100 tuntia per aikaisempi osa ja 100 % trophymetsästys ovat olleet oma osoitus mielenkiinnosta pelejä kohtaan. Lightning Returns: Final Fantasy XIII oli ainakin omassa päässä tarkoitus jatkaa mukavasti alkanutta matkaa.

En kuitenkaan voi ymmärtää mitä pelin suunnittelupalaverissa on oikein ajateltu. Peli koostuu tiukasti aikarajaan sidotusta tapahtumasta. 500 vuotta edellisen osan tapahtumien jälkeen maailma on tuhoutumassa. Alussa aikaa on kuusi päivää, ennen kuin nykyinen maailma kohtaa lopullisen tuhonsa. Edellisistä osista tuttu Lightning on jumalan lähettiläs ja hänen tehtävä on koota pelastettavaksi kelpaavia sieluja uutta maailmaa varten. Sieluja pelastamalla aikaa saadaan lisää, mutta loppu siintää edessä väistämättä.


Pelissä tutustutaan edellisosista tuttuihin hahmoihin ja viitataan välillä vahvasti myös edellisosan tapahtumiin, joten sarjan tausta on syytä tuntea, jos pelistä haluaa kaiken irti. Itsessään tarina on mielestäni nyt selkeämmin kerrottu ja sivutehtävät koostavat usein myös omia pieniä, välillä jopa erittäin mielenkiintoisia tarinoita.

Taistelusysteemissä on vanhaa tuttua, mutta se on laitettu todella kovaan remonttiin. Lightning on ainut pelattava hahmo, joka mielestäni on hyvä asia. Yhteen hahmoon ja hänen kykyjen kehittäminen on paljon miellyttävämpää, kuin ison joukon, josta käyttää sitten vain muutamaa tiettyä hahmoa. Paitsi ettei uudessa FF-pelissä juurikaan hahmoa kehitetä.

Taisteluista ei saa edes tuttuja kokemuspisteitä. Ainoastaan uusia taikoja ja kykyjä sekä erikoishyökkäyksiin ja kykyihin käytettäviä EP-pisteitä. Varsinainen hahmon kehitys tapahtuu pää- ja sivutehtäviä tekemällä. Tehtävistä saa lisää HP:ta sekä vahvuus ja taikavoima lisäystä. Toinen osa-alue on varusteet, joilla hahmoa voi tehdä paremmaksi.


Varustekikkailu on viety todella pitkälle ja erilaisia varusteita löytyy varsin paljon. Iso osa päällepuettavista varusteista on kuitenkin vain koristeita ja tälle koristelulle on jopa ihan oma paikka varustelupuussa. Siihen voi valita silmälaseja, hattuja tai vaikka tatuointeja mielensä mukaan, jos haluaa hahmoaan tiettyyn suuntaan koristella. Asukokonaisuudet on nähtävissä aina välivideoita myöten.

Itse taisteleminen on varsin nopeaa edellisosista mallia ottavalla taistelutyylin vaihtajalla. Kolme tyyliä on mahdollista taistelussa pitää ja jokaista tyyliä edustaa eräänlainen kestävyysmittari, jolla liikkeitä tehdään kunnes kestävyys on loppunut ja tämän tyylin on levättävä. Kahteen muuhun voi kuitenkin vaihtaa, jolloin kulutettu tyyli latautuu hieman nopeammin.

Aseet ja varusteet vangitsevat välillä taistelunapeista tietyn napin esimerkiksi hyökkäykselle tai tietylle taialle. Vapaisiin nappeihin voi asettaa minkä tahansa liikkeen, taian tai puolustuksen ja taistelut ovatkin tasapainottelua valittujen liikkeiden ja taistelutyylien mukaan.


Tarina painottaa kovasti etenemään pääjuona, jonka aikana tapahtuvat sielujen pelastamiset antavat lisäpäiviä pelaamiseen. Tämä jatkuva kiire ja stressi peliajan loppumisesta on vahvasti läsnä esillä olevan kellon vuoksi. Aika vaikuttaa myös itse pelimaailmaan, koska tiettynä kellonaikana ei välttämättä pääse kaikkialle ja se pakottaa pitämään ikävän tarkkaa kirjaa esimerkiksi sivutehtävien suhteen, koska tehtävä saattaa ohjata alueelle, jonne ei ole pääsyä kuin tiettyyn aikaan.

Tämä omalla osalla kostautuikin ikävästi lopussa, koska en ollut ottanut tarpeeksi ajoissa huomioon, ettei tiettyyn aikaan ilmestyvä hahmo ole enää tavattavissa tarpeeksi usein. Itse pelin juonen kannalta aika riittää erittäin hyvin, jos vain etenee määrätietoisesti päivä kerrallaan ja tekee isomman tarinaosuuden päättymisen jälkeen sivutehtäviä. Ajankäytön hallintaa onkin pakko yrittää opetella, jotta kaiken haluaman ehtii tehdä ja tutkia.

Joka aamu kello kuusi Lightning joutuu palaamaan Arkiksi kutsuttuun paikkaan, jossa aika ei kulu. Tämä rikkoo joskus todella pahasti kesken olevaa tehtävää. Uusi päivä alkaa myös aina tästä arkista. Arkki ja sinne vievä madonreikä on osa tarinankerrontaa, johon kiteytyy usein tarinan eteenpäinvieminen päivien välissä.


Aikasidonnaisuus ahdistaa paitsi pelin aikana, mutta myös sen jälkeen. Peli nimittäin ei anna läpäisyn jälkeen mahdollisuutta jatkaa muuten, kuin NewGame+ muodossa uudella pelillä, eli päivästä yksi. Jos siis jotain jäi tekemättä, kuten muutama sivutehtävä omalla kohdalla, niin niitä ei voi palata tekemään uudelleen. Peli on pelattava alusta ja toivottava, että tällä kertaa kaikki onnistuu paremmin. Mukana seuraavat varusteet toki helpottavat, joten ensimmäisen läpipeluukerran 45 tunnin mittaa tuskin enää menisi. Lisäksi uusia päivitysmahdollisuuksia avautuu NewGame+:ssa, kuten varusteiden päivittäminen mikä ei ensimmäisellä pelikerralla ollut lainkaan mahdollista!!!??? Trophyissa tämä varusteiden päivitys on kuitenkin huomioitu, joten jos 100 % läpäisyn haluaa niin uusi pelikerta on vähintään aloitettava ja kenties jopa vietävä loppuun.

Erittäin keinotekoinen keino mielestäni saada pelaaja pelaamaan peliä pidempään. Aika on ahdistava ja vuoristorataa kulkeviin tunteisiin peliä kohtaan vahvinten vaikuttava tekijä. Aikaa ei ole sarjan tuttuun tutkimiseen ja paikkojen nuuskimiseen. Tehtävien tekemiseen tai edes mahdollisuutta hahmon määrätietoiseen kehittämiseen. Peli on tällaisenaan vain hyvä, mutta ilman aikarajoitusta se olisi voinut olla erittäin mainio. Maailmassa olevaa valtavaa potentiaalia ei päästä kerta kaikkiaan hyödyntämään. Peli tarjosi upeita ja tunteikkaita hetkiä, mutta heti kuin muisti jälleen että aika tikittää eteenpäin, niin nuo hyvät hetket olivat vain muisto kaaoksen täyttämässä mielessä. Tarina sai mielestäni hyvän päätöksen ja matka tähän asti on ollut hieno. Harmi vain että se pilattiin erittäin kehnolla toteutuksella trilogian viimeisessä osassa.

Niin ja tuli muuten testattua mitä tapahtuu, jos ei ehdi tarinassa edetä tarpeeksi nopeasti. Esimerkiksi jos 10 päivän jälkeen aika loppuu ja viimeinen päivä päättyy, niin tulee muutaman sekunnin tyly maailma tuhoutuu animaatio, jonka jälkeen teksti ”And so the world ends… Game Over.” Aloitapa siinä sitten uudelleen, koska edellinen usean kymmenen tunnin tallennus tuskin auttaa siinä vaiheessa, koska aikaa ei vain ole tarpeeksi. Todella surkeaa pelisuunnittelua!






maanantai 10. maaliskuuta 2014

Tiny Thief


Rovio on luonut hienoja mobiilipelejä, joista tunnetuimpana tietysti Angry Birds -sarja. Rovio toimii kuitenkin myös itse julkaisijana Rovio Stars -nimen alla. Yksi Rovio Starsin esiin tuoma peli on Tiny Thief. Pieni varas on 5Ants-studion tekemä seikkailu.

Pelaaja ohjastaa pientä varasta ja tarkoitus on aina vohkia jotain niin, ettei kukaan asiaa edes huomaa. Kuuden eri tason tarinassa, jotka kaikki koostuvat viidestä kentästä pieni varas täytyy saada toteuttamaan päätehtävä. Tämän päätehtävän ohella kentissä on piilotettuna sivutavoitteita, jotka suorittamalla/löytämällä kentän saa läpäistyä kolmen tähden arvoisesti.

Alussa kentät ovat varsin yksinkertaisia ja suoraviivaisia, mutta pelin edetessä jo pelkän päätehtävän tekeminen vaatii kekseliäisyyttä ja tarkkaavaisuutta. Pelihahmo liikkuu pelaajan sormen osoittamaan paikkaan ja tekee tietyissä kohdin ennalta määrättyjä toimintoja. Kenttää täytyy myös tutkia eripaikoista. Esimerkiksi suihkuverhon takana voi piillä yllätys tai taulun takana aarre.

Tiny Thief on ollut loistavaa iltojen hupia juuri ennen nukkumaanmenoa. Sitä voi helposti pelata vaikka yhden kentän kerrallaan ja seuraavana iltana palata hakemaan sitä täydellistä suoritusta.

AppStoressa saatavilla hintaan 2,69 euroa. Myös Android, Windows ja OS X -versiot olemassa.







tiistai 4. maaliskuuta 2014

PAC-MAN


Blogi elänyt vähän hiljaiseloa viimeviikkoina, mutta yritetään taas hieman piristää sitä.

Älypuhelinten kasvavat tehot ovat tuoneet vanhoja tuttuja pelejä uudelleen pelattavaksi. Yksi tunnetuimista klassikoista on tietysti PAC-MAN. Namco Bandai Games on tuonut pelin myös iOS:lle. Peli sisältää klassisen PAC-MANin lisäksi uusia kenttiä ja haasteita.

2,69 euroa tuntuu tosin varsin kovalta hinnalta etenkin, kun se sisältää vain kolme kenttää. Lisäkenttiä voi ostaa yksitellen tai paketteina.

Peli oli hiljattain ilmaisena vuorokauden ajan, jolloin sen sain napattua ja testattua. Nostalgia ryöppysi taas hetken, mutta ei se kovin kauaa jaksanut otteessa pitää. Puhelimessa peli on kuitenkin edelleen ja aina välillä tulee katsottua, kuinka pitkälle tänään pääsee etenemään pistepotissa.

Peli on kuitenkin hyvin saatu usutettua iOS-laitteen sisuksiin. PAC-MAN kulkee näytöllä ja suuntaa sille annetaan pyyhkäisemällä sormella haluttuun suuntaan. Erittäin yksinkertaista ja toimivaa, jos vain suostuu eurot pelistä pulittamaan.

Ostettavissa Storesta.