torstai 16. tammikuuta 2014

Indie Game: The Movie



Indie Game: The Movie on elokuva, joka jokaisen pelaajan ja etenkin indie pelejä pelaavan tulisi katsoa. 2012 julkaistu dokumenttielokuva käy muutaman menestyneen pelin kehitystä läpi ja antaa pienen kurkistuksen siihen, mitä pelin kehittäminen on.

Indie-pelejä tehdään suuresta rakkaudesta ja intohimosta nimenomaan sitä omaa luomusta kohtaan. Tämä voi kuitenkin pitkittää huomattavasti kehitystä, kuten dokumentissa mainittu Fez, jonka Phil Fish suunnitteli uudelleen ainakin neljä kertaa. Käytönnössä vain siksi, koska hän oli oppinut peliä tehdessä ja pystyi alussa tehdyt asiat tekemään nyt paremmin.

Yksin tai muutamalla henkilöllä työstetty peli ei ole ruusuilla tanssimista ja valtavat työpanokset näkyvät hyvin dokumentista. Se jättää jälkensä kehittäjiin ja pahimmassa tapauksessa joutuu luopumaan kaikesta muusta varmistaakseen, että peli saadaan valmiiksi.

Iso ongelma kehitystä on tietysti pelin esilletuominen ja jakelu, josta syntyy myös julkaisupaineet. Dokumentissa keskitytään pelien julkaisemiseen Microsoftin Xbox Live –palvelussa, mutta millainen onkaan vastaanotto vuosia yhdessä huoneessa rakennetulle, sen hetken "elämälle"?

Elokuva on katsottavissa esimerkiksi Netflixin kautta ja se auttaa suhtautumaan pelinkehitykseen hieman realistisemmin.

Kuva: Imdb

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti