sunnuntai 7. joulukuuta 2014

The Walking Dead Season Two - Episodit 4 & 5 (PS3)


The Walking Deadin viimeiset jaksot on saatu vihdoin pelattua. Peli jatkuu hyvin vahvasti edellisen jaksojen kaltaisena, vaikka viimeisessä osassa varsinainen toiminta onkin erittäin harvassa. Pelisarjan loppu keskittyy erittäin tiukkojen ja vaikeiden valintojen tykittämiseen armotonta tahtia. Painopiste onkin siis täysin ilmisuhdedraaman sekä mukana olevan ryhmän kireiden suhteiden selvittämisessä.

Teknisesti Walking Deadin toinen kausi oli kokonaisuudessaan ailahteleva. Dialogit alkoivat jatkuvasti ennen kuvan tulemista ja karmivaa tökkimistä on havaittavissa tasaiseen tahtiin. Vaikka pelin grafiikka on hienoa ja näyttävää maalauksellista taidetta, niin PS3 tehojen tulisi kyllä riittää helposti tällaisen pyörittämiseen. Kehittäjä ei ole kuitenkaan oppinut tekemään peliään edes kahden tuotantokauden aikana kunnolla ja tekninen hiomattomuus syö hieman ikävästi pelinautintoa.

The Walking Deadin ensimmäisestä osasta pidin varsin paljon kokonaisuutena ja nyt jälkeenpäin ajateltuna olisi voinut jäädä hyvin siihen. Toinen osa ei tarjoa varsinaisesti mitään muuta, kuin jatkuvia valintoja ja hermonkiristyksiä omasta mielestä lopulta vääriin lopputuloksiin johtaneisiin asioihin. Vaikutusvaltaa pelaajalla ei ole vaikka niin annetaan ymmärtää. Tarina etenee tiettyjen ennalta sovittujen kiintopisteiden välillä, eikä niistä pääse eroon vaikka kuinka yrittäisi viedä asioita toiseen suuntaan.

Toinen kausi oli toki hyvä ja mielenkiintoinen, mutta kuten edellä todettua, niin olisin sen tosiaan voinut jättää kokematta. Ensimmäisen kauden tapahtuvat nivoutuivat lopussa tyydyttävään loppuun ja peli olisi voitu jättää siihen. Sitä kuitenkin päätettiin jatkaa, eikä lopputulos tarinallisesti ole ainakaan minua kovinkaan paljon miellyttänyt. Jos siis harkinnassa on toisen kauden pelaaminen, niin voisin suositella mieluummin jotain toista peliä. Jos välttämättä taas haluat enemmän kiperiä kysymyksiä ja vaikeita valintoja, sekä turhautumisen tiedosta siitä, että lisää on tulossa, niin go for it!

Kaikki The Walking Dead: Season Two tekstit tästä linkistä.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Middle-Earth: Shadow of Mordor (XboxOne)


Joskus vastaan tulee pelejä, jotka ilmestyvät paitsi hiljaa hissukseen, niin myös yllättävät todella positiivisesti. Middle-Earth: Shadow of Mordor ei ehkä ihan hiljaa ilmestynyt, koska kehitystie on ollut vaihtelevia käänteitä täynnä, mutta itse en kehityksen kaarteista ollut tietoinen ennen lukemiani juttuja pelin ilmestymisen jälkeen. Lopulta Nelinpeli jätkien hehkutus pelistä ja heidän tekemä Mulkaisu-video (katsottavissa alla) herätti lopullisesti mielenkiintoni.

Kyseessä on Taru sormusten herrasta –maailmaan perustuva aito lisenssipeli, jossa nähdään pääsääntöisesti minulle vieraita henkilöitä. En siis ole varma ovatko he kirjoista tuttuja vai tarinaan keksittyjä, mutta myös tuttuja on mukana. Sivutehtävissä pääsee esimerkiksi kaksoiselämää viettävän Klonkkun seuraan.

Kirjoja ne ole lukenut ja elokuvatkin nähty ainoastaan pari kertaa, mutta maailma imaisee silti heti täysillä mukaansa. Tarina on hyvin suoraviivainen ja ennalta arvattavissa. Se sijoittuu aikaan ennen kirjoja (ja elokuvia). Alussa pelaajan mieltä koetellaan hyvin vahvasti, kun sankarimme perheineen tapetaan Sauronin, ilmeisesti oikeana kätenä tunnetun the Black Hand of Sauronin (jota ääninäyttelee Nolan North) toimesta. Sankarimme Talion ei kuitenkaan kuole, vaan jää eräänlaiseen henkimaailmaan vangiksi. Siellä hän tapaa matkakumppaninsa Celebrimborin, jota käytetään hienosti pelimekaniikassa jousiampujana Talionin hoidellessa miekkaa ja tikaria.

Pelimekaniikka ottaa vahvasti vaikutteita Batman ja Assassin’s Creed sarjoista lainaten niistä parhaimmat palat yhdistäen ne hiottuun omaan kokonaisuuteen. Kiipeily on Shadow of Mordorissa paljon helpompaa, kuin AC:ssa ja Batmanin kaltainen taistelusysteemi toimii erittäin hienosti.

Oman mausteensa tekijät kuitenkin tuovat Nemesis järjestelmänä tunnettuna systeeminä, jota varmasti tullaan myös tulevaisuuden peleissä kopioimaan. Sauronin örkkiarmejia koostuu nimittäin eritasoisista örkeistä. Joukossa on rivimiesten lisäksi eritasoisia kapteeneja ja sotapäälliköitä. Nämä ovat aluksi näkymättömissä erillisessä valikossa, mutta kuulustelemalla tavallisia örkkejä sekä enemmän tietäviä kapteeneita pelaaja saa selville Sauronin armeijan hierarkiaa.

Kapteenit ovat luonnollisesti tavallisia rivimiehiä vaikeampia vastustajia ja heillä onkin kullakin omat vahvuudet ja heikkoudet. Vain tiedot esiin kuulusteltuaan pelaaja voi hyödyntää oikeanlaista hyökkäystä helposti vahvojenkin vihollisten kukistamiseen.

Kuolema ei myöskään ole lopullinen vaan henkimaailman kytköksen ansiosta pelaaja palaa lähimpään alasintorniin (näköalatorni josta avataan AC-tyyliin karttaa). Kuolema tarkoittaa myös, että aika kuluu Mordorin maailmassa eteenpäin. Kapteenit taistelevat keskenään ja keräävät lisäjoukkoja, nousevat ylennysten ansiosta korkeammalle tasolle ja tulevat näin ollen vaikeammiksi vastustajiksi. Jos pelaajan tappanut örkki sattui olemaan tavallinen rivimies, niin hän saattaa löytyä pian kapteenien joukosta.

Pelaaminen ja vapaan maailman paikkojen sekä tapahtumien tutkiminen on niin mielenkiintoista, että varsinainen tarina on täysin sivuseikka. Itse tarina on kuitenkin käytännössä iso tutorial, jonka edetessä saa esiin uusia kykyjä. Itse pelasin viimeiset tehtävät vasta aivan lopussa, kun ensin olin tutkinut kaiken muun. Tämä oli osaltaan virhe koska mielenkiintoinen osa Nemesis järjestelmää paljastuu vasta loppupuolella.


Peli on yksi parhaimpia tänä vuonna pelaamiani pelejä ja noin 30 tunnin läpipeluukestonsa aikana siihen ei kyllästynyt kertaakaan. Lievää turhautumista aiheuttavat vääriin vihollisiin tähdätyt ilmahyökkäykset tai kiipeilyt väärään paikkaan, mutta moisista pikkuseikoista ei näin toimivassa kokonaisuudessa jaksa marmattaa. Alussa erilaisia asioita on syytä pelätä ja karkuun juokseminenkin on erittäin toimiva strategia, mutta lopussa taitojen ja voimien kertyessä mikään ei ole upeampaa, kuin kohdata kymmenittäin vihollisia kerralla ja kukistaa heidät erittäin helposti arvoasteikkoon katsomatta.



keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kirjastolta apua pelitulvaan

Marraskuu on pelaajalle karmaisevaa aikaa, mutta toisaalta taas mitä parhainta. Isot peliyhtiöt puskevat massiivisia pelejä liukuhihnalta markkinoille ja jopa samalta yhtiöltä usean pelin voimin, kuten Ubisoft AC ja Far Cry –sarjan peleillään. Siis, LIIKAA PELEJÄ!

Työssäkäyvän ja edes vähän muutakin harrastavan ihmisen aika yksinkertaisesti ei riitä kaikkeen lompakon kestävyydestä puhumattakaan. Arkeen löytyy kuitenkin tässä tapauksessa helpotusta varsin läheltä ainakin PK-seudulla.

Jo muutama vuosi sitten kuulin ensimmäisen kerran Helsingin kaupungin kirjastopalvelusta, joka voisi kiinnostaa myös pelaajan näkökulmasta. Kyseessä on tietysti pelien lainaaminen kirjastosta.

2014 marraskuun pelitulvan keskellä innostuin myös itse vihdoin kokeilemaan palvelua ja se sai minusta heti uuden ystävän.

Homma lähtee käyntiin HelMet.fi sivustolta, johon rekisteröidytään kirjastokortin avulla. Kortin saa tietysti kirjastosta. HelMetin tietokannasta etsitään sitten haluttua peliä. Niitä on saatavilla varsin mukavasta ja jopa uusia tekeleitä, kuten Thief, Destiny tai oma ensimmäinen pelilainani, Middle-Earth: Shadow of Mordor.

Suomi on PlayStation maa, joten varaustilanteissa näkyy erittäin hyvin PS4:n ylivoima. Mordorin PS4-versiosta on tätä kirjoitettaessa varauksia 25 kpl ja XboxOne-versiosta 4 kpl. XboxOne omistajat tulevat siis saamaan pelinsä kirjaston kautta käyttöön paljon nopeammin ja omat tulevat varaukset on myös tehty XboxOne-versioista.

Pitkät jonot voivatkin olla ikävä este, jos pelin haluaa heti. Tulen eniten haluamani pelit jatkossakin ostamaan kaupasta, mutta iso osa peleistä jatkossa varmasti jää suosiolla myöhemmäksi, joko kokonaan tai kun ne kirjastosta on varaustilanteen mukaan saatavissa.

Noutoaika varauksen omaan kirjastoon tullessa on 1 viikko ja laina-aika 2 viikkoa. Varauksesta veloitetaan 50 senttiä noudon yhteydessä. HelMet-sivuston kautta varauksen voi myös uusia, jos lainatulle tuotteelle ei ole varauksia.

Erittäin toimivaa ja hyvää palvelua Helsingin kirjastolta ja pitkän tauon jälkeen olen tainnut päätyä jälleen kirjastojen vakioasiakkaaksi.



perjantai 7. marraskuuta 2014

Destiny (PS4)


Destiny on mielenkiintoinen tapaus. Se on eittämättä syksyn puhutuimpia pelijulkaisuja. Halo sarjalla mainetta niittänyttä Bungien uutta tulokasta odotettiin innolla ja peli onkin rikkonut paitsi myyntiennätyksiä, niin esimerkiksi noussut PS Storen tuottoisammaksi julkaisuksi.

Vastaanotto on kuitenkin ollut erittäin ristiriitainen ja ainakin omiin korviin kantautuneiden puheiden mukaan julkaistuja pelaajalukuja voi pitää kenties pienenä ihmeenä. Peli pitää hyvin otteessaan siitä pitävät ja karkottaa yhtä tehokkaasti luotaan ne, jotka eivät yksinkertaisesti vain innostu pelin tarjonnasta. Itse ymmärrän oikeastaan molempia osapuolia ja pelaajana asetun sulavasti siihen väliin.

Destiny pyrkii olemaan varsin uudenlainen pelikokemus, joka pohjimmiltaan on Bungien laadukasta, hauskaa ja erittäin toimivaa FPS-räiskintää sekä MMO-peleistä tuttua hahmon kehitystä ja lootin metsästämistä. Jälkimmäisen toteutus onkin yksi syy, miksi osa pelaajista lähtee hetkessä pois.

Tarina on myös mitäänsanomaton. Pelaaja on alussa kuollut. Tuntematon Ghost-robotti herättää pelaajan hahmon henkiin. Mitään ei turhia selitellä vaan lähdetään taistelemaan universumissa olevia rotuja vastaan. Pelin edetessä, jatkuvalla syötöllä tulee ruutuun kehotuksia lukea lisätietoa maailmasta ja sen taustoista bungie.net -sivustolta. Arvatkaa vaan riittääkö kiinnostus? Tarina etenee noin lvl20 asti, joka on niin sanottu softcap, eli vihollisia tappamalla ja tehtäviä tekemällä saadusta kokemuspisteellä voi hahmon nostaa lvl 20 tasolle. Tämän jälkeen alkaa endgame osuus.

Se onkin sitten mielipiteitä ja kiivasta keskustelua herättänyt osa. Destinyn hahmolla maksimitaso on tällä hetkellä 30, mutta 20 tasolta sinne päästäkseen täytyy saada varusteita, jotka sisältävät lightia. Parhaimmat lightia sisältävät varusteet ovat legendary tai exotic tason varusteita. Näitä jahdataan pääasiassa erilaisista tehtävistä saatavilla endgram-esineillä, jonka voi muuttaa satunnaisesti generoiduksi tavaraksi. Hyvin harvoin myös mikä tahansa vihollinen voi moisen aarteen tipauttaa.

Systeemi oli aluksi todella pahasti rikki, koska erittäin erittäin harvinaiset liilat, eli legendary engramit  saattoivat tuoda pelaajalle niin sanottua sinisiä varusteita. Näistä ei endgamen alkua pidemmällä ole mitään hyötyä. Bungie onneksi reagoi tähän ja nyt liila droppi on oikeasti legendary tason varuste tai tuurilla exotic. Toisaalta mahdollisuus saada sellainen on taidettu pudottaa entistäkin alemmaksi. Sininen varuste voi myös olla legendary, mutta oman Destiny urani aikana näin on tapahtunut vain muutaman kerran.

Onko systeemi sitten todella liian julma? Mielestäni ei. Peli on luonteeltaan enemmän MMO ja tarkoituksena on nimenomaan tehdä samoja tehtäviä uudelleen ja uudelleen esineiden toivossa. Juuri sitä mitä MMO-pelit ovat. Pelissä on mahdollista saavuttaa varusteita ja nostaa niiden tasoa nimenomaan pelaamalla sitä, ja paljon. Kaikkein parhaimmat varusteet ovat Raideista saatavia varusteita, joihin ei ole asiaa kuin kokeneella tiimillä, jolla sujuu yhteispeli.

Jos ajatellaan ”oikeita” MMO-pelejä, niin niissä tapetaan useiden kymmenien henkilöiden voimalla valtavia hirviöitä, jotka todennäköisesti eivät tiputa, kuin muutamalle osallistujalle jotain. Näin ainakin ennen FFXI aikoinani. Samaa vihollista tapettiin uudestaan ja uudestaan kunnes kaikilla halukkailla oli haluttuja tavaroita ja tähän meni jopa vuosia. Eli aivan sama mitä Destinyssä, paitsi että ei niin raadollisesti.

Destiny mahdollistaa asioiden tekemisen 1-6 hengen ryhmässä, eli maksimissaankin tarvittava pelaajamäärä on varsin pieni. Yksinpelaajanakin on mahdollista päästä todella pitkälle, joskaan kaikken vaativampia asioita ei voi tehdä ilman puheyhteyttä kavereiden kanssa. Nämä ovat siis edellä mainittuja Raideja ja oman kokemuksen mukaan näiden tuloksena on aina jotain hyvää tavaraa. Itse ainakaan en ole tehnyt ainuttakaan isoa runia, jolla en olisi saanut vähintään legendary tavaroiden päivittämiseen tarvittavia esineitä. Palkkiota siis tulee jos jaksaa pelata ja todelliseen MMO pelaamiseen verrattuna mielestäni kohtuullisesti.

Olen nyt level 28 Warlock, ja kaikki armorit joissa lightia, ovat peräisin ihan muista asioista kuin tuurilla saaduista dropeista. Destiny sisältää sisäänrakennettuna useaa erillaista ”valuutta”, jolla pystyy eri NPC-hahmoilta ostamaan tavaraa. Mitä enemmän teet erilaisia asioita uudelleen yksin tai kavereiden kanssa, niin sitä enemmän tienaat erilaisia tapoja päästä pelissä eteenpäin. Loppu on tottakai hidasta, mutta se on juuri se yksi pieni viehätys, joka niin kovasti puree entisen MMO-pelaajan takaraivoa. Tämä kun yhdistetään Bungien äärettömän toimivaan FPS-taisteluun, niin on lopputulos mielestäni erittäin mainio.

Destinyn budjetilla olisi toki odottanut kenties paremmin hiottua kokonaisuutta etenkin tarinan suhteen. Pelaaminen on hauskaa ja ääniyhteydellä tuttujen kanssa tehtävien tekeminen ja paikkojen tutkiminen on jopa jännittävää. Maisemat ovat upeat ja äänimaailma huikea. Ongelma vain tuntuu olevan toistaiseksi joidenkin mielestä sisällön puute. Pientä tekemistä riittää kyllä, mutta kun päivästä toiseen tekee samoja bounty tehtäviä, alkaa väkisinkin kyllästyttää. Alun kompuroinnin seurauksena kaverilistakin tuntuu yhä tyhjemmältä etenkin, kun oma pelaaminen on muiden harrastusten ja menojen vuoksi rajattu vain muutamaan arki-iltaan sekä viikonloppuihin. Yritäpä siinä sitten saada isompia tehtäviä tehdyksi. Ne kun vaativat tuttua porukkaa, jotta tehtävän läpäisy on jollain lailla edes mahdollinen.

Jatkan toistaiseksi Destiny maailman parissa satunnaisia iltoja vietellen, mutta loppuvuoden pelisato saattaa jyrätä lopulta Destinyn yli. En voi millään ilmeellä sanoa peliä huonoksi. Asioita oltaisiin voitu tehdä paremmin, mutta MMO-pelinä (vaikka tekijät eivät sitä sellaiseksi ilmeisesti edelleenkään myönnä) Destiny tulee saamaan niin ilmaista kuin maksullistakin lisäsisältöä ja kehittyy jatkuvasti. Haluanko maksaa kuitenkaan enää yhtään enempää pelistä jää nähtäväksi. Räiskintä on kuitenkin Destinyn kantava voima ja se herätti todella kiinnostuksen pian julkaistavaa Halon juhlaversiota kohtaan. Kenties Destiny joutuu väistymään Bungien maineeseen nostaneen pelisarjan tieltä.





torstai 30. lokakuuta 2014

eSports nostaa päätään - suomalainen Hearthstone turnausvoittoon!


Janne Mikkonen, joka tunnetaan pelimaailmassa nimimerkillä Savjz, voitti tässä kuussa järjestetyn SeatStory Cup II:n päihittäessään toiseksi tulleen Mirrarin Hearthstone: Heroes of Warcraft -turnauksessa.

SeatStory Cup on saksalaisen Dennis Gehlenin luotsaama turnaus, jossa pelataan Blizzard Entertainmentin vuoden 2014 alussa julkaistua digitaalista keräilykorttipeliä. Korttipeli Hearthstone: Heroes of Warcraft ammentaa pelisisältönsä nimensä mukaisesti suositun Warcraft-verkkopelin maailmasta ja se on toistaiseksi pelattavissa ilmaiseksi monilla eri alustoilla. Vaikka pelaaminen ja aloituspakka ovat ilmaisia, maksavat pelissä parempien ja harvinaisempien korttien hankkiminen.


Omassa kaveripiirissä Hearthstone on varsin pienen, mutta sitäkin aktiivisemman porukan harrastus. Omaa kokemusta pelistä ei ole, sillä korttipelit eivät ole juurikaan jaksaneet koskaan innostaa. eSports yleisesti on kuitenkin erittäin mielenkiintoinen laji, vaikka kilpapelaaminen ei Suomessa ole vielä lyönyt läpi harrastusporukoita kummemmin.


Ensimmäinen SeatStory Cup pelattiin maaliskuussa 2014, jolloin Mikkonen oli myös mukana mutta jumiutui jo semifinaaleihin. Voittajaksi selviytyi tuolloin amerikkalainen StrifeCro, joka nappasi 8000 dollarin pääpotin.


Toisessa SeatStory Cupissa Mikkonen selviytyi finaalipeliin, jonka hän otteli tšekkiläistä Mirraria vastaan ja voitti pistein 5-1. Näin Mikkonen lunasti itselleen 10 000 dollarin päävoiton ja peliä juontaneet kuvailivat ottelua seuraavasti;


"Se oli kohtalo! En voi uskoa tätä. Mitä mieltä sinä olet?"  
"Minun mielestäni Savjz oli hullun hyvä ja koko peli meni täysin hänen tahtonsa mukaan. Oli hänen päivänsä!"

Jo Beta-vaiheessa peliä pelaamassa ollut Mikkonen vastaanotti turnauksen päätteeksi komean palkintopokaalin ja kertasi tuntojaan;

"Tämä merkitsee minulle paljon. Olen voittanut palkintoja aikaisemminkin, mutta silloin vastassani ei ollut tämän tasoisia vastustajia. Tämä oli mahtavaa ja täällä on monia lahjakkaita pelaajia."

Finaalipelit sekä haastattelut katsottavissa oheisesta Youtube-videosta.


Mikkosesta, alias Savjzista, kuullaan varmasti maailmalla vielä uudelleenkin. Suomessa eSports on vielä kohtalaisen pienen joukon harrastus, kun monissa muissa maissa lajilla on jo monia ammattilaispelaajia. Tästä kertoo paljon esimerkiksi Yhdysvaltojen hallituksen vuonna 2013 tekemä päätös, jonka mukaan maan hallitus tunnustaa tästedes eSports-pelaajat ammattiurheilijoiksi. Tämän päätöksen myötä ulkomaiset ammattipelaajat pääsevät helpommin osallistumaan Yhdysvalloissa järjestettäviin turnauksiin, sillä he saavat nyt käyttää urheilijoille myönnettäviä viisumeita.

Suomessa tunnetuin eSports-tapahtuma on vuosittain järjestettävä Assembly Summer, jossa on tarjolla turnauksia niin ammattilaisille kuin harrastajillekin. Turnauksissa pelataan muun muassa Dota 2:a, StarCraft II:a, Counter-Strikea ja League of Legendsiä ja turnauspalkintojen yhteisarvo oli kesällä 2014 hieman yli 50 000 euroa.

eSportsin tunnettavuutta Suomessa pyrkii edistämään Suomen elektronisen urheilun liitto ry, eli SEUL. SEUL on toiminut vasta muutaman vuoden ajan, mutta se on vaikuttanut merkittävästi suomalaisten eSports-pelaajien aktiivisuuteen ja yleisen eSports-tietouden leviämiseen.

eSports tarjoaa täysin uudenlaisen urheilulajin sekä sen pelaajalle että seuraajille, sillä muutamissa maissa eSports-turnauksia voi seurata suorana lähetyksenä jopa televisiosta. Esimerkiksi Etelä-Koreassa on televisiokanava, joka lähettää ainoastaan eSports-turnauksia vuorokauden ympäri. eSports-turnauksia seuraa koko ajan suurempi yleisö sekä Aasiassa, Euroopassa että Yhdysvalloissa, mikä on herättänyt kiinnostuksen myös lajin urheiluvedonlyöntiin.

Yle teki viime kesän Assemblyn yhteydessä upean kulttuuriteon. Yle Areenassa ja lopulta ihan televisiossa TV2:lla nähtiin selostuksen kera kilpapelaamista ensimmäistä kertaa Suomessa. Herkkua on tulossa lisää, sillä Yle on suuntaamassa kuukauden kuluttua Ruotsiin. Tulossa on suorana Counter Strike -finaalin Ruotsin DreamHack Winter 2014 -pelitapahtumasta lauantaina 29. marraskuuta. Lisätietoja löytyy Ylen asiaa käsittelevästä artikkelista.

Suomessa pääasiallisena kanavana eSports-lähetyksissä on kuitenkin edelleen internet ja lähetyksiä voi seurata livenä ainakin Twitch-palvelussa, joka on yhdysvaltalainen suoratoistopalvelu. Nykyisin moni massiivinen verkkopeli, kuten Eve Online, tukee suoraa videolähetystä Twitchin kautta maailmalle. eSports-kohteita löytyy useammasta netin vedonlyöntipalvelusta. Tosin lajin nuoruudesta johtuen uusia huippunimiä tulee pinnalle jatkuvasti, joten lopputulosten veikkailu saattaa olla yllättävän haasteellista.

eSports Suomessa on saanut hitaan alun, mutta ei tarvitse kuin vilkaista muiden maiden elektronisen urheilun kehitystä nähdäkseen, mihin suuntaan suosio on menossa. Maailmanlaajuisesti eSportsia seuraa yli 71 miljoonaa ihmistä ja luku kasvaa päivittäin. Toivottavasti tulevaisuudessa eSports Suomessakin merkitään samalle viivalle muiden urheilulajien kanssa ja joskus kaukaisessa tulevaisuudessa se voisi olla jopa osa olympialaisia?

tiistai 28. lokakuuta 2014

PlayStation ja Pelaaja indien äänitorvena



PlayStation Suomi julkaisi Twitterissä ilmoituksen, jossa kerrotaan PlayStationin ja Pelaajan yhteistyöstä. Kyseessä on indiepelien arvosteluja yhteen kokoava sivusto pelaajalehti.com:n alaisuudessa.

Mukavaa että nykypäivän pelimassasta nostetaan esiin myös pienempiä helmiä!

Käy tutustumassa http://www.pelaajalehti.com/psindie

maanantai 13. lokakuuta 2014

XboxOne



XboxOne julkaistiin vihdoin suomessa viimekuussa. 10 kuukautta alkuperäistä julkistusta jäljessä. Oma Suomen DayOne edition päätyi kotiin heti julkaisuviikonlopun jälkeen ja tässä hieman mietteitä laitteesta.

En ymmärrä mihin on saatu menemään 10 kuukautta? Konsolin lokalisointiin? Eiköhän tuo olisi onnistunu nopeamminkin.

Microsoftilta kehuttiin vielä viime Digiexpon aikaan kuinka odotus kannattaa ja XboxOne tulee entistä valmiimpana suomee. Usko siihen oli varsin vahva, mutta todellisuus on aika karu. Suomalaisena käyttäjänä kielivaihtoehdon saa toki suomeksi, mutta silloin ei voi käyttää laitteen koko potentiaalia, eli puhetta. XboxOne ei ymmärrä suomea. Englanti ei olisi lainkaan huono vaihtoehto, mutta sitä ei voi valita kun konsolin ja sijainnin kieli on Suomi.

Muilla kielillä puheentunnistus englanniksi näyttäisi olevan mahdollista, mutta miksi ei meidän kotimaisella? Taisin valita kieleksi englanti ja sijainniksi esimerkiksi Kreikka, jolloin puhekielenä voi käyttää englantia. Konsolin kielenä englanti ei anna sijainti vaihtoehdoksi lainkaan suomea. Mitä ihmettä? Next-gen? Kaikenlainen säätäminen ja kikkailu eri kielten ja alueiden välillä on minun osalta taakse jäänyttä aikaa. Haluan että laitteet toimii ja on mukavia käyttää.

Idea olohuoneen keskipisteen viihdekeskuksesta on varsin mainio, mutta esimerkiksi TV:n katsominen vaatii erillisen digiboxin. Minulla on aina viritin ollut televisiossa sisäänrakennettuna, joten television katselu boxin kautta ei onnistu. Sen sijaan HDMI läpivienti toimii mainiosti Xbox360 kanssa, jolloin säästän yhden portin vahvistimesta. Molempien koneiden tosin tulee olla tällöin päällä, joka hieman taas syö käyttömukavuutta.

Ylipäätään uuden boxin käyttöliittymä on erittäin sekava, enkä muutaman viikon käytön jälkeen tunnu pääsevän siihen kiinni. Haluttua asiaa joutuu etsimään pitkään ja joskus jopa pelkästään asetuksiin pääseminen tuottaa vaikeuksia. Etusivulla kun kuvakkeet tuntuvat vaihtelevien paikkaa, joten käytännössä kaikki halutut ja tärkeät paikat on syytä kiinnittää omaan näyttöön.

On bonessa kuitenkin hyvääkin. Ohjain on edelleen aivan järkyttävän hyvä kädessä ja impulssiliipaisimet toimii hienosti. En tosin ole muualla kuin ajopeleissä ominaisuutta kokeillut, mutta pieni värinä sormenpäissä todella toimii ja tuo mukavan pienen lisämausteen pelaamiseen.

Kinect kamera on myös mukava lisä ja erityisesti jos harrastaa latauskoodeja. Koneen mukana tuli muutama peli latauksina, eikä ikävää koodia tarvinnut itse kirjoittaa. Riittää että menee koodin antamiseen tarkoitettuun ohjelmaan ja näyttää koodin yläpuolella olevaa QR-koodia kameralle. Peli lähtee latautumaan vahvistusten jälkeen. Pieni 500 Gb kovalevy ei kuitenkaan tule riittämään, jos konetta käyttää yhtään enempää.

Sony on tehnyt asiat PS4 kanssa vaan niin paljon paremmin. Xbox ohjaimesta on kadonnut normaali kuulokeliitäntä, joka tuli PS4:n ohjaimeen. Koneen tehoista iso osa tuntuu menevän vain taustaprosessien pyörittämiseen ja PS4-pelit tuntuvat olevan jatkuvasti testeissä voittajia vertailussa. Käyttöliittymä on selkeä ja yksinkertainen, kun taas XboxOnessa sitä halutaan viedä enemmän PC-maailman suuntaan ja joutuu oikeasti pohtimaan kuinka asioita käytetään. Jokainen asia kun on oma appi, kuten Blu-ray elokuvan katsomisen yritys kertoi. Koneeseen piti ensin ladata ohjelma toistamista varten, mutta iso peli olikin jo latauksessa. Nopeasti ei ainakaan löytynyt vaihtoehtoa ”lataa ensin tämä” –vaihtoehdolle. Xbox1 on myös järkyttävän iso minkä lisäksi mukana on valtaisa virtalähde. Ps4 siro paketti on paljon miellyttävämpi näky olohuoneessa.

Vaikka haluaisinkin nähdä kunnollisen ”konsolisodan”, jossa molemmat voivat kilpailla tasavahvasti omilla vahvuuksillaan, niin XboxOnella vahvuuksia ei ole kuin yksi. Yksinoikeuspelit ovat ainoa keino, millä Microsoft voi saada konetta myytyä. Itse ainakaan en näe kovinkaan järkevää syytä perus Matti Meikäläisen hankkia sitä PS4:n sijaan, jolle tulee vieläpä 50 euron vuosimaksua vastaan joka kuukausi ilmaista laadukasta pelattavaa. Suomi on PS maa ja sellaisena se myös uuden sukupolven myötä entistä vahvemmin tulee pysymään.

Microsoftilla oli kaikki ainekset käsissään Xbox 360 menestyksen ja PS3:n ongelmien vuoksi juosta karkuun ja kovaa, mutta omiin PR-hölmöilyjen ja täysin kesken olevan laitteen kanssa Sonyn haastaminen on todella vaikeaa. Tuntuu siltä, että Microsoft on kadottanut visionsa, joka vielä ennen nöyrtymistä pelimaailman palautteen edessä sillä oli tähtäimessä. Sääli. Olisikohan kenties kannattanut vain pitää valittu suunta, eikä alkaa peruuttelemaan? Tuskin tablet boomi olisi alkanut, jos Apple ei olisi rohkeasti näyttänyt mitä ihmiset oikeasti haluavat.







keskiviikko 24. syyskuuta 2014

World of Tanks Xbox 360 Edition (Xbox 360)


World of Tanks on PC puolella valloittanut pelaajat jo aikaa sitten ja hieman jälkijunassa tekele löysi myös konsolipuolelle Xbox 360 editionin voimin. Free to Play –mallia hyödyntävä peli on yksi maailman tuottoisimmista ja voin kyllä hyvin ymmärtää miksi.

Taistelu tankeilla on todella hauskaa ja koukuttavaa. Vielä yksi ottelu, kun edellinen päättyi sooloilioiden turhaan mellastamiseen. Toisaalta se on juuri yksi syy, miksi peli on niin ärsyttävä.

WoT:n idea on simppeli. Joukko tankkeja taistelee toista joukkoa vastaan. Kumpi ensin valloittaa vastustajan tukikohdan tai tuhoaa vastustajan kaikki tankit, voittaa. Peli tarjoaa parhaimmillaan huikean taktisen kokemuksen, jos nappulat losahtavat paikoilleen.

Tankkeja on useita erinlaisia tiedustelijoista, raskaammin aseistettuihin tankkien tuhoajiin sekä kauempaa ilmojen halki laukaiseviin tykistöpattereihin. Jokaisella luokalla on taistelussa oma tehtävänsä ja jos näitä rooleja ei noudata voi olla aika varma tappiosta. Sooloilemaan ei kannata lähteä vaan WoT on tiimityötä.

Itse olen pelannut peliä useamman kuukauden keväästä asti muutaman päivän välein. Kesän aikana se on ollut ainut peli, johon olen koskenut. Rahaa en ole kuluttanut ja pelaaminen on sujunut ihan mukavasti. Eri tankkeja mahtuu talliin ihan kohtuullisesti vaikka pientä säätöä toki vaatii, jos ei halua kuluttaa rahaa lisäpaikkoihin.

Taisteluista saa hopeaa ja kokemuspisteitä, joiden avulla parannetaan tankkeja sekä ostetaan uusia. Visaa vinguttamalla saa entistä parempia varusteita sekä nopeampaa kehitystä.

Suurin ongelma on satunnaisesti luodut ryhmät, joissa erilaisia pelaajia löytyy kiroilevista kakaroista oikeasti taktiikkaa miettiviin. Ääni chat onkin hyvin usein jollain päällä ja mykistystä joutuu käyttämään ennen taistelun alkamista tai joskus sen aikana. Vaihtoehto on toki kuunnella milloin mistäkin tilanteesta johtuvaa perhedraamaa samalla kun toivoisi, että kaikki pelaajat keskittyvät itse peliin.


Ilmaiseksi pelaamalla päivän ensimmäinen voitto tuo tuplakokemukset jokaiselle tankille, joten talli täyteen tankkeja ja vuoronperään kaikkille täydet potit. Siinä vaiheessa voi olla hyvin muutama tunti jo mennyt ja jättää seuraavan session suosiolla huomiolla, jolloin on taas tarjolla tuplat.

WoT on mainio peli, jonka parissa saa kulumaan hyvin aikaa. Se saa aikaan sydämmentykytyksiä kun tykit laulaa. Tiedustelijana syöksyt etulinjaan piiloon, merkkaat vastustajan tankkeja ja samalla omia on asettautunut valmiiksi ampumaan. Saat joukon vastustajia tähtäimeen, mutta pysyt piilossa samalla kun täyslaidallinen lentää suoraan yli äsken merkattuun tankkiin. Tunne on uskomaton kun taktiikka toimii ja tiimi saa hyvin pelattua yhteen ilman kommunikaatiota. Harmi vain että sitä tapahtuu aivan liian vähän.


maanantai 15. syyskuuta 2014

Final Symphony Tampereella


Tampereella tehtiin omasta mielestä historiaa viimeviikonloppuna kun maailmalla kiertänyt pelimusiikkikonsertti Final Symphony rantautui suomeen ja Tampere-taloon. Jonne Valtosen sovituksia päästiin kuulemaan Tampereen filharmonisen orkesterin voimin. Konsertti oli toki ennakkoon tuttu niin Saksan Wuppertalin ensiesityksen, Lontoon, kuten myös ainakin Tokion konserttien tiimoilta. Kuultiin musiikkia Final Fantasy –sarjan kuudennesta, seitsemännestä sekä kymmenennestä osasta.

Luvassa olikin siis itselle varsin tuttuja säveliä. Kutonen on jäänyt väliin sarjan tiimoilta, joten ”uutta” musiikkia pääsi myös kuulemaan. Kuitenkin ensiten säväytti esimerkiksi FF7:sta Main Theme sekä JENOVA, jotka saivat korvat hörölle ja mielen matkaamaan jälleen tuttujen pelien maailmaan.

Mielenkiintoista kuitenkin on se kuinka hetkittäin mielessä oleva tuttu sävel rikkoutuu uudenlaisen sovituksen myötä. Sovitukset tekevät konserteista ainutlaatuisia ja niillä saadaan upeaa leikkisyyttä erilaisten variaatioiden ja soittimien käytön myötä, mutta useamman konsertin jo kiertäneenä voisi mieltä lämmittää kovasti konsertti, jossa kuulisi kenties alkuperäisiä tai vain vähän muutettuja versioita livenä orkesterin soittamana.

Kiinnostaisi kovasti tietää, miten itse reagoisin. Kaikista peleistähän löytyy musiikit albumeina, joten niitä pääsee kuulemaan koska tahansa, mutta unelma - joka tuskin koskaan täytyy - olisi mahtipontinen konsertti, jossa soitettaisiin vain tuttuja kappaleita FF7-11 sekä The Legend of Zelda –sarjasta. Ne ovat kuitenkin pelejä, joiden kanssa aikanaan on vietetty eniten aikaa ja musiikki on jäänyt syvälle takaraivon uumeniin. Helsingin konsertti osoitti sen, että uusilla peleillä ei näin vanhemman koulukunnan pelaajalle ole suurtakaan arvoa. Musiikit ovat joko pois päältä tai yhtä tiettyä peliä ei pelaa enää niin paljon, jotta musiikki jäisi tarkasti mieleen ja aiheuttaisi myöhemmin kuunneltuna valtaisaa tunteiden ryöppyä.

Itse Tampereen konsertti oli varsin mainio ja vaikka ajoittain omasta mielestä ontuvan rytmityksen vuoksi hiljaisia hetkiä oli varsin paljon, niin koko orkesterin pauhun ja voiman tuntu pääsi hyvin esiin. On se vain upeaa nähdä kuinka soittajat ovat täysillä mukana ja kapellimestari pistää parastaan pitäessään nuotit kohdillaan. Lopun seisaaltaan annettujen aplodien pauhu oli myös varsin mielekästä kuultavaa tulevaa ajatellen.

Konsertti oli loppuunmyyty mitä auttoi varmasti erittäin edulliset lippujen hinnat. Toivottavasti menneet ja etenkin tämä Tampereen konsertti herätti vihdoin musiikkikonserttien vuotuisen esiinmarssin suomessa ja konsertteja pääsee myös jatkossa kuulemaan. Pelimusiikin esiinmarssia ainakin omalta osaltaan tuo myös Helsingin Jäähalliin viitteillä oleva VideoGamesLive keikka!

http://www.spielemusikkonzerte.de/konzerte/final-symphony/

torstai 4. syyskuuta 2014

XboxOne julkistustilaisuus


Kuukausien odotus alkaa vihdoin päättyä ja Microsoft on tuomassa huomenna XboxOne-konsolin myös Suomeen. Huomisesta alkaen XboxOne on siis saatavilla kaupoista virallisena julkaisuna ja konsolin tukemat palvelut pyörähtävät todenteolla käyntiin. Konsoli on ollut jo useita kuukausia saatavilla muutamista liikkeistä tuontimallina, mutta sen käyttömahdollisuudet ovat olleet varsin rajoitetut virallisen tuen puuttumisen vuoksi.

Microsoft järjesti keskiviikkona 3.9. Helsingin Nosturissa XboxOne julkistustapahtuman, jossa kuultiin Microsoftin pahoittelut isosta myöhästymisestä sekä visiot tulevasta. Siitä kuinka XboxOne mullistaa olohuoneen viihteen tuoden mukanaan ainutlaatuisen ja henkilökohtaisesti räätälöidyn kokemuksen.

Microsoftin hehkutuksen lisäksi illassa julkistettiin yhteistyö MTV:n kanssa ja kerrottiin ensimmäisen suomalaisen XboxOne-sovelluksen olevan Filmnet suoratoistopalvelu XboxOne-konsolille. Filmnet on Netflixin puristuksessa puolitoistavuotta toiminut suoratoistopalvelu, joka tarjoaa uusimpia sarjoja jopa alle vuorokauden Amerikan ensiesityksen jälkeen ja nyt palvelu tulee siis myös XboxOne omistajien saataville.

EA kävi puolestaan esittelemässä suomalaisille rakkaan NHL-sarjan uusimman, NHL15-pelin uutuuksia. Demossa nähtiin tilanteita esikuviensa näköisistä pelaajista ja areenoista sekä kiekon ja pelivarusteiden. Tavallaan mielenkiintoista mihin kaikkeen peleissäkin voidaan alkaa tehojen myötä kiinnittämään huomiota ja tekemään kokemuksista entistä realistisempia.  Toisaalta taas ihmetyttää, että kannattaako oikeasti nähdä se vaiva ja aika tehdä liike, jonka kiekon osuminen paitaan aiheuttaa?

Alkuosuuden lopuksi Remedy antoi jo Gamescomissa tutuksi tulleen näytteen Quantum Break –pelistään sekä hieman pientä lisämateriaalia.

Itse tapahtuma jatkui pienen tarjoilun ja pelaamisen merkeissä. Kokeiltavana oli  tuttuja pelejä sekä uutuutena ainakin kokoversio NHL15 –pelistä sekä Forza Horizon 2 –pelistä. Tämä kiinnostikin tarjonnasta eniten, mutta pettymykseksi kyseessä oli vain yhden etapin mittainen demo. Vapaata erämaata ei siis ollut tarjolla vaan auto pomppasi heti reitiltä eksymisen jälkeen takaisin reitille. Peli ei siis tuntunut juurikaan Forza 5:sta kummallisemmalta paitsi ehkä uuden Xbox ohjaimen palauteliipasimien reagoinnin puutteena. Ainakaan demossa toiminto ei ollut käytössä, mutta viereisen koneen Forza 5:ssa sormenpäissä oli taas tuntumaa.

Tapahtuma oli erittäin rento ja mukava. Paljon iloisia ihmisiä, hyvää mieltä ja uuden odotusta, vaikka pitkä myöhästyminen Microsoftin tietä suomessa, PlayStationin luvatussa maassa varjostaakin. Saa nähdä miten kone otetaan vastaan, mutta itse aion hyvissä ajoin ennakkotilatun koneen käydä kyllä hakemassa.

Microsoft järjestää myös ilmaisen Xbox konsertin huomenna perjantaina Helsingin Narinkkatorilla, johon on ainakin kovia rap-artisteja listattuna. Lisätietoja Facebookista.










lauantai 30. elokuuta 2014

Musiikkitalossa musiikkia



Viimeviikon perjantaina Helsingissä koettiin jotain historiallista, kun ensimmäistä kertaa Musiikkitalossa kuultiin pelimusiikkia. Aikaisemmin Turussa kuulemani konsertti nosti odotuksia muitakin suomessa kuultavia konsertteja kohtaan. Onhan tänä vuonna jo kolme isompaa konserttia tarjolla eripuolilla maata.

Isoissa konserteissa on tullut käytyä pitkin Eurooppaa, mutta Helsingin konsertin erikoisuutena oli suomalainen pelimusiikki. Tämä tarkoitti lähinnä mobiilipelejä ja esimerkiksi Trinen musiikki loisti poissaolollaan.

Kenties musiikkivalinnat eivät jo hieman varttuneemmalle pelaajalle oikein iskeneet, joten konsertti jäi todella vaisuksi. Kestoltaan konsertti oli reilun tunnin, eikä missään vaiheessa tullut sellaista mahtipontista fiilistä, jonka on tottunut kokemaan tuttujen pelisarjojen kappaleiden orkesteriversioita kuunnellessa.

Varsin tylsistä kappalevalintojen joukkoon oli eksynyt myös täysin pelimusiikin ulkopuolisia kappaleita. Vai mistä pelistä ovat kappaleet Dance Macabre sekä Yö autiolla vuorella? En kerta kaikkiaan ymmärrä miksi pelimusiikkikonserttiin täytyy tuoda muuta, kuin peleistä tuttua musiikkia. Nämä olivat vieläpä koko konsertin pisimpiin kuuluvia kappaleita.

Perheitä oli todella paljon ja vaikka lasten tuominen kulttuuria ja musiikkia kuuntelemaan on tavallaan hieno asia, niin ei nyt pakottaa tartteisi. Miksi ne pienet täytyy vanhempien mukaan raahata, jos eivät edes jaksa istua puolta tuntia paikallaan? Oma kuuntelu ainakin kärsi ikävästi, kun viereisellä penkillä äiti yritti jatkuvasti rauhoitella kahta poikaa, jotka eivät olisi jaksaneet istua paria kappaletta pidempään.

Kaikesta huolimatta myös iloisia asioita konsertista löytyi. Supernautsin kappale oli todella pirteä, enkä ole ennen kovaäänisen käyttöä sinfoniaorkesterin arsenaalissa kuullut. Myös Alan Waken 10 minuuttinen oli erittäin mukavaa kuultavaa.

Kovin riemukasta kuvaa konsertti ei kuitenkaan jättänyt mikä on todella sääli. Olisin halunnut nauttia Musiikkitalossa hienosta esityksestä, mutta tällaisena tunnelma jäi todella vaisuksi, vaikka juontajat muuta yrittivätkin väittää.

Syyskuussa päästään Tampereelle vähän tutumman musiikin pariin, joten toivottavasti siellä konserttitalo halkeaa liitoksistaan lopuksi!

perjantai 22. elokuuta 2014

The Walking Dead Season Two - Episodi 3 (PS3)


Telltale Gamesin huikea The Walking Dead -seikkailu sai jatkoa jo ennen kesää, mutta jotenkin into sarjaa kohtaan vain loppui hetkeksi. Sain kuitenkin herätettyä kiinnostuksen ja pelattua kolmannen osan.

Kolmas osa lisäsi entisestään tunnetta siitä, että pelaaja ei välttämättä voi vaikuttaa niin paljon tapahtumiin kuin luulee. Muutamaan otteeseen jo aikaisemmissa osissa yritin viedä Clementineä hahmona tiettyyn suuntaan, mutta peli onnistui valinnoistani riippumatta kääntämään tilanteen hieman erilaiseksi ja lopputulos ei ollut oikeastaan lainkaan se mitä olisin toivonut. Sama jatkui siis kolmannessa osassa.

Toinen kausi ei ole enää läheskään samalla tavalla pelkkää selviytymistä viruksen riivaamissa ympäristöissä. Zombit ovat kenties se pienin murhe. Clementine ystävineen joutuu puntaroimaan jatkuvasti kehen voi luottaa ja etsimään pakokeinoa tilanteista, joissa on osapuolina vain eläviä ihmisiä.

Celementine on pieni tyttö, mutta monella tavalla paljon kokeneempi kuin moni muu, mikä on ainakin omissa valinnoissani (silloin kun niitä ehtii tehdä) alkanut heijastumaan entistä selkeämmin. Ensimmäisellä kaudella valintani olivat enemmän taka-alalla oleskelemista, mutta nyt huomaan valintojeni olevan suoraviivaisempia ja rohkeampia.

Tekninen puoli on edelleen erittäin tökkivää. Telltale Games ei vain tunnu saavan pakettia kasaan PS3:lla ja tökkimistä etenkin lataustaukojen jälkeen tulee toistuvasti. Muuten jakso oli varsin pitkälle ihmisten keskustelujen kuuntelemista muutamaa toiminnallisempaa kohtausta lukuun ottamatta. Jakson lopetus tehtiin kuitenkin jälleen Telltalemaiseen tyyliin ja seuraava jakso täytyykin laittaa tulille mahdollisimman pian.




tiistai 19. elokuuta 2014

Civilization IV Theme - Baba Yetu - Peter Hollens & Malukah

Blogi ei ole täysin kuollut! :)

Kesäloma ja ylipäätään kesä vei vain innon kaikkeen muuhun. Palataan kohta taas pelien pariin! Odotellessa tässä video mistä tulin ainakin itse todella hyvälle tuulelle.


torstai 3. heinäkuuta 2014

Watch Dogs (PS4)


Muutama vuosi sitten Ubisoft kohautti E3-messuilla, kun Watch Dogs hakkerointipeli julkaistiin. Ei välttämättä kauhean moni arvannut, että into laantuisi useampien myöhästelyjen sekä graafisen loiston laskettua sen kuuluisan lehmänhännän tavoin julkaisun lähestyessä. Tosin ennakkomyyntiin ennakkokohu ei näyttänyt juurikaan vaikuttavan vaan ennätyksiä ainakin Ubisoftin pelien osalta murskattiin.

Itse en hypejunaan koskaan lähtenyt, enkä kahden vuoden takaisen esittelyn jälkeen kovinkaan montaa videota pelistä katsonut. Peli kiinnosti kokoajan lähinnä teemansa vuoksi, eikä ennakkotilauksen peruminen oikeasti käynyt mielessä kertaakaan.

Kyllähän peli lopulta ihan hyvältä näyttää, mutta ei kyseessä mitään todellista uuden sukupolven herkkua ole. Pelimoottori yskii välillä, vaikka ruudulla olisi vain oma ajoneuvo ja pelasin pelin kuitenkin PS4:lla. GTA 5 nosti riman avoimen maailman ajopeleissä hurjan korkealle ja se tehtiin vanhan sukupolven ehdoilla. Watch Dogs olisi siis todella pitänyt pystyä parempaan, mutta tällä kertaa Ubisoft ei siihen pysty. Vanhojen konsolien rasite ilmeisesti on liian suuri?

Ei peli kuitenkaan huono ole ja graafinen loistamattomuus on vain pieni osa. Itse idea hakkerimaailmasta ja tietoverkkojen hyödyntämisestä on todella mielenkiintoinen. Päähenkilömme on Aiden Pearce ja hänen tärkein ase älypuhelin. Puhelimen avulla Aiden voi hallinnoida koko kaupunkia ja yrittää saada selville menneisyyttä kalvavan tragedian syyt.

Jokainen vastaantulija kantaa nykyään tietysti myös matkapuhelinta ja nehän ovat yhteydessä tietoverkkoon, eli myös hakkeroitavissa. Puheluita voi kuunnella ja sähköposti- sekä tekstiviestikeskusteluja lukea. JOKAISESTA kadulla vastaan tulevasta henkilöstä on myös henkilöllisyys tiedossa ja jonkinlaista informaatiota saatavilla. Onkin hieman karmivaa, kun tietoa on niin valtavasti. Haluaisitko oikeassa elämässä tietää, että vastaan juuri kävellyt henkilö tienaa miljoonia vuodessa, on etsintäkuulutettu linnakundi tai harrastaa alushousujen keräilyä?

Puhelimen kautta hakkerointi on myös iso osa pelimekaniikkaa. Sillä pääsee tietoverkkoja pitkin kulkemaan esimerkiksi rakennuksen sisälle ja valvontakameralta toiselle, jolloin niiden kautta avautuu kaukanakin pelaajasta olevia kohteita. Tämä onkin tärkeässä roolissa vaikka Aidenilta luonnistuu toki pyssysankarinakin oleminen. Vihollisten vartiointia on kuitenkin hauska harventaa huomaamattomasti esimerkiksi räjäyttämällä valvontakameran kautta nähdyn kaasuputken vartijan kävellessä sen ohi.

Hakkerointi toimii myös auton ratissa apukeinona karistaa ei niin toivottuja vieraita kannoilta. Liikennevalot, vesiputket, sillat ja tiepollarit ovat Aidenin puhelimen ulottuvilla vain napin painalluksella. Pelattavuus on kohdallaan vaikka auton ratissa tuntuma onkin pitkään hukassa. Autot tuntuvat jotenkin levottomilta. Homma kuitenkin sujuu ja onnistuneiden hakkerointien jälkeen on ilo katsoa takana ryttyyn menevää peltiä lyhyen hidastuspätkän saattelemana.

Idea ja puitteet hienon Chicagon kaupungin ja sen ympärillä ovat siis kohdallaan. Tarina ei kuitenkaan etene kovinkaan jouhevasti. Se on erittäin vahvasti tunteisiin vetoava, mutta Aidenia pompotetaan suuntaan jos toiseen kuin räsynukkea, eikä Aiden itse päähahmona ole mitenkään mielenkiintoinen. Otteessaan se kaikesta huolimatta pitää, mutta päätehtävien varsin runsas määrä pitkitettyine siirtymisineen aina kaupungin toiselta laidalta toiselle puolelle alkaa välillä todenteolla tympimään. Pääsääntöisesti tehtävät ovat myös aina sitä samaa. Siirrytään paikkaan A, soluttaudutaan tietoverkkoja pitkin ja avataan reitti kohteeseen B. Pakomatkalla karistellaan takaa-ajajia, jonka jälkeen käydään tarinaa eteenpäin vieviä keskusteluja.

Watch Dogs tuntuu enemmänkin isolta demolta. Siinä on valtavasti uudenlaista tekemistä, mutta erittäin vanhassa tai jopa vanhentuneessa muotissa. Nyt eletään kuitenkin GTA 5 –pelin jälkeistä aikaa, eikä Watch Dogs yllä Rockstarin mestariteoksen tasolle. Watch Dogs on kuitenkin todennäköisesti ja kenties toivottavasti vielä hiomaton timantti. Nyt on näytetty sekä kokeiltu ja kenties Watch Dogs 2 on jälleen sitä mitä ensimmäisen olisi pitänyt olla. Aivan kuten Assassin’s Creed –sarjan kanssa pääsi käymään.





Kuvat: Giantbomb