torstai 19. syyskuuta 2013

GTA5 - alkufiilis


Muutama päivä ja noin 11 tuntia takana GTA5:sta. Pelistä olen todella nauttinut. Tarkemmin kuin ajattelee, niin GTA5 on hyvin pitkälti vanhaa tuttua GTA:ta, helkutin paljon paremmin vain tehtynä. Moni voisi varmasti sanoa, ettei ole tuotu juurikaan uutta. Totuus on kuitenkin toinen. GTA on sarja, jota ei julkaista kiivaaseen tahtiin. Vaikka peli olisikin täysin vanhaa, mutta paremmin, niin sitä jaksaa taas odottelun jälkeen pelata. Lisäksi peliin tarjoaa monia asioita, joita muut pelit eivät, tai eivät ainakaan näin hyvin.

Kuten aikaisemmin jo tiedetty, niin tarina koostuu kolmesta palapelin palasesta, jotka ilmeisesti kootaan yhteen loppupuolella. Rockstar on mielenkiintoisella tavalla saanut mukaan kolme eri hahmoa, joiden välillä voi myös vaihdella pelaamisen aikana tietyin rajoituksin. Tämä tuo todella mukavaa tuntumaa pelialueeseen. Aluksi pelattavissa on kolmesta hahmosta kaksi, joiden kanssa tehdään tehtäviä vuorotellen ja tutustutaan kaupunkiin.

Los Santos on todella eläväinen ja vaikuttava kaupunki. Se tuntuu ja näyttää elävältä ja kuullun mukaan myös oikeasti on sitä. Esikuva Los Angeles kun on kuulemma varsin samannäköinen. Tuttuja paikkoja havaittavissa ja esimerkiksi teiden kaltevuudet sekä asfaltin pinta näyttävät aidoilta.

Rockstar on saanut hiottua jokaisen pelin osa-alueen toimivaksi. Ennen niin ankea ampuminen GTA peleissä on saanut vaikutteita Max Payne 3 pelistä ja ampuminen sekä räiskiminen ovat nyt todella nautinnollista puuhaa. Hahmojen taitotasot eri asioissa, kuten ajamisessa, lentämisessä ja ampumisessa vaikuttavat oikeasti pelaamiseen. Kävin esimerkiksi Michaelilla lentelemässä, mutta päädyin hieman perus lentämistä enemmän yrittäessäni aina maahan, ja tietysti tuhoisin seurauksin. Sensiaan myöhemmin kolmantena hahmona avautuva Trevor hallitsee lentämisen alussa jo varsin hyvin, joten hänen ohjaksissa koneella matkustaminen oli varsin nautinnollista.

Tarinasta en halua sanoa juuri mitään, tuntuu että jokainen asia voi olla spoileri, joten tyydyn toteamaan tässä vaiheessa, että mielenkiintoiselta vaikuttaa. Omia arvauksia lopusta on pulpahtanut jo päähän, mutta saa nähdä pitävätkö paikkansa.

GTA 5 on uskomattoman laaja peli ja jaksaa kokoajan ihmetellä, kuinka vanha Xbox360 pystyy pyörittämään sitä. Pelin saumattomuus on taijinomainen. Jos ei kuole tai lataa itse tallennusta, niin minkäänlaisia lataustaukoja ei juuri tunnu olevan. Hahmon vaihtamista lukuun ottamatta, mutta sekin on hienosti naamioitu vain siirtymiseksi.

Alku fiilis on todella innostunut ja odottava. Eniten ehkä odotan, että varsinaisesti uusia asioita ei enää tarvitse opetella, vaan pääsee täysillä tutkimaan. Vuorten valloitus ja etenkin sukeltaminen meren syvyyksiin ovat kovasti tähtäimessä. Toivottavasti sieltä löytyy jotain hienoa. :) Palataan viiltävään analyysiin pelin eri osista omissa teksteissään.




keskiviikko 18. syyskuuta 2013

GTA5 Unboxing



Peleistä ei tule juurikaan hankittua keräilyversioita, mutta GTA5:n kohdalla tein poikkeustapauksen. En niinkään sisällön vuoksi, vaan enemmänkin periaatteesta ja osoittaakseni tuen upeaa peliä ja kehittäjää kohtaan. Kerta keräilyversio tuli hankittua, niin pitihän se hieman taas yrittää harjoitella unboxing taitoja. :D

Ensimmäinen ilta pelistä takana ja ihan täyttä GTA:ta peli tietysti on. Tykkään! Pohdin ajatusta kirjoittaa muutaman päivän välein fiiliksiä pelistä, koska siihen tulee todennäköisesti kulutettua todella paljon aikaa, eikä yhden tekstin tekeminen pelin läpäisyn jälkeen välttämättä anna tarvittavaa kunniaa. Alkupuolisko tuppaa painua unohduksiin pitkissä peleissä.

maanantai 16. syyskuuta 2013

GTA5 HUOMENNA!


Vihdoin päivä on käsillä. Huomenna se vihdoin julkaistaan. Odotettu ja kaivattu GTA5. :) Ei tässä muuta kuin pieni joukko isoon julkaisuun liittyvää verkkosisältöä. Palataan blogin pariin ehkä unboxingin muodossa ja sen jälkeen joskus myöhemmin. Loppuviikko nimittäin menee täysin pelatessa. :D

Pelaajalehti.com tehnyt hienon artikkelin GTAn historiaan.

Tulevia otsikoita silmälläpitäen Iltasanomat yrittää patistaa vanhemmilta vastuuta!

Ja lopuksi ;)


perjantai 13. syyskuuta 2013

Badland



Kotimainen mobiilipelikehitys on valtavassa nosteessa. Menestyksiä tulee yksi toisensa jälkeen. En ole varma kuinka hyvin tämä peli on menestynyt, mutta syytä kyllä olisi!

Kahden hengen indistudio Frogmind toi keväällä upean mobiilipelin iOS laitteille. Badland tuo erittäin vahvasti mieleen Limbon. Ei puhetta, ei ääniä, ei juurikaan ohjeita. Kosketa ruutua ja suloinen musta pallero liikkuu leijaillen eteenpäin. Pelin idea on suurin piirtein tässä.

Ohjaukseen käytetään vain kosketusta ja sivuttain suuntaava pelimaailma rullaa eteenpäin. Tarkoituksena on selvitä kenttä loppuun, eli välttää esteet, piikit, pommit ja kaikenlaiset muut ansat. Powerupeja on sijoitettu kenttiin erilaisia, joilla mm. saa lisää palleroklooneja, aikaa hidastettua/nopeutettua tai vaikkapa palleron kokoa kasvatettua. Sopivan yhdistelmän löytäminen on tietyissä kohti elinehto.


Uskomattoman upea ja tyylikäs ulkoasun kruunaa jännittävä ja välillä piinaava äänimaailma. Kenttäsuunnittelu on tasaisesti vaikeusastetta nostavaa ja yksinpelissä riittää pelaamista. 60 tasoa ja jokaisessa 3 valinnaista tehtävää pitävät huolen ettei pelaaminen heti lopu. Jos näin pääsee kuitenkin käymään, niin jopa neljän pelaajan moninpeli on myös tuettuna.

Kesäkuukaudet menivät rattoisasti iPadin ja Badlandin kanssa. Lisää tasoja tulee edelleen pikkuhiljaa ainakin moninpelipuolelle. Yksinpeliin on kuitenkin myös lisää pelattavaa tulossa, joten kannattaa katsastaa mielenkiintoinen ja monia palkintoja voittanut taidonnäyte.




tiistai 10. syyskuuta 2013

The Witcher Enhanced Edition



The Witcher on ensimmäinen iMac koneella pelattu peli ja vaikka lukuisista - kenties pelistä johtuvista - kaatuiluista ja käynnistysongelmista huolimatta sain pelin pelattua, niin ei Mac pelialustana onnistunut juurikaan vakuuttamaan. Paluu meikäläisen PC pelaamisen kulta-aikaan ei taida olla mahdollista. Koneella istuminen ja hiirellä naputtaminen tuntui hetkittäin todella ahdistavalta. Mieli teki sohvalle ohjain kädessä kokemaan rentouttavia pelihetkiä TV:n äärellä, jossa asentoa voi vaihtaa jatkuvasti, eikä puuduttavaa istumisen tuntua pääse syntymään.

The Witcher on kuitenkin hieno kokemus takavuosien upeaa roolipelimaailmaa ja se kannatti kyllä kokea. Rivian Geralt on muistinsa menettänyt legendaarinen hirviönmetsästäjä, witcher. Witcherit ovat tavallaan ihmisiä, mutta geneettinen muutos on tehnyt heistä nopeampia, jonkinlaisia taikavoimia ja pitkän iän omaavia tappokoneita. Heillä ei ole tunteita ja ovat paitsi lajitovereidensa, niin myös ihmisten vihaamia. Ihmiset kuitenkin tarvitsevat heitä toteuttamaan ikäviä tehtäviä ja suojelemaan milloin miltäkin.

Puolalaisen CD Projektin tekele perustuu Puolassa tunnetun Andrzej Sapkowskin kirjoihin. Tarinaltaan peli on totisesti aikuisten peli, joka ei käsittele ainoastaan hyvän ja pahan klassista asetelmaa, vaan sekoittaa ihmisten perus riidanaiheita. Ennakkoluuloja, sotaa, julmuutta ja rasismia, kuten myös uskontojen mukanaan tuomia konflikteja.

Aloitus on heti silkkaa toimintaa. Witcherien kotiin, Kaer Morhanin linnoitukseen hyökätään ja hyökkääjät onnistuvat anastamaan geenimanipulaation salaisuudet. Salaisuudet tulisi saada takaisin ja kukapa muukaan sen tekisi kuin Geralt. Pitkä takaa-ajo alkaa ja matkan aikana opitaan hyödyntämään niin erilaisia taistelutekniikoita, loitsuja kuin alkemiaa. Erilaisten juomien tekeminen on yksi perus elementeistä, joiden avulla saa hetkellisesti erilaisia voimia. Esimerkiksi Cat-potion tuo näkökyvyn pimeyteen, joka on erittäin kätevä täysin pimeitä luolastoja tutkiessa. Muutkin tutut roolipelielementit hahmon, varusteiden ja kykypuiden muodossa ovat läsnä.

The Witcher - Enhanced Edition julkaistiin lähes vuosi alkuperäisen, 2007 julkaistun pelin jälkeen ja on korjannut monia ongelmia, jotka kiusasivat alkuperäistä peliä. Pelistä kuitenkin paistaa tekninen taitamattomuus. Kaatuilua tapahtuu todella paljon, lataustauot venyvät jatkuvasti vaan pidemmiksi, pikatallennus luo aina uuden tallenteen, jolloin huomaa että tallennuskansiossa on 500 tallennusta ja aina vain tuon listan lataaminen kestää pidempään ja pidempään, kun haluaa peliä aloittaa. Monia muitakin pieniä ikävyyksiä pelin aikana löytyy eikä taistelusysteemikään ole parhaimmasta päästä. Onneksi se on sen verran yksinkertainen, että ongelmien kanssa pärjää ja välillä peli toimii jostain syystä todella jouhevasti.

Suurin ongelma taisi olla tehtävien infotekstit, joiden ruudulle olisi pitänyt tulla kun tehtävä päivittyy tai kun uusi taso saavutetaan. Tekstejä ei tullut aina kuin muutaman ensimmäisen minuutin aikana tallennuksen aloittamisesta. Sen jälkeen ne katosivat näkyvistä. Onneksi tuttu musiikki tehtävän valmistumisesta tai päivittymisestä kertoi, että jotain tuli tehtyä oikein ja tehtävien listausvalikosta näki mitä seuraavaksi tehdä.

Tarina ja maailma ovat sen verran upeat ja mukaansatempaavat, että tekniset ongelmat antaa anteeksi. Toki täydellinen pelikokemus jää niiden vuoksi saavuttamatta. Jopa näin vuosien jälkeen ja huonomuistisena pelaajana uppouduin hienosti tarinoiden ja hahmojen vietäväksi. Geraltista voi luoda varsin omanlaisensa hahmon. Keskusteluissa on aina useita vaihtoehtoja ja tekemisillä on oikeasti vaikutusta eri tilanteisiin. Usein kohtausten valinnat heijastuvat vasta pitkän ajan kuluttua, joten valintoihin haluaa kiinnittää huomiota.

The Witcher on hieno kokemus pelihistoriassa ja onneksi otin sen käsittelyyn. Ei auta muu kuin jatkaa tutussa maailmassa ja tällä kertaa Xbox 360:n kanssa. The Witcher 2 täältä tullaan!




torstai 5. syyskuuta 2013

Spyro the Dragon



PS Storessa oli kesällä alennuksessa vanhoja PS1:n pelejä, joita tuli muutaman euron hintaan hankittua. Yksi näistä oli lapsena varsin suosittu tasohyppely Spyro, jota ainakin siskon kanssa pelailtiin kovasti.

Peli olikin varsin tuttu heti alusta alkaen ja kentät muistuivat ainakin osittain mieleen, mutta aika ankarasti sai joistain paikoista timantteja etsiä. Peli tuntui paljon nostalgisemmalta ja tutummalta kuin uusikäsittelyn saanut DuckTales. Kaikki timantit, munarosvot ja patsaat täytyi tietysti saada kerätyä ja tämän ansiosta peli olikin varsin pitkä ja useamman illan vaativa.

Entisaikojen peleillä on ollut tapana koitua nykyään varsin vaikeiksi ja hankaliksi todella kankeiden kontrollien vuoksi. Välillä näin kävi myös Spyrossa lähinnä kankean kameran liikkumisen vuoksi. Vaikka tatin avulla pystyy Spyroa ohjaamaan, niin tuntuma ohjaukseen oli vain joko suoraan, vasemmalle tai oikealle. Varsin tökkivää ja kankeaa siis, eikä tuskaisilta "ei siihen suuntaan" hyppy kuolemaan pompuilta säästytty.

Lopulta Spyro oli kuitenkin mukava aikamatka takaisin niihin peleihin, joita pelattiin kovasti lapsena. Tasohyppelyt kuten Spyro ja Mario olivat lapsena todella kovassa kulutuksessa ja 120 % läpäisy toi hienosti mieleen sen, kuinka lopputekstien jälkeen pelaaminen ei tuohon aikaan ollut vielä ohi vaikka taulussa lukeekin 100 %. :)

Spyro osoitti mielestäni hienosti sen kuinka hyvä peli pitää otteessaan vielä vuosienkin jälkeen.




Kuvat: GiantBomb