torstai 29. elokuuta 2013

DuckTales Remastered



Tuo joka keskiviikkoinen riemun hetki, kun Aku Ankka -lehti kolahtaa postiluukusta. Se on edelleen osa arkea, kuten on ollut jo vuosia. Vuosia sitten tuli Roope-sedän seikkailuita lehden ohella seurattua myös pelimaailmassa. Paikkaa en tosin muista, koska en tietääkseni peliä itse ikinä omistanut. Kepillä hyppivä Roope-setä ja tyhjästä ilmestyvät timantit ovat kuitenkin säilyneet mielessä yhdestä NES koneen parhaista peleistä. DuckTales Remastered olikin pakkohankinta ja paluu junioriajan muistoihin.

Peli ei tuntunut aivan siltä mitä muistin syövereissä oli. Pomppiva Roope, piilossa olevat timantit, Karhukolpa ja muut tutut Roopen vastukset olivat sitä tuttua vanhaa, mutta kenttiä en muistanut enää lainkaan. Käytännössä en siis muista, mitä mahdollisesti pelistä on muutettu uusintaversiota varten ja mitä säilytetty koskemattomana hienomman ulkoasun kohentamana. Peli tuntuikin uudentutulta ja virkistävältä, jos vain ohjaus toimisi kunnolla.

Roopen kanssa kepillä pomppiminen on peruselementti pelissä ja jostain syystä jatkuvasti keppi katoaa, kun pompin esim. piikkien päällä. Nappi oli vuoren varmasti pohjassa joten lähes varma välitön kuolema useaan kertaan turhautti todella. Muutenkin peli on varsin haastava ja en tainnut läpäistä yhtään kenttää normal tasolla tutorialia lukuun ottamatta. Jatkuvasti aina uudelleen tulevat, varsin rasittavat dialogipätkät eivät auttaneet mukavan pelikokemuksen luomista. Onneksi ne pystyi ohittamaan, mutta sekin start valikon kautta.

Aloitin siis kaiken alusta easy:lla, jolloin välitallennuspisteet ja rajaton määrä elämiä on käytettävissä. Normal tasolla kun joutuu muutaman lisäelämän jälkeen aloittamaan kokonaan kentän aina alusta. Nykyään se ei tunnu enää inhimilliseltä, joten easy oli minulle sopiva vaikeusaste ja sillä pystyi pelistä jopa nauttimaan.

Muuten peli noudatti odotettua kaavaa. Hauskaa tasohyppelyä jalokiviä ja tarinan vaatimia esineitä etsien. 15 euron hintaan voi ehkä pitää hivenen korkeana, mutta ainakin voi suositella NES faneille vanhoja muistoja verestämään. Pelattavaa ei kuitenkaan riitä kuin illaksi tai korkeintaan pariksi.





Kuvat: GiantBomb.com

1 kommentti:

  1. itsekin huomasin tuon hyppykepin katoamisen ja se kyllä hieman tuskastutti. aluksi laitoin sen analogitatin piikkiin (kun alkuperäistä pelattiin nesin ristiohjaimella) mutta ei nuo ongelmat kadonneet sillä d-padiin vaihtamallakaan. tosiaan 15 euroa on aika tyyris hinta, en olisi itsekään ostanut mutta sitten kun sain pc-version alennuskoodilla vähän päälle 10 eurolla niin ostoon meni. olen koittanut pitkittää pelin ikää pelailemalla niitä kenttiä uudestaan läpi jotta saisin avattua kaikki extrat :)

    VastaaPoista