maanantai 24. kesäkuuta 2013

Alan Wake



Alan Wake on yksi suomalaisen pelihistorian puhutuimpia teoksia konsolipelirintamalla. Peli katosi pitkäksi aikaa julkistuksen jälkeen, mutta onneksi se lopulta julkaistiin. Itseltäni moinen tekele jäi aikanaan täysin väliin, koska se oli saatavilla vain Xbox 360 konsolille, enkä tuolloin vielä omistanut kyseistä laitetta. Nyt konsoli on ollut noin vuoden käytössä ja Alan Wake ilmestyi muutaman euron hinnalla Liven tarjouksiin. Ei tarvinnut epäröidä rantautumista kirjailijan saappaisiin.

Alan Wake edustaa varin omanlaista peliään ja Remedy on tehnyt varsin hienoa jälkeä. Remedyn historia Max Payne pelien kanssa näkyy varsin selvästi ja ensimmäinen flashback tulee heti yrittäessä avata ensimmäistä lukittua ovea. Visuaalinen anti on erittäin onnistunutta vaikka peliä pelaa pari vuotta sen ilmestymisen jälkeen. Valon ja varjon hippaleikki on pelin erikoisuuksia, jolla onnistutaan luomaan välillä erittäin realistiselta näyttävä ja jopa taiteellinen vaikutelma.



Alan Wake on mainetta ja menestystä saanut kirjailija, jolla on kuitenkin uusimman tekeleensä myötä ongelma. Kirjoittaminen ei enää luonnistu. Waken vaimon johdattamana pariskunta päätyy lomailemaan Bright Fallsin kaupunkiin. Kaikki näyttää aluksi mukavalta ja rauhalliselta, mutta kuten odottaa saattaa kaikki ei ole täysin kohdallaan. Pimeyden voimat kaappaavat Alan Waken vaimon ja hän itse herää viikkoa myöhemmin kolaroidusta autostaan. Mitä, miksi, miten, kuka?

Alan Waken tarina on yhtä kysymysmerkkiä alusta loppuun ja osittain jopa sen jälkeen. Se pitää otteessaan sen verran tiukasti, että peliä jaksaa pelata useita tunteja yhtäjaksoisesti. Oudosti peli hieman välillä spoilaa itseään antamalla tulevasta vihjeitä käsikirjoituksen palasten muodossa, joita löytyy maastosta tasaisin väliajoin. Toisaalta ne luovat hyytävää jännitystä, kun hieman osaa odottaa mitä tuleman pitää. Kyseessä on Alan Waken seuraava kirja, jota hän ei vielä itsekkään tiedä kirjoittaneensa.

Päätarina juoksee tarkkaan suunniteltua polkua pitkin. Ajoittain lievää vapautta putkesta koetaan, kun kenttien sopukoista löytyy piilotettuja paikkoja, josta voi löytää tarvikkeita, television tai radion. Medialähteistä voi kuulla nähdä ja kuulla ohjelmaa, joka omalta osaltaan luo toisenlaista tarinaa pelaajan ympärille.



Valo on tärkeässä osassa pelissä. Suurin osa pelaamisesta tapahtuu yöaikaan, jolloin kaupungin outoudet alkavat paljastua pikkuhiljaa. Päiväsaikaan tapahtuvaa tarinaa toki löytyy, mutta huomattavasti vähän. Ne ovat kuitenkin mukavia hengähdystaukoja piinaavan jännityksen keskellä. Päivällä kun pimeyden voimat eivät ole liikkeellä.

Taskulamppu on pelin tärkeimmistä varusteista. Taskulampun valokeila on perustilassa aina päällä ja sitä voi pattereiden avulla boostaa, jotta vihollisilta voi pyyhkiä pimeyden tuoman suojan pois. Tämän jälkeen ruudin katkuinen lyijysuihku uppoaa helpommin perille. Valo tuo turvaa kaikkialla, missä sitä vain on saatavilla, joten esimerkiksi välitallennuspaikat ovat yleensä katulampun alla. Erilaiset tehokkaammat lamput, valokranaatit sekä soihdut tuovat pelin edetessä helpotusta kasvavaan vihollislaumaan.



Tasaisin väliajoin pelaajan paineensietokykyä testataan ottamalla jopa kaikki kerätyt tavarat pois. Yritäpä siinä sitten selviytyä ilman hikipisaroita, kun viimeinen toivonlähde – taskulamppu – on kadonnut taskusta.

Pelin pääpaino on syystä tai toisesta joutuminen pimeään metsään. Tämä alkaa jossain vaiheessa pahasti puuduttaa, koska tuntuu, ettei vaihtelua lopulta kovin paljon ole. ”Kokoajan” ollaan tarpomassa kuusikkoa ja etsimässä valonlähdettä, joka siintää jossain horisontissa. Ajoittain turhauttavaa, mutta samalla halu päästä eteenpäin ja selvittää tarinan mysteeri pitää otteessa edelleen, joten matka jatkuu.

Musiikki on loistavaa ja tunnelmaa luovaa. Remedy on tuonut jälleen (Max Payn sarjassa aikaisemmin) studioon Helsinkiläisen rockyhtyeen Poet of the Fallin, jonka tuotantoa kuulaan pelin aikana useaan kertaan. Peli koostuu useammasta jaksosta. Aina jakson lopussa Alan Waken logo ilmestyy ruutuun ja eri yhtyeiltä lisensioituja musiikkikappaleita pääsee kuuntelemaan (niin halutessaan) ennen seuraavan osion alkua.


Alan Wake on hieman erilainen pelikokemus, josta ei sinällään järjettömiä riemun, ilon tai mahtavuuden tunteita irtoa. Ajoittain sekavaa ja puuduttavaa, mutta sitäkin tunnelmallisempia hetkiä se onnistuu tarjoamaan useita tunteja. Hyvä peli kategoriaan pääsee helposti, mutta eipä tee mieli palata uudestaan vaikka alkupään tapahtumiin, voisi hieman uutta näkökantaa tuoda tiedossa olevat lopun tapahtumat. Varsinkin näin muutaman vuoden jälkeen erittäin edullisesti saatu peli, jota voi kyllä suositella suomalaisesta peliosaamisesta ja jännittävistä trillereistä pitäville.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti