perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kun odotukset rapistuvat



Pelien hinnat pomppasi aika rajusti, kun mm. Verkkokauppa.com ja VPD.fi kauppojen Ahvenanmaan suoratoimitukset loppuivat. Jo ennen Ahvenanmaan toiminnan alkua tilailin pelejä ulkomailta, lähinnä Play.com:sta.

En tätä juuri ole Ahvenanmaan jälkeen harrastanut, joten päätinkin testimielessä kokeilla uudelleen The Last of Us ja Remember Me julkaisujen lähestyessä ja tilata ne Play.com:n kautta ulkomailta.

Alku näytti lupaavalta, koska molemmista peleistä tuli lähetysilmoitukset jo ennen julkaisupäivää. Hintaa kertyi noin 50 euroa per peli, joka on jo melkein 10e enemmän, kuin Ahvenanmaalta hankittuna ja Suomesta ostettuna ainakin The Last of Us taitaa maksaa edelleen lähemmäs 60 euroa. Ahvenanmaalta pelejä sai noin 40 euron hintaan, joten paljon pelejä ostavalle 20 euron lisäys on aikamoinen menoerä vuodessa, kun tottui Ahvenanmaan verovapaaseen pelivalikoimaan.

Mutta takaisin tilaukseen. Alku siis sujui hyvin ja jatkui erittäin lupaavasti. The Last of Us saapui jo julkaisuperjantaita edeltävänä torstaina, mutta Remember Me uupui edelleen, vaikka se oli lähetetty paria päivää aikaisemmin. Peli saapui vasta 25.6. kun se oli lähetetty 7.6. Todella ikävä viivästyminen. Tosin ensimmäistä kertaa ulkomailta saapunut peli viivästyy näin pahasti. Suomesta hankittuna Mass Effect 3 jäi tulematta, mutta siihen sain tilalle 10 päivän odottelun jälkeen uuden. Ulkomailta tilattuna myyjä ei toimi ennen 30 päivän odotusaikaa.

Itselläni lopahti mielenkiinto peliä kohtaan täysin odottelun aikana vaikka peli oli hyvän tovin kovasti odotettujen pelien listalla. Osasyynä toki ennakkoon tietoon tulleet, varsin ristiriitaiset kommentit pelistä. The Last of Us on edelleen kesken ja muutakin pelattavaa riittää, joten laitoin pelin saman tien myyntiin. Mielenkiintoista toisaalta, koska jos peli olisi tullut heti, olisi se varmasti koneeseen päätynyt. En edes halua lähteä kokeilemaan millainen prosessi palautus olisi. :D Jääkö nyt sitten mestariteos pelaamatta? Tuskin, mutta hyvä peli varmastikin ja ehkä tulee hankittua myöhemmin jostain alennuksesta.

Ahvenanmaan suoratoimitusten loppuminen oli ikävää, mutta toki valtion verotulojen kannalta varmaan kannattavaa. Itse kuitenkin katson varmasti jatkossa tarkemmin mitkä pelit oikeasti heti julkaisussa haluan ostaa vai odotanko hinnan alennusta tai mahdollisesti ilmais/alennuskampanjalatausta Sonyn ja Microsoftin kauppapaikkojen kautta. Vakituisessa työssä käyvälle parikymppiä todella paljon halututsta pelistä ei ole ongelma, mutta esimerkiksi nuorimmille opiskelijoille voi hyvinkin olla ja etenkin vaikuttaa siihen, kuinka monta peliä vuodessa oikein onnistuu saamaan pelattavaksi.

Alla Nelinpelin poikien analyysi Remember Me:stä.



maanantai 24. kesäkuuta 2013

Alan Wake



Alan Wake on yksi suomalaisen pelihistorian puhutuimpia teoksia konsolipelirintamalla. Peli katosi pitkäksi aikaa julkistuksen jälkeen, mutta onneksi se lopulta julkaistiin. Itseltäni moinen tekele jäi aikanaan täysin väliin, koska se oli saatavilla vain Xbox 360 konsolille, enkä tuolloin vielä omistanut kyseistä laitetta. Nyt konsoli on ollut noin vuoden käytössä ja Alan Wake ilmestyi muutaman euron hinnalla Liven tarjouksiin. Ei tarvinnut epäröidä rantautumista kirjailijan saappaisiin.

Alan Wake edustaa varin omanlaista peliään ja Remedy on tehnyt varsin hienoa jälkeä. Remedyn historia Max Payne pelien kanssa näkyy varsin selvästi ja ensimmäinen flashback tulee heti yrittäessä avata ensimmäistä lukittua ovea. Visuaalinen anti on erittäin onnistunutta vaikka peliä pelaa pari vuotta sen ilmestymisen jälkeen. Valon ja varjon hippaleikki on pelin erikoisuuksia, jolla onnistutaan luomaan välillä erittäin realistiselta näyttävä ja jopa taiteellinen vaikutelma.



Alan Wake on mainetta ja menestystä saanut kirjailija, jolla on kuitenkin uusimman tekeleensä myötä ongelma. Kirjoittaminen ei enää luonnistu. Waken vaimon johdattamana pariskunta päätyy lomailemaan Bright Fallsin kaupunkiin. Kaikki näyttää aluksi mukavalta ja rauhalliselta, mutta kuten odottaa saattaa kaikki ei ole täysin kohdallaan. Pimeyden voimat kaappaavat Alan Waken vaimon ja hän itse herää viikkoa myöhemmin kolaroidusta autostaan. Mitä, miksi, miten, kuka?

Alan Waken tarina on yhtä kysymysmerkkiä alusta loppuun ja osittain jopa sen jälkeen. Se pitää otteessaan sen verran tiukasti, että peliä jaksaa pelata useita tunteja yhtäjaksoisesti. Oudosti peli hieman välillä spoilaa itseään antamalla tulevasta vihjeitä käsikirjoituksen palasten muodossa, joita löytyy maastosta tasaisin väliajoin. Toisaalta ne luovat hyytävää jännitystä, kun hieman osaa odottaa mitä tuleman pitää. Kyseessä on Alan Waken seuraava kirja, jota hän ei vielä itsekkään tiedä kirjoittaneensa.

Päätarina juoksee tarkkaan suunniteltua polkua pitkin. Ajoittain lievää vapautta putkesta koetaan, kun kenttien sopukoista löytyy piilotettuja paikkoja, josta voi löytää tarvikkeita, television tai radion. Medialähteistä voi kuulla nähdä ja kuulla ohjelmaa, joka omalta osaltaan luo toisenlaista tarinaa pelaajan ympärille.



Valo on tärkeässä osassa pelissä. Suurin osa pelaamisesta tapahtuu yöaikaan, jolloin kaupungin outoudet alkavat paljastua pikkuhiljaa. Päiväsaikaan tapahtuvaa tarinaa toki löytyy, mutta huomattavasti vähän. Ne ovat kuitenkin mukavia hengähdystaukoja piinaavan jännityksen keskellä. Päivällä kun pimeyden voimat eivät ole liikkeellä.

Taskulamppu on pelin tärkeimmistä varusteista. Taskulampun valokeila on perustilassa aina päällä ja sitä voi pattereiden avulla boostaa, jotta vihollisilta voi pyyhkiä pimeyden tuoman suojan pois. Tämän jälkeen ruudin katkuinen lyijysuihku uppoaa helpommin perille. Valo tuo turvaa kaikkialla, missä sitä vain on saatavilla, joten esimerkiksi välitallennuspaikat ovat yleensä katulampun alla. Erilaiset tehokkaammat lamput, valokranaatit sekä soihdut tuovat pelin edetessä helpotusta kasvavaan vihollislaumaan.



Tasaisin väliajoin pelaajan paineensietokykyä testataan ottamalla jopa kaikki kerätyt tavarat pois. Yritäpä siinä sitten selviytyä ilman hikipisaroita, kun viimeinen toivonlähde – taskulamppu – on kadonnut taskusta.

Pelin pääpaino on syystä tai toisesta joutuminen pimeään metsään. Tämä alkaa jossain vaiheessa pahasti puuduttaa, koska tuntuu, ettei vaihtelua lopulta kovin paljon ole. ”Kokoajan” ollaan tarpomassa kuusikkoa ja etsimässä valonlähdettä, joka siintää jossain horisontissa. Ajoittain turhauttavaa, mutta samalla halu päästä eteenpäin ja selvittää tarinan mysteeri pitää otteessa edelleen, joten matka jatkuu.

Musiikki on loistavaa ja tunnelmaa luovaa. Remedy on tuonut jälleen (Max Payn sarjassa aikaisemmin) studioon Helsinkiläisen rockyhtyeen Poet of the Fallin, jonka tuotantoa kuulaan pelin aikana useaan kertaan. Peli koostuu useammasta jaksosta. Aina jakson lopussa Alan Waken logo ilmestyy ruutuun ja eri yhtyeiltä lisensioituja musiikkikappaleita pääsee kuuntelemaan (niin halutessaan) ennen seuraavan osion alkua.


Alan Wake on hieman erilainen pelikokemus, josta ei sinällään järjettömiä riemun, ilon tai mahtavuuden tunteita irtoa. Ajoittain sekavaa ja puuduttavaa, mutta sitäkin tunnelmallisempia hetkiä se onnistuu tarjoamaan useita tunteja. Hyvä peli kategoriaan pääsee helposti, mutta eipä tee mieli palata uudestaan vaikka alkupään tapahtumiin, voisi hieman uutta näkökantaa tuoda tiedossa olevat lopun tapahtumat. Varsinkin näin muutaman vuoden jälkeen erittäin edullisesti saatu peli, jota voi kyllä suositella suomalaisesta peliosaamisesta ja jännittävistä trillereistä pitäville.



keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

PS Plus heinäkuu



Moneen kertaan PS Plus palvelua kehuttu tässä blogissa ja ei jää kovin pahaksi ensikuun pelipäivitys:

Entering PS Plus in July:
  • 3rd July: Battlefield 3
  • 3rd July: Payday: The Heist
  • 3rd July: Saints Row the Third
  • 3rd July: Ninja Gaiden Sigma Plus (Vita)
  • 3rd July: Unit 13 (Vita)
Battlefieldin voisi kokeilla jossain vaiheessa (jos ehtii (eli tuskin ehtii >.> )), kun ei ole sarja tuttu laisinkaan, mutta muuten taitaa jäädä välistä. Sen verran tuota pelattavaa taas rästissä. :)

Älä päivitä PS3:sta! 4.45 päivitys viallinen

Sony on päästänyt liikkeelle ikävän päivityksen 4.45, joka hajottaa PS3 konsoleita.

PlayStation3 Support foorumilla on asiasta todella pitkäksi venähtänyt ketju, missä asiasta ilmoitellaan.

Internet yhteys hyvä katkaista ennekuin virtaa koneeseen antaa, jos automaattipäivitykset käytössä tai kieltää manuaalipäivitys, kun kone sitä ehdottaa.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Watch_Dogs - fiilistelyä




Tässä heti perään toinen hieman normaalia enemmän odottamista pelistä. Toistaiseksi odotan tätä ehkäpä kaikkein eniten. Kyseessä jälleen Ubisoftin teos ja ensimmäisen kerran vuosi sitten E3:n "potin" räjäyttänyt: Watch_Dogs.


Tämäkin teksti on sponsoroitu, mutta kirjoitus ja mielipiteet ovat täysin omia. Tiedot pelistä ovat peräisin Ubisoftin tiedotteista sekä julkaistuista trailereista. Alla ensin sponsorin traileri, josta näkyy hyvin mitä peli voikaan tarjota:







Watch_Dogsin idea on erittäin mielenkiintoinen. Ylipäätään tekniikasta kiinnostuneena pelin tapahtumat ja sen tarjoamat mahdollisuudet ovat jopa pelottavia. Suurella todennäköisyydellä iso osa lukijoista omistaa jonkun älypuhelimen, jolla voi kosketuksella tehdä monia asioita. Älypuhelin on Watch_Dogs pelin tärkein elementti, ase, jolla voi hallita lähes kaikkea.




Idea on mielenkiintoinen, koska jokaisesta meistä jää jatkuvasti digitaalista jälkeä jonnekkin. Päivitämme Facebookia ja Twitteria, lähetämme viestejä erilaisten palveluiden kautta ja ainakin teoriassa joku muu pystyy kuulemaan tai näkemään mitä teemme. Kaupunkien infrastruktuuri perustuu sähköisiin, verkossa toimiviin laitteisiin. Jostain näitä kaikkia laitteita voidaan hallinnoida ja hakkeroinnin avulla saada hallintaan. Tämä on kantava voima Watch_Dogsissa, pelaaja hallitsema ympäristö.


Watch_Dogs sijoittuu elävään kaupunkiin, jossa pelaaja voi reaaliajassa kontrolloida kaupungin infrastruktuuria. Pelaat Aiden Pearce nimistä hakkeria, entistä rikollista, jonka rikollinen menneisyys johti väkivaltaiseen perhetragediaan. Aiden jahtaa niitä, jotka satuttivat hänen perhettään käyttäen hyväksi taitoa hakkeroida kaupungin verkkoon ja ottaa hallintaan kaikki siihen kytketty laitteisto. Esimerkiksi takaa-ajajan voi yrittää sumputtaa ruuhkaan hallitsemalla liikennevaloja. Pysäytä juna, jolla vihollinen juuri onnistui pakenemaan. Pakene jahtaajilta täpärästi nostamalla nostosilta juuri sopivalla hetkellä. Voit nähdä kaikkien kaupungin turvakameroiden silmin. Ladata henkilökohtaista tietoa valikoiduista kohteista.




Chicagon kaupunki on siis käytännössä välineenä itse suunnittelemalle kostolle, toki tarinan puitteissa.


Kaupungin pimeimmillä kujilla väkivaltaan on parempi vastata väkivallalla ja lähitaistelu on myös mukana pelissä. Taisteluissa voi käyttää esimerkiksi pamppua tai Ubisoftin mukaan ampuma-aseita, jotka tarjoavat räiskintäpeleille vertoja vetävän kokemuksen uuden fysiikkamallinnuksen ansiosta. Kaikenkaikkiaan peli mahdollistaa pääsyn yli 30 erilaiseen aseeseen.


Ubisoft luottaa myös Watch_Dogsin kanssa useamman studion yhteistyöhön. Ubisoft Montreal johtaa projektia ja mukana ovat myös Ubisoft Reflections, Ubisoft Paris, Ubisoft Quebec ja Ubisoft Bucharest. Reflections on vastuussa pelin autoilusta. Reflections oli myös vastuussa palkintoja voittaneessa Driver sarjassa. Yli 65 eri ajoneuvoa on mukana, joten Watch_Dogs kuulostaa isolta, avoimelta GTA:n ja Sleeping Dogsin yhdistelmältä. Kelpaa todella, jos kaikki toimii niinkuin paperilla on esitelty!




Vapaus päättää kuinka asian haluaa hoitaa on aina mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen kokemus peleissä. Ennakkotietojen mukaan Watch_Dogs tarjoaa juuri omanlaisen lähestymistavan tilanteeseen ja toivoa todella sopii, että se on myös oikeasti mahdollista. Hakkerointi ja kaupungin hyödyntäminen on ainut iso yksittäinen asia miksi Watch_Dogs kiinnostaa niin kovasti.


Peli on tulossa niin nykyiselle sukupolvelle, kuin myös uudelle. Watch_Dogsin odotus on melkoinen, mutta päädyn varmasti odottamaan jälleen uuden sukupolven ja kenties PS4:n julkaisua. AC4:n tapaan Ubisoftin ja Sonyn yhteistyö on tuomassa Watch_Dogsiin tunnin lisämateriaalia Sonyn laitteilla. Upeasti pyörivät videot ja gameplayt kun on näytetty uudella laitteistolla, joten en halua kokemuksen latistuvan sillä, että pelaisin peliä vanhalla raudalla.


Alla vielä gameplay traileri, josta selviää lisää mielenkiintoisia tapoja käyttää hyödyksi kaupungin infrastruktuuria sekä puhelinta.


lauantai 15. kesäkuuta 2013

Assassin's Creed IV: Black Flag - fiilistelyä





E3:t takanapäin ja paljon mielenkiintoista infoa peleistä ja uusista koneista. Ajattelin kirjoittaa tässä kesän aikana muutamasta pelistä, joita tältä vuodelta odottelen hieman normaalia isommalla mielenkiinnolla. Aloitetaan tutun sarjan (jälleen)uudesta tulemisesta: Assassin’s Creed IV: Black Flag.

Osa tulevista kirjoituksista (kuten alla oleva) on sponsoroitu, mutta teksti ja mielipiteet ovat täysin omia. Tiedot pelistä ovat peräisin Ubisoftin tiedotteista sekä julkaistuista trailereista. Alla ensin sponsorin tunnelmaa luova, E3 Ubisoft tilaisuudessakin nähty traileri:





Ubisoft luonnehtii peliä avoimeksi ja saumattomaksi maailmaksi, joka on täynnä elämää ja mahdollisuuksia. Pelimoottoria on päivitetty vastaamaan uuden sukupolven ja pelin tarpeisiin. AC3:ssä esimerkiksi maalla liikkuminen oli varsin vapaata, mutta merellä liikuttiin varsin rajoitetussa ympäristössä täysin irrallaan maalla liikkumisesta. Kyseessä oli ikään kuin yhteen liimatut kaksi peliä.

AC4:ssä pelimoottori on rakennettu toimimaan saumattomasti ja pelaajan on mahdollista seilata merellä, pysähtyä löytämänsä saaren viereen, jättää ruori ja hypätä veden kautta rantaan, kuten myös vapaajuoksua käyttäen takaisin alukseen. Vapauden tunne nimenomaan merellä liikkuessa ja mahdollisuus päästä tutkimaan ympäristöä laivalla houkuttelee todella kovasti. Mielenkiintoista nähdä onko alueiden välillä minkäänlaisia latausvaihdoksia esimerkiksi kaupunkiin mentäessä.

Ubisoft jatkaa usean studion yhteistyötä AC4:n kanssa, kuten se on tehnyt jo AC2:sta lähtien. AC4:n johtavana studiona on Ubisoft Montreal. Mukana ovat myös Ubisoft Singapore, Ubisoft Sofia, Ubisoft Quebec (yksinpeli), Ubisoft Annecy ja Bucharest (moninpeli) sekä osa Ubisoft Kievn väkeä. Ubisoft kehuu yhteystyötä eri studioiden välillä ja onhan heillä jo kieltämättä kokemusta usean pelin verran. Toivottavasti yhteistyö on kuitenkin todella parantunut, koska eri studioiden tuotanto näkyi selvästi AC3:ssa eri osa-alueiden laadullisena eroavaisuutena.

ACIVBF kertoo nuoren britin, Edward Kenwayn tarinan. Tarina miehestä joka jätti merivoimat omaksuakseen merirosvouksen sen kulta-ajan viime vuosikymmenenä. Edward päätyy keskelle vanhaa taistoa Temppeliherrojen ja Assasiinien välillä. Hän saakin Assassiinin koulutuksen ja tulee näin ensimmäiseksi Kenwayn suvun Assasiiniksi. Hän on AC3:sta tutun Haythamin isä, joten Connor (AC3 päähahmo) on Edwardin lapsenlapsi.

Pelistä on nähty varsin paljon jo materiaalia ja E3 toi ennestään lisää videoita. Assassin’s Creed sarjaa tunnutaan ”lypsävän” kovaan tahtiin ja vaikka itse pidin AC3:sta sen lukuisten puutteiden vuoksi hyvänä pelinä, niin monikaan ei ole samaa mieltä. AC4:llä onkin varmasti oikeasti kova työ palauttaa sarjan maine isommassa pelaajakunnassa. Jos näin ei tapahdu, niin pelkäänpä että AC:n taru saattaa olla enää muutaman uuden osan päässä. Toisaalta AC alkaa olla CoD -sarjan tyylisessä flowssa. Onkohan jo ihan sama mitä uusi peli sisältää, niin se tulee myymään valtavia määriä? Välillä kenties liiankin positiivisesti ajattelevana uskon vakaasti, että AC4 tulee täyttämään minulla siihen olevat odotukset.



Mikä minua sitten niin AC4:ssä kiinnostaa? Olin AC3:n julkaisun aikaan vahvasti sitä mieltä, että todennäköisesti seuraava osa jäisi välistä, koska AC:ta tuntuu tulevan liikaa. Kun Ubisoft paljasti ensimmäisen trailerin uudesta tulokkaasta, niin olin heti täysin myyty. AC3:n parasta antia oli mielestäni meritaistelut, vaikka toteutus oli välillä hieman ontuvaa ja tehtäviä oli varsin vähän. AC4 osoitti heti, että meritaistelua tulee lisää ja ennen kaikkea merirosvomeiningissä. En tiedä mikä voisi olla itselleni mielenkiintoisempi miljöö pelille, kuin nimenomaan Karibian aallot, tropiikki ja merirosvot! Vieläpä täysin avoimessa maailmassa.

Paperilla avoin maailma ja yllätyksellisyys kuulostavat hyvältä. Kaupungissa voi tavata sattumoisin jonkun, joka tarvitsee apua. Tuttuja AC taitoja voi käyttää täydestä rynnäköstä salamurhiin uhrin auttamiseksi. Hän kertoo, että perhe on vaarassa ja lähettää pelaajan meren halki jonnekin auttamaan. Matkalla saattaa törmätä valaisiin tai vaikka kauppalaivaan, jonka valloittaminen tietäisi mahdollisesti hyvää saalista. Miksi ei sitä merirosvoasi matkalla? Tai jos löytää tutkimattomaan saareen, jonka salaisuudet haluaa selvittää. Sinne voi käsitykseni mukaan lähteä seikkailemaan vaikka heti. Saaria varmasti tulen koluamaan urakalla ja toivottavasti niiltä löytyy mielenkiintoista historiaa ja löytämisen riemua tuovaa tavaraa, eikä vain esimerkiksi uutta sulkaa. Kuulostaa ainakin todella paljon mielenkiintoisemmalta, kuin AC3:n metsikköjen tutkiminen puissa hiipimällä.



Merellä tulee vastaan erilaisia aluksia (vihollisia) pienistä aluksista isoihin sotalaivoihin. AC3:ssa laivaa oli mahdollista varustella, mutta järin isoa hyötyä siitä ei ollut. Tehtävät olivat tehtävissä todennäköisesti peruslaivalla, vaikka itse rakentelinkin alusta paremmaksi aina, kun se vain oli mahdollista. AC4:ssä alusten välinen ero tulee olemaan massiivisempi ja alussa on täysin mahdotonta pärjätä 100 tykin ”Man-O-War” alusta vastaan. Puuhastelu oman Jackdaw-nimisen laivan kanssa tulee toivottavasti olemaan viihtyisämpää, kuin kolmosessa.

AC4 on tulossa niin nykyiselle konsolisukupolvelle, kuin uusille. Itse todennäköisesti odotan AC4:n pelaamista uudella sukupolvella, koska se tulee todennäköisesti olemaan julkaisupelinä, eikä erona lokakuun julkaisuun ole muutamaa kuukautta enempää. Ubisoftin mukaan visuaalinen anti on erittäin hyvin havaittavissa versioiden välillä. Kaikki ympäristöstä hahmoihin tulee olemaan entistä realistisempaa. Lisäksi esimerkkinä kerrotaan kasvien fysiikka, kun piileskellään vihollisia tai vesi pisarat viidakon kasveissa.

Pieniä yksityiskohtia, mutta ehkä yksi isoimmista asioista paremman ruudunpäivityksen ja pehmeämmän grafiikan osalta ovat juuri pienet yksityiskohdat, joita peleihin voidaan tuoda uuden konsolisukupolven myötä. Itse ainakin kiinnitin huomion Ubisoftin pressitilaisuuden gameplay osioon, jossa hiiviskeltiin kasvien lomassa. Toki läpi meneviä lehtiä esiintyy edelleen, mutta hienosti isot viidakkokasvit myötäilivät Edwardia, kun hän käveli lehtien alla. Video katsottavissa alla:


Hiiviskely on ollut myös vähenemässä määrin vaihtoehtona mitä tuoreempi osa AC sarjaa on saatu pihalle. Nyt se on kuitenkin tulossa vahvemmin takaisin mukaan AC4:ssä. Ensimmäisessä ja toisessa AC:ssä erittäin tutuksi käyneet salamurhatehtävät ovat tulossa vahvemmin takaisin AC4:ssä. Kenties ”kilpailevia” piraattikapteeneita pääsee todenteolla salamurhaamaan?

AC1 oli hieno peli, mutta uusi tuttavuus pääsi todenteolla näyttämään kyntensä vasta AC2:ssa. AC3 vei sarjaa uuteen suuntaan ja toivon kovasti, että lapsuksista on päästy nyt eroon. Toivottavasti nelonen näyttää mihin AC3:n olisi täytynyt pystyä. Kun pakettiin yhdistetään aina niin kiinnostavat piraatit sekä uusi konsolisukupolvi, niin odotukset ovat varsin korkealla. Saa nähdä millaisen vastaanoton peli tulee saamaan, koska se julkaistaan ensin vanhalle sukupolvelle. Kuten jo mainittu, taidan rauhassa odotella AC4:sta hankittavaksi joko PS4:n tai X1:n mukana. Sonyn koneille on lisäksi tulossa extra materiaalia, joten voipi olla, että joutuu odottamaan aina PS4:n julkaisuun asti. Saa vaan nähdä malttaako. :)

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Bring it on E3: Ubisoft



Ja vielä yhdestä mediatapahtumasta hieman E3:n tiimoilta. :) Muutamat pelinkehittäjät järjestävät E3:n yhteydessä omia tilaisuuksiaan. Esimerkiksi EA luonnollisesti omansa, mutta urheilupelihehkutus ei juuri innosta. Sen sijaan viimeisen vuoden aikana olen pelannut ehkä ennätysmäärän Ubisoftin pelejä. 2012 E3:ssa Ubisoft räjäytti pankin näyttämällä Watch Dogs peliä ja kyseinen tekele onkin syksymmällä tulossa. Se oli iso osa tietysti myös Ubisoftin vuoden 2013 tilaisuutta.

Watch Dogs näyttää todella todella mielenkiintoiselta. Mahdollisuus vaikuttaa lähes kaikkiin asioihin ja ihmisiin, kuunnella keskusteluja ja hakkeroida elektroniikkaa ovat todella mielenkiintoisia ominaisuuksia. En malta odottaa, että pääsee pelaamaan peliä ja kokeilemaan mitä kaikkea kaupungin sähköviidakossa voikaan todella tehdä!

Assassin’s Creed IV: Black Flags on jo tutu blogissani. AC sarja on ollut minulle mieluinen ja jopa tuorein kolmas osa oli mieleen, vaikka siinä monia ikäviä puolia olikin. AC4 kiinnostaa vain ja ainoastaan teemansa vuoksi. Piraatit ja laivataistelut sekä E3:n esityksessä nähty hiiviskely viidakon kasvillisuuden seassa nosti oman viisarin taas kerran kattoa kohti.

Uusista tekeleillä Ubisoft onnistui jälleen räjäyttämään potin. Avoimen maailman autoilupeli The Crew näytti todella laajalta ja monipuoliselta rallattelulta kavereiden kanssa. Olisikohan tässä vihdoin Burnout Paradisen vertainen, rento ja hillittömän hauska yhteispelikaahailu?

Toinen mielenkiintoinen uusi Tulokas oli The Division. Online, open world, rpg. Kuulostaa mielenkiintoisalta ja näytti todella hyvältä.


Pelaajan tulevaisuus on näyttävästi turvattu. Uudet konsolit eivät näytä maksavan edellisen sukupolven tapaan järkyttäviä summia ja niille tulevat pelit näyttävät aina vain paremmilta. Uuden sukupolven pelien hintojahan ei tosin vielä tiedetä, joten toivottavasti niissä ei ole järkyttävää nousua konsolien hintojen kustannuksella.

Alla vielä listaa Ubisoftin E3 pelien trailereista:

E3 Horizon Trailer - Assassin's Creed 4 Black Flag: http://youtu.be/_r89zHO6Kd8
E3 Cinematic Trailer - Assassin's Creed 4 Black Flag: http://youtu.be/T4rLOcNCXek
E3 Official Gameplay Demo - Assassin's Creed 4 Black Flag: http://youtu.be/mp037qjosQM
E3 Announcement Trailer - The Crew: http://youtu.be/d4JnshyKOOQ
E3 Trailer - South Park: The Stick of Truth: http://youtu.be/lAyEQYEMrPI
E3 Gameplay Trailer - Rayman Legends: http://youtu.be/Q-TXbG-Ly-Y
E3 Epic Trailer - Rayman Legends: http://youtu.be/SRtY_NHbyyE
E3 Trailer - Rocksmith 2014 Edition: http://youtu.be/Y4O_1NM5qPg
E3 Session Mode Video - Rocksmith 2014 Edition: http://youtu.be/Q566eYtJ4tA
E3 Scope Sizzle Trailer - Splinter Cell Blacklist: http://youtu.be/h2JDSaSS9gk
E3 Breakdown trailer - Tom Clancy's The Division: http://youtu.be/tat6BZqlyDo
E3 Gameplay reveal - Tom Clancy's The Division: http://youtu.be/EWJD8DMasCU
E3 2013 Trailer - Just Dance 2014: http://youtu.be/FP7mLo2cmt8
E3 Trailer - Watch_Dogs - Exposed: http://youtu.be/13H_pcrT6c4
E3 Official Trailer - Trials Fusion & Trials Frontier: http://youtu.be/xiy5krC24YY

E3 2013 - Ubisoft Media Briefing: http://youtu.be/29uRvifupqQ

Bring it on E3: Nintendo



Nintendo jätti perinteisen pressin tänä vuonna väliin ja keskittyi Nintendo Direct lähetykseen netissä. 3DS sai oman osansa, mutta käsikonsoleita en ole omistanut ikinä. Keskitytään siis Wii U:n tulevaan tarjontaan.

Super Mario 3DWorld. Odotettu ja toivottu 3D Mario Wii U:lle. Meno näytti perus Mario tasohyppelyltä. Uutuutena Toad ja princessa pelattavina hahmoina Marion ja Luigin lisäksi. Pelaaminen onnistuu yksin tai maksimissaan neljän pelaajan co-op ryhmänä. Hahmoilla on lisäksi erikoiskykyjä, joita voi hyödyntää eri tilanteissa. Mario saa myös uuden kissapuvun, jolla voi raadella vihollisia kynsillä sekä kiipeillä pitkin seiniä. Julkaisu jopa tämän vuoden puolella joulukuussa. Galaxy 2 on viimeisin kunnon 3D Mario, joten putkimiehen maailmaan hyppää varmasti mielellään jossain vaiheessa. Riippuu vähän miten loppuvuonna uudet konsolit vie aikaa.

MarioKart 8 oli myös odotettu ja tervetullut lisä Wii U:n laihaan pelivalikoimaan. Uusi MarioKart uhmaa painovoimaa. Rata voi mennä seinissä tai ylösalaisin "katossa". Liitovarjot, moottoripyörät ja vedenalainen maailma myös mukana, jotka tuttuja 3DS:n MarioKart 7:sta. Tämä menee varmaan jollain aikataululla hankintaan. Viimeisin MarioKart massapelaaminen on Nintendo 64 ajoilta, joten hulvatonta rallittelu Mario maailmassa voisi olla taas paikallaan niin yksin, kuin partypelinä. Julkaisu tosin vasta keväällä 2014.

Uusi Zelda jäi loistamaan poissaolollaan, mutta jo aikaisemmin paljastettu The Legend of Zelda Wind Waker HD näyttää hienolta. Muistoissa se on parhaimpia GameCube pelejä sekä hieno pala Zelda historiassa. En aivan ole enää niin innostunut pelistä ja HD tasoisen grafiikan tuominen ei välttämättä kamalasti tuo lisäarvoa peliin. Wind Waker oli kuitenkin yksi parhaimpia Zeldoja ja osittain parjattu purjehdus oli aikanaan ainakin minun mieleen. Toki peli kiinnostaa edelleen, mutta todennäköisesti esimerkiksi GTA 5 tulee syömään peliajan lokakuussa. Lokakuu 2013.

Xenoblade henkinen uusi IP, jolla ei nimeä vielä ole sai uutta kuvamateriaalia Nintendon lähetyksessä. Pelin on tarkoitus olla saumaton open world peli. Näyttää hyvältä ja kiinnostavalta. Xenoblade oli todella vakuuttava Wiillä ja jatkoa otetaan ilolla vastaan. Julkaisu tosin taas vasta 2014.

Bayonetta 2 aiheutti kohua, kun se Nintendon lähetyksessä nähtiin Wii U:n julkaisun aikoihin. Wii U yksinoikeus näytti hyvältä ja mielenkiintoiselta, mutta taas lähetyksen teeman mukaan julkaisu joskus2014.

Donkey Kong Country: Tropical freeze tuo Donkey Kong Country Returns tyylisen uuden pelin, jossa pelastetaan kotisaari viikinkien hyökkäykseltä. Peli tulee ulos vuoden loppuun mennessä. Returns jäänyt väliin eikä Donkey Kong ole ikinä kiinnostanut. En usko, että tämä menee lainkaan hankintaan.

Nopeasti käytiin myös Wii Party U minipelikokoelma ja Wii Fit U, joista ilmoitettiin, että pelit myöhästyvät. Suuren suosion saanut GamePad ja kynä piirustusvälineenä tuovat taitaville piirtäjille lisää värejä kesällä. Myös Art Academy nimike taitaville piirtäjille tulossa myöhemmin. Mitä tämä tarkalleen tarkoittaa selviää kenties joskus? Wonderful 101 sai kuvaa ja julkaisupäivän elokuussa, mutta ei kiinnosta.

Joukko kolmannen osapuolen pelejä käytiin nopeassa tahdissa pieninä videopätkinä ja eShopin latauspelivalikoima saa tukun pienempiä pelejä. Yksikään ei kyllä minussa onnistunut minkäänlaista väreilyä herättämään.

Lähetyksen päätti uusi Super Smash Bros. niin Wii U kuin 3DS pelinä. Uutuutena taisteluun liittyy Villager hahmo Animal Crossingista sekä Direct lähetyksen lopussa nähty Mega Man. Tuttuun tapaan julkaisu joskus 2014. partypelinä tullut kaverilla pelattua, mutta muuten sarja ei ole tuttu, joten eipä ole innostusta taisteluihin. Varmasti tervetullut Nintendon ystäville.

Mitä siis jäi käteen? Micorosft ja Sony paukuttivat lavalla isossa ja hienossa showsa omia uusia koneitaan. Nintendo tyytyi nettilähetykseen ja syykin oli ilmeinen. Ei ollut mitään mitä kertoa lavalla isolle yleisölle.

Nintendolla on pitkä etumatka Wii U:n kanssa, mutta sille ei ole juurikaan pelattavaa. Mario tuotteet ja Zelda remake sekä muutama muu yksittäinen peli, joista ei vielä tiedetä edes julkaisuajankohtaa, ovat varmasti niitti Nintendon arkkuun. Wii U ei tule pääsemään myyntilistojen kärkeen vaikka uudet pelit hetkellisesti sen myyntiä ehkä nostavatkin. Nintendo olisi tarvinnut isoja nimiä julkaisuun nyt, eikä vasta 2014, kun uudet PS4 ja X1 ovat jo kaupoissa. Wii U tulee myös minulla pysymään vain Nintendon omien pelien pelausalustana ja keräämään pölyt muuna aikana aivan kuten Wii. Odotus on kovasti etenkin PS4:n parissa, eikä Nintendo vastannut siihen kutkutukseen millään tavalla. Harmi, Nintendolla oli avaimet käsissään, mutta lukko näyttäisi pysyvän suljettuna.

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Bring it on E3: Sony



Sony puolestaan oli se joka tänä vuonna keräsi ns. pisteet kotiin ja vei lehdistötilaisuuksien ”voitto” pokaalin siinä samalla. Vaikka Microsoft järjesti hienon tapahtuman, niin Sony veti kyllä pisteet kotiin kaikilla alueilla. Ensimmäiseksi mieleen tilaisuudesta jäi isoin pommi ja hehkutukset konsolin drm vapaudesta, ei tarvita nettiyhteyttä, käytetyt pelit tuettuna, indie kehittäjät mukana ja hinta, 399e on X1:stä 100e halvempi.

PS Plus palvelu on mukana tuttuun tapaan tarjoten etuja ja pelejä. Lisäksi monninpelaaminen verkossa siirtyy PS Plus jäsenyyden alle Microsoftin Xbox Live palvelun tapaan. Tämä on enemmänkin hyvä uutinen, koska Plus jäsenyys on kannattavaa jo pelkästään pelin vuoksi ja maksullisuus varmasti innostaa Sonya enemmän kehittämään palvelua.

Konsoli näyttää myös tyylikkäältä ja on kooltaan huomattavasti pienempi kuin X1. Haluaisin todella päästä koskettelemaan laitteita ja vertaamaan niitä vieretysten.



Peleissä nähtiin myös hyvää settiä. Muissa tilaisuuksissa esiteltyjen pelien lisäksi PS4:n kohokohtia olivat:

The Order 1886 ja inFamous: Second Son. Minulle henkilökohtaisesti yllätys ja erittäin positiivinen sellainen sarjan kahta aikaisempaa osaa pelanneena ja tykänneenä, Kingdom Hearts 3! FF Versus on elänyt hiljaiseloa ja veikkaukset osuivat oikeaan. Peli vaihtaa nimensä FF XV:n ja julkaistaan ainakin PS4:lle. Traileri oli erittäin näyttävä ja sarja näyttäisi muuttavan hieman suuntaa. Tätä todella odottelen myös FF sarjan fanina.

Lähes koko Sonyn tilaisuus oli kovaa settiä ja pelejä sekä upeaa faktaa kerrottiin jatkuvalla syötöllä. Etenkin uuden konsolin hinta ja pelaajaystävällisyys suojausten sekä käytettyjen pelien osalta nostivat Sonyn osakkeet todella korkealle. Pelaajat varmasti ottavat ilolla vastaan molemmat konsolit, mutta pelitulvan keskellä mahdollisuus käytettyjen tai kaverilta lainattujen pelien pelaamiseen PS4:llä houkuttaa hinnan ohella. PS4 tuntuu olevan Sonyn sanojen mukaan pelaajien pelikonsoli, eikä Micorosftin tapaan kokonaisvaltainen viihdelaite, jonka palvelut eivät edes toimi suomessa.

Molemmat koneet löytävät varmasti hyllyyn, mutta PS4 näyttää edelleen – kuin myös julkistustilaisuuksien jälkeen – paljon mielenkiintoisemmalta. Oi Joulu tule jo!

Bring it on E3: Microsoft



Viimeyö oli pelimaailman jännittävin ja informatiivisin pitkään aikaan. E3 messut saivat pitkästä aikaa arvoisensa showt kun MS, Sony kuin Ubisoft tykittivät vasemmalta sekä oikealta omilla esityksillään. Myös EA oli mukana, mutta siitä ei paljon jäänyt minulle käteen.

Pelaajalehti.com on koostanut mukavan tiivistelmän yön tapahtumista. Samoin NeoGAF foorumeilla on kattava listaus kohokohdista.

Alla hieman mietteitä minua kiinnostavista asioista.

Showt aloitti jälleen Microsoft, jonka esitys oli kaiken kaikkiaan hyvä. Erityisesti innosti Gold jäsenille PSN+:n tapaan tarjota ilmaisia pelejä ainakin X1:n julkaisuun asti. Toivottavasti jatkuu myös jatkossa X1:n kanssa.

Julkaisu marraskuussa ja hinta 499e + suomilisä. Joissain lähteissä suomen hinnaksi "varmistettu" 529e.

Varmistus mahdollisuuteen pelata pelejä myös perheen kesken useammalla tilillä saatiin, vaikka pelit onkin sidottu Live tunnukseen. Jonkinlaisen perhetilin voi koneelle ilmeisesti tehdä, mutta mitenköhän vaan määritetään perheenjäsenet? Toinen kaivattu varmistus oli Microsoft pisteiden siirtyminen historiaan ja oikean valuutan tuleminen kauppapaikalle maksuvälineeksi.

Pelipuolella kiinnostavia tekeleitä Microsoftin esityksessä olivat Metal Gear Solid V: Phantom Pain, WoT 360:lle, Forza5 ja sen oppiva tekoäly ja etenkin Witcher 3 näyttää todella upealta. Täyty ottaa todenteolla työnalle edelliset.

Uusi Halo traileri oli puolestaan todella mielenkiintoinen ja kiusoitteleva. En sarjaa ole pelannut, mutta traileri herätti kiinnostusta tyylillään. Mitä oikein on tulossa varsinkin, kun ei aluksi ymmärtänyt että kyse edes on Halosta?

Remedy sai oman pienen osansa MS:n tilaisuudessa. Sami Järvi oli kertomassa Quantum Breakista ja lyhyt teaser oli todella tyylikäs. Tätä odotan ehkä eniten X1:n peleistä.

Ryse: Son of Rome oli uusi ja vaikuttava, mutta ei paljon kuitenkaan irronnut tai ainakaan ei jäänyt mieleen. Tyylikästä kuitenkin, joten laitetaan seurantaan.

Vaikka loppupeleissä Microsoftin tilaisuus oli hyvä ja viihdyttävä, niin se ei kertonut paljonkaan uutta tai tarjonnut suuria yllätyksiä. Pienemmistä peleistä nähtiin uusia tulokkaita ja jo julkistetuista peleistä hieman enemmän infoa ja pidempiä pätkiä. Televisiopuolesta onneksi ei puhuttu lainkaan vaan se pidettiin lupausten mukaan julkistustilaisuudessa ja E3:ssa keskityttiin peleihin. Varsinaista pommia MS ei onnistunut mielestäni tarjoamaan, mutta X1 on mielenkiintoinen uutuus ja hienoja pelejä on totta kai tulossa.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

E3 fiilistely



Taas on aika vuotuisen pelaamisen suurtapahtuman. E3 alkaa tänään Microsoftin pressitilaisuudella ja koko yön on luvassa tilaisuuksia.

Muutama pre-tilaisuus oli jo aikaisemmin viimeviikolla:

Konami esitteli mobiilipelaamista, PES sarjan uutta peliä, Metal Grear Solid: The Phantom Pain sekä uusi
Castlevania. Ainoa hieman kiinnostava on uusi MGS, mutta sarja ei ole ollut itselle tärkeä. Nelonen taitaa olla ainut julkaisu, joka on edes pelattuna. Konamin tilaisuus on katsottavissa Youtubessa:



Activision järjesti myös oman ennakkotilaisuuden uuden Call of Duty sarjan tiimoilta. Uusi CoD näyttää kyllä hienolta ja etenkin vedenalaiset sukelluskohtaukset tekivät vaikutuksen. Traileria katsoessa unohti hetkeksi, että kyseessä on sotapeli. Black Ops sarja hiljattain tullut pelattua läpi tarinan osalta. CoD alkaa olemaan sarja, joka kiinnostaa tarinan osalta vaikka moninpeli CoD peleissä on ollut aina se The Juttu. Moninpelin tuoma menestys kuitenkin paisuttaa budjettiä seuraavalle pelille ja se näkyy varmasti upeampana seikkailuna yksinpelin puolella sekä tarinan kerronnassa. Odotan hieman siis myös tulevalta CoD:lta, mutta täysihintaisena en sitä kyll tule hankkimaan.

Tilaisuus katsottavissa alta:



Myös internetin isoksi sensaatioksi noussut koira sai oman osansa ja nimen. Rileyn osuus pelissä on ainakin yksi osio, jossa pelaaja voi etäisesti ohjastaakin hauvelia. Saakohan Riley oman DLC paketin tulevaisuudessa?

Muut isot nimet aloittavat siis tänään. Microsftrin pressi täytyy katsoa illalla livenä ja muut varmasti sitten jälkilähetyksenä huomenna. Itse en oikeastaan kovin paljon odota, vaikka jännityksen taso on korkeimmillaan moneen vuoteen. Uusista koneista totta kai lisää ja tarkempia tietoja, mutta etenkin hintaa odotellaan kovasti. Muuten kenttä on avoin mukaville peliyllätyksille. Nintendolta toivon kovasti panostusta oikeasti isoihin nimikkeisiin Wii U:lle. Kyseinen kone kun on ollut erittäin vähällä käytössä Zombi U:n ja Nintendo Landin jälkeen. Mario, Zelda, Metroid, Mario Kart pelien Wii U versiot loistavat edelleen poissaolollaan. Nyt on aika ne näyttää, jos Nintendo haluaa nousta vielä suon pohjalta.

Kuva: http://www.giantbomb.com/

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Minecraft: Xbox 360 Edition



Minecraft on jo valtava ilmiö. 2009 taru alkoi ja se jatkuu edelleen. Tutustuin teokseen vasta hiljattain, kun peli oli jonkinlaisessa pienessä alennuksessa hetken Xboxilla. Peli vei heti täysin mukanaan.

Minecraft ei ole missään nimessä ”normaalipeli" tarinalla tai ennalta määrätyllä tavoitteella, vaan sen viehätys on täydessä vapaudessa. Varsinaista päämäärää ei välttämättä ole. Pelaaja heitetään maailmaan, joka on heti täysin avoin. Voit lähteä tutkimaan sitä täysin vapaasti, mutta kuten tutoriaali jo opettaa, kannattaa ensin hieman varustautua. Ensin olisi hyvä saada katto päänpäälle, koska yö on tulossa ja sen mukana erilaisia ilkeitä otuksia.

Pelissä on toki eri vaikeusasteita ja helpoimmalla peli on pelkkää rakentamista ilman vaaraa monstereista. Varsinaisesti monstereista ei isoa vaaraa ole muutenkaan ja saavutuksia ei helpoimmalla saa, joten täytyihän niiden ilkeiden hämähäkkien ja zombien antaa mellastaa öisin.

Pelistä toki löytyy jokin iso paha pomo, jonka voi ehkä joskus käydä listimässä ”toisessa maailmassa”, kunhan sinne vain ensin onnistuu tiensä löytämään. Itse löysin, mutta kuolin lähes heti, joten varustelua pitäisi hieman harrastaa enemmän. Ei jaksa, vaan takaisin rakentamaan. :D

Minecraftissa pelin tarjoama haaste ei ole se miksi peliä pelaa, vaan haaste tulee omasta mielestä. Mitä haluat luoda? Aloitin tekemällä nopeasti oman pienen suojan kallionseinään. Sieltä lähdin heti kaivamaan alaspäin. Kiveä, savea, soraa… pelimaailma koostuu kuutioista ja kuutiot eri materiaaleista. Näitä voi hyödyntää rakentamiseen ja uusien esineiden sekä asioiden valmistamiseen. Syvältä maan uumenista löytää myös harvinaisempia materiaaleja kuten kultaa ja timantteja. Näistä saa entistä vahvempia aseita tai varusteita.

Luomisen raja on vain mielikuvituksesta kiinni. Ensimmäisen nopean suojan tehtyäni aloinkin rakentamaan omaa taloa lammen keskelle. Järvi tulisi muodostamaan vallihaudan rakennukseni ympärille. Projekti vain kasvoi ja kasvoi. Lopulta kyhäsinkin jonkinlaisen linnan, jossa oli useampi kerros, torneja ja tiilikatto.

Viljaa voi kasvattaa ja eläimiä pyydystää aitaukseen. Eläimiä voi ruokkia uuden sukupolven toivossa ja niistä saa niin ravintoa, kuin hyödyllisiä tarvikkeita, kuten lampaista villaa. Tekemistä siis pelissä riittää ja internet on täynnä esimerkkejä siitä, mitä kaikkea pelissä voikaan tehdä. Peli on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimpia tapauksia pelihistoriassa ja tämän parissa vierähtää jopa liian helposti kokonainen vuorokausi. Pelin pariin vain unohtuu tutkimaan, kaivamaan ja rakentamaan. Mitähän sitä seuraavaksi rakentaisi?