Skyrim

En ole aikaisemmin lainkaan pelannut The Elder Scrolls sarjan pelejä. Tosin en ymmärrä miksi, koska Skyrim edustaa tasan tarkkaan sitä, mitä eniten rakastan pelimaailmassa. Roolipelaamista, magiaa, fantasiaa ja taruolentoja. Aloitin oman Skyrim kokemukseni alkusyksyllä Xbox360:lla. Peli vei minut kertaheitolla maailmaansa noin 40 – 50 tunnin ajaksi, jonka jälkeen seurasi useamman kuukauden mittainen tauko. Paljon mielenkiintoista pelattavaa tulee jatkuvaan tahtiin, joten yhteen peliin on vaikea kuluttaa valtavia määriä tunteja kerralla. Jatkoin Skyrim seikkailua ja pääsin 100 tunnin rajan toiselle puolelle. Nyt on taas tauko menossa Ni No Kunin ja muiden alkuvuoden pelien vuoksi.

Skyrim on alusta asti ollut todella upea kokemus. Pelimaailma on iso ja se avautuu mielenkiintoisella tavalla tutkimalla paikkoja ja kulkemalla tehtävältä toiselle. Kaikille voi puhua ja lähes kaikilta saa jonkinlaista tehtävää tai tekemistä. Ajoittain hukkuukin varsinainen päätarina tekemisen runsauteen ja se on yksi pelin ongelmista. Ei minun päässäni pysy kaikki tieto mitä peli sysää eteen. Tarina vaikuttaa pirstaleiselta, kun useamaa ”isoa” tarinaa ratkoo ja samalla pitäisi auttaa eri kylien ihmisiä ja kuulla heidän elämästään. Tekemistä on siis valtavasti ja jopa liikaakin. Pelaajahan lopulta toki päättää mitä lähtee tekemään, mutta entä jos maailma on vain niin mielenkiintoinen että haluaa nähdä ja kokea kaiken, mutta ei vain pysty muistamaan kaikkea?

Tarina alkaa kun hahmoa, jonka ulkomuodon ja rodun pelaaja voi lähes täysin ise valita, ollaan viemässä mestattavaksi. En edes muista enää miksi, mutta juuri ennen kuin terä on leikkaamassa sankarimme niskan, niin jo kuolleiksi luultu lohikäärme hyökkää kaupunkiin. Ne ovatkin tulleet siis takaisin. Yksi on omiaan tappamaan lohikäärmeitä ja oppimaan niiden erikoisia huutoja. Tiedät varmasti kuka?

Peli on laajuudestaan huolimatta hyvin toimiva. Mihin tahansa kartalla liikkuukaan, niin mielenkiintoista koettavaa löytyy. Jos luulet meneväsi tekemään tehtävää pisteeseen A, niin todennäköisesti päädyt sinne pisteiden B, C ja D kautta. Kunhan olet saanut ensin tehtyä matkalla tulleet tehtävät. Niittyjä, metsiä, vuoria, lunta, vettä, puroja, meri… Skyrimistä löytyy kaikkea ja maisemat eivät tunnu lainkaan samanlaisilta, kun uutta aluetta on tutkimassa. Vaihtelua siis riittää ja usein tulee ihasteltua näkymiä, kuten auringon laskuja tai yötaivaalla pohjoisessa kiiltäviä revontulia. Skyrim voisi melkein olla kuin suomalaisesta erämaasta, ilman vuoria tosin.

Pelattavuus on varsin hyvällä tasolla. Pidän kovasti magiasta ja se onkin ollut alusta asti käytössä. Lisäksi jousi on kovalla kulutuksella ja yhdistämällä näitä kahta, onkin matka edennyt kiitettävää tahtia. Miekkojen tai nuijien heiluttelua tulee välillä harrastettua, mutta lähinnä tasokokemuksen nostamisen toivossa. Jokapaikkaan ei voi rynnätä suinpäin tai noutaja tulee armotta.

Skyrim on ominut mielenkiintoisen hahmonkehityksen, jossa kaikkea voi parantaa käyttämällä. Kun käytät jousta, niin jousitaso nousee. Tuhoamiseen tarkoitetuilla loitsuilla saa taas kyseistä taitoa kasvatettua ja parannusloitsuilla parantamiseen tarkoitettua. Haarniskoilla on omat tasot, kuten myös vaikka varastamisella tai hiiviskelyllä. Aseita parantamalla ja tekemällä nousee Smithing ja siihen olen panostanut kovasti. Olenkin saanut jo hyvän aikaa sitten tehtyä lohikäärmeiden luista itselleni hyvät haarniskat, joten oma tekeminen ja kädenjälki näkyvät selkeästi pelin edetessä. Kun jokin yksittäinen asian taso nousee, niin samalla hahmon leveli hiipii hieman ylöspäin. Kekseliästä, mutta osittain ongelmallista. Tasonousu hidastuu merkittävästi, ellei vaihda esimerkiksi juuri käytössä olevaa asetta. Kuinka mukavaa sitten on oikeasti pahoja vihollisia alkaa mätkimään alatason kilpitaito suojanaan?

Valtava peli tuo myös tietysti ongelmia valtavan kokonsa vuoksi. Bugeja esiintyy hauskoillakin tavoilla, eikä vuorien väliin jumiutumiseltakaan ole välttynyt. Tallentaminen onkin tärkeää ja se meinaa usein unohtua. Peli kun tallentaa vain karttaa vaihtaessa, joten pitkä tutkimusmatka Skyrimissa saattaa päättyä ikävään uudelleenlataamisen tunnin tai parin päähän. Luolastoja myös piisaa vaikka kuinka ja yleensä ne ovat kokoonsa nähden varsin autioita. Porukkaa tulee kyllä vastaan jatkuvasti, mutta iso osa luolasta on vain hiiviskelyä tyhjässä tunnelissa. Tuntuu tyhmältä ajanhaaskaukselta kaluta luolaa tuntitolkulla, kun vain hetkittäin vastaan tulee pari pahista ja hieman isommat väli- sekä loppupomo. Varsinkin kun luolastoja on lähes jokaisessa nurkassa.

Eri paikat ovat kuitenkin sen verran tunnelmallisia ja yksityiskohtaisia, että tutkiminen pääsee harvoin todella ärsyttämään. Valmiita ruumiita läjä levällään olevien aseiden vieressä kertoo muinaisesta taistelusta. Kirjoja tai muistiinpanoja lukemalla voi saada vihiä tapahtumista, mutta pääsääntöisesti pelissä on paljon sellaista mitä ei vain jaksa tehdä. Runsaudenpula on positiivinen ongelma, mutta se vaivaa pahasti Skyrimin maailmassa. Jos suoralta kädeltä peliin saisi upotettua vaikka 300 tuntia, eikä olisi hinku pelata vuoden aikana muita julkisuuteen ponnahtaneita pelejä, niin todellinen timantti olisi käsillä. Nykyisellään koen Skyrimin yhdeksi parhaista peleistä, jota en välttämättä tule ikinä saamaan päätökseen. Harmillista, mutta silti niin ristiriitaisen antoisaa.

Odotan innolla taas jonkinlaisen tauon jälkeen pääseväni tutkimaan lisää lohikäärmeiden salaisuuksia ja kenties jonain päivänä kukistamaan itse valtiaan.