En ole aikaisemmin lainkaan pelannut The Elder Scrolls sarjan pelejä. Tosin en ymmärrä
miksi, koska Skyrim edustaa tasan tarkkaan sitä, mitä eniten rakastan
pelimaailmassa. Roolipelaamista, magiaa, fantasiaa ja taruolentoja. Aloitin
oman Skyrim kokemukseni alkusyksyllä Xbox360:lla. Peli vei minut kertaheitolla
maailmaansa noin 40 – 50 tunnin ajaksi, jonka jälkeen seurasi useamman
kuukauden mittainen tauko. Paljon mielenkiintoista pelattavaa tulee jatkuvaan
tahtiin, joten yhteen peliin on vaikea kuluttaa valtavia määriä tunteja
kerralla. Jatkoin Skyrim seikkailua ja pääsin 100 tunnin rajan toiselle
puolelle. Nyt on taas tauko menossa Ni No Kunin ja muiden alkuvuoden pelien
vuoksi.
Skyrim on alusta asti ollut todella upea kokemus. Pelimaailma on
iso ja se avautuu mielenkiintoisella tavalla tutkimalla paikkoja ja kulkemalla
tehtävältä toiselle. Kaikille voi puhua ja lähes kaikilta saa jonkinlaista
tehtävää tai tekemistä. Ajoittain hukkuukin varsinainen päätarina tekemisen
runsauteen ja se on yksi pelin ongelmista. Ei minun päässäni pysy kaikki tieto
mitä peli sysää eteen. Tarina vaikuttaa pirstaleiselta, kun useamaa ”isoa”
tarinaa ratkoo ja samalla pitäisi auttaa eri kylien ihmisiä ja kuulla heidän
elämästään. Tekemistä on siis valtavasti ja jopa liikaakin. Pelaajahan lopulta
toki päättää mitä lähtee tekemään, mutta entä jos maailma on vain niin
mielenkiintoinen että haluaa nähdä ja kokea kaiken, mutta ei vain pysty
muistamaan kaikkea?
Tarina alkaa kun hahmoa, jonka ulkomuodon ja rodun pelaaja voi
lähes täysin ise valita, ollaan viemässä mestattavaksi. En edes muista enää
miksi, mutta juuri ennen kuin terä on leikkaamassa sankarimme niskan, niin jo
kuolleiksi luultu lohikäärme hyökkää kaupunkiin. Ne ovatkin tulleet siis
takaisin. Yksi on omiaan tappamaan lohikäärmeitä ja oppimaan niiden erikoisia
huutoja. Tiedät varmasti kuka?
Peli on laajuudestaan huolimatta hyvin toimiva. Mihin tahansa
kartalla liikkuukaan, niin mielenkiintoista koettavaa löytyy. Jos luulet
meneväsi tekemään tehtävää pisteeseen A, niin todennäköisesti päädyt sinne
pisteiden B, C ja D kautta. Kunhan olet saanut ensin tehtyä matkalla tulleet
tehtävät. Niittyjä, metsiä, vuoria, lunta, vettä, puroja, meri… Skyrimistä
löytyy kaikkea ja maisemat eivät tunnu lainkaan samanlaisilta, kun uutta
aluetta on tutkimassa. Vaihtelua siis riittää ja usein tulee
ihasteltua näkymiä, kuten auringon laskuja tai yötaivaalla pohjoisessa
kiiltäviä revontulia. Skyrim voisi melkein olla kuin suomalaisesta erämaasta,
ilman vuoria tosin.
Pelattavuus on varsin hyvällä tasolla. Pidän kovasti magiasta ja
se onkin ollut alusta asti käytössä. Lisäksi jousi on kovalla kulutuksella ja
yhdistämällä näitä kahta, onkin matka edennyt kiitettävää tahtia. Miekkojen tai
nuijien heiluttelua tulee välillä harrastettua, mutta lähinnä tasokokemuksen
nostamisen toivossa. Jokapaikkaan ei voi rynnätä suinpäin tai
noutaja tulee armotta.
Skyrim on ominut mielenkiintoisen hahmonkehityksen, jossa kaikkea
voi parantaa käyttämällä. Kun käytät jousta, niin jousitaso nousee. Tuhoamiseen
tarkoitetuilla loitsuilla saa taas kyseistä taitoa kasvatettua ja parannusloitsuilla
parantamiseen tarkoitettua. Haarniskoilla on omat tasot, kuten myös vaikka varastamisella
tai hiiviskelyllä. Aseita parantamalla ja tekemällä nousee Smithing ja siihen
olen panostanut kovasti. Olenkin saanut jo hyvän aikaa sitten tehtyä
lohikäärmeiden luista itselleni hyvät haarniskat, joten oma tekeminen ja
kädenjälki näkyvät selkeästi pelin edetessä. Kun jokin yksittäinen
asian taso nousee, niin samalla hahmon leveli hiipii hieman ylöspäin.
Kekseliästä, mutta osittain ongelmallista. Tasonousu hidastuu merkittävästi,
ellei vaihda esimerkiksi juuri käytössä olevaa asetta. Kuinka mukavaa sitten on
oikeasti pahoja vihollisia alkaa mätkimään alatason kilpitaito suojanaan?
Valtava peli tuo myös tietysti ongelmia valtavan kokonsa vuoksi.
Bugeja esiintyy hauskoillakin tavoilla, eikä vuorien väliin jumiutumiseltakaan
ole välttynyt. Tallentaminen onkin tärkeää ja se meinaa usein unohtua. Peli kun
tallentaa vain karttaa vaihtaessa, joten pitkä tutkimusmatka Skyrimissa saattaa
päättyä ikävään uudelleenlataamisen tunnin tai parin päähän. Luolastoja myös
piisaa vaikka kuinka ja yleensä ne ovat kokoonsa nähden varsin autioita.
Porukkaa tulee kyllä vastaan jatkuvasti, mutta iso osa luolasta on vain
hiiviskelyä tyhjässä tunnelissa. Tuntuu tyhmältä ajanhaaskaukselta kaluta
luolaa tuntitolkulla, kun vain hetkittäin vastaan tulee pari pahista ja hieman
isommat väli- sekä loppupomo. Varsinkin kun luolastoja on lähes jokaisessa
nurkassa.
Eri paikat ovat kuitenkin sen verran tunnelmallisia ja
yksityiskohtaisia, että tutkiminen pääsee harvoin todella ärsyttämään. Valmiita
ruumiita läjä levällään olevien aseiden vieressä kertoo muinaisesta
taistelusta. Kirjoja tai muistiinpanoja lukemalla voi saada vihiä tapahtumista,
mutta pääsääntöisesti pelissä on paljon sellaista mitä ei vain jaksa tehdä.
Runsaudenpula on positiivinen ongelma, mutta se vaivaa pahasti Skyrimin
maailmassa. Jos suoralta kädeltä peliin saisi upotettua vaikka 300 tuntia, eikä
olisi hinku pelata vuoden aikana muita julkisuuteen ponnahtaneita pelejä, niin todellinen
timantti olisi käsillä. Nykyisellään koen Skyrimin yhdeksi parhaista peleistä,
jota en välttämättä tule ikinä saamaan päätökseen. Harmillista, mutta silti
niin ristiriitaisen antoisaa.
Skyrimissä on uskomattoman hieno maailma. Itse aloitin pelisarja Oblivionista ja ennen Skyrimiä pelasin Morrowindiäkin, joka on edelleen hieno peli heikommista grafiikoista huolimatta. Modit tekee Skyrimistä ihan fotorealistisen kokemuksen jos vaan myllyssä riittää tehoja.
VastaaPoista