perjantai 4. tammikuuta 2013

ZombiU




Ubisofti tykittää nyt jokaiselta rintamalta. Viimeisestä neljästä “isosta” pelistäni kolme on Ubisoftin käsialaa. Tuoreimpana Wii U:n julkaisupeleistä löytyvä ZombiU, joka tuli Wii U bundlen mukana.

Peli yllätti varsin positiivisesti. Zombi peleistä en ole liiemmin välittänyt sitten RE sarjan, josta uusin oli karmaiseva pettymys sekä tietysti tämän vuoden yllättäjähitti The Walking Dead. Onkin mukava huomata kuinka juuri zombit ovat päätyneet yllättämään kiehtovalla tavalla minut vuonna 2012.


Wii U:n ZombiU ei varsinaisesti sisällä uusia juttuja, mutta toteutustapa on mielenkiintoinen. Tarina ei ole kummoinen, enkä sitä saanut edes kunnolla selville. Lontoo on raunioina ja zombi aallon kourissa. Oma hahmo tai pikemminkin hahmot yrittävät selviytyä hyytävässä maailmassa. Apuna on mystinen radion välityksellä apua ja tehtäviä tarjoava sotilas ja samalla tutkitaan maailmaa eristyksissä pysyttelevän tiedemiehen opastuksella.

Pelin koukku onkin selviytymisessä. Alussa oleva repliikki “kuinka kauan selviydyt?” on varsin osuva. Pelitavasta riippuen pelaajan hahmo joko muuttuu zombiksi “kuoltuaan” ja pelaaja aloittaa turvallisesta alkupaikasta uudella hahmolla tai peli on kokonaan ohi. Hahmolla on reppu mukana, joka sisältää selviytymiseen tarvittavia varusteita. Tämä reppu tietenkin jää kuolleen hahmon selkään, joten heti uuden hahmon saatuaan kannattaa palata vanhan luo tarvikkeita hakemaan.

Ikävä seikka vain on, että jos sattuu kuolemaan tässä välissä, niin edellinen hahmo poistuu tavaroineen. Itse esimerkiksi onnistuin näin hävittämään pari asetta. Toisaalta eteneminen muuttui entistä varovaisemmaksi ja pelottavaksi. Pelko tärkeiden tavaroiden menettämisestä nostaa varovaisuutta. Uusia aseita on toki tasaisesti saatavilla, mutta äänenvaimentimella varustetun pistoolin menettäminen harmitti ainakin aluksi.

Pientä roolipelihenkeä on myös tarjolla aseiden parantelun muodossa. Kentistä löytyy paljon esimerkiksi tulivoimaa tai ammuskapasiteettia nostavia varusteita, joita voi turvapaikoissa aseisiinsa laittaa.


Vaikeammalla vaikeusasteella en voisi edes kuvitella pelaavani. Kuolen viimeisten mutkien luona ja koko peli alusta? Ei ikinä. Kuolema on siis ainakin tekstien mukaan peruuttamaton ja pelikerta on siinä jos kuolema korjaa. Itse kuolin 15 h pelitunnin aikana 19 kertaa. Osa tosin silkkaa omaa tyhmyyttä. Muutaman kerran kun normaalilla tasolla pelin läpi pelaa, niin en usko että tuo peli yhdellä hahmolla läpi mikään mahdottomuus on. Ei vain riitä into moiseen.

Muuten peli onkin varsin perus kauhuzombeilua. Ei valtavia zombimassoja vaan varovasti pimeitä huoneita, ilmastointikanavia ja katuja tutkien. Yleensä parhaana aseena krikettimaila ja taskulamppu.

Wii U:n padia käytetään varsin säästeliäästi lähinnä repun ja lootien tutkimiseen, tähtäämiseen kiikariaseilla sekä skannaamiseen. Kaiken tuon olisi tosin tietysti voinut tehdä ilman padiä. Siitä kuitenkin voi helposti vaihtaa myös pikanapeista aseita tai ottaa tavaroita käyttöön. Esimerkiksi ristiohjain on täysin käyttämätön, joten olisihan ne voinut sijaita sielläkin, mutta miksi kerta kosketusnäyttömahdollisuus on olemassa?

Monelle varmasti padin kosketusnäyttö on turhake, johon tuodaan asioita, jotka voidaan hyvin tehdä ruudulla. Totta, mutta ZombiU:ssa näyttö on mielestäni kiva lisä, kun sitä ei olla jatkuvasti täysin pakottamassa. Esimerkiksi skannaaminen onnistuu painamalla L nappi pohjaan ja liikuttamalla padiä pystyasennossa. Padi voi olla myös sylissä ja oikealla tatilla hoidetaan kameran kääntely.


Ainoastaan kiikarilla tähdätessä padi on nostettava TV:n eteen pystyasentoon. TV ruudulla hahmo on oma padi kädessä ja pyörii ympäriinsä. Aseen kanssa tähdätessä taas kuvaruutu siirtyy FPS:stä hahmon taakse ja näyttää kuinka hahmo tähtää aseella. Peli ei pysähdy kun valikkoja padista tutkii, vaan zombit voivat yllättää reppua tutkiessa tai ovea tiirikoidessa, joten TV:stä on ihan kätevä seurata mitä ympärillä tapahtuu, kun reppua penkoo.

ZombiU oli varsin piristävä, hyvä peli ja toi mukavasti Wii U:n tuomia mahdollisuuksia esiin. Hiomaton ja hetkittäin buginen teos, mutta julkaisupeliksi erittäin hieno tekele, joka yllätti otteellaan. Nintendo varmaan omilla peleillään todenteolla näyttää mitä laitteella voi tehdä, mutta itse ainakin pidän kartasta padi ruudulla sekä sormen kosketuksen päässä olevista valikoista.

Wii U:n pitkät lataustauot eivät kuitenkaan houkuta isojen tekeleiden hankkimista Wii U:lle ainakaan toistaiseksi. Lisää Wii U tunnelmia tulossa myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti