keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Hitman: Absolution




Vaikka odotin AC3:sta ennakkoon pian päättyvän vuoden peleistä eniten, niin uusi 47:n seikkailu Hitman: Absolution ei jää montakaan pikseliä taakse. Aikaisemmat maailman parhaan salamurhaajan pelit olivat aikoinaan todella kovassa kulutuksessa ja samoja tehtäviä tehtiin yhä uudelleen ja uudelleen. Mielenkiintoisen ja erilaisen tavan löytäminen kohteen eliminoimiseksi oli todella tyydyttävää. Odotukset uuden Hitmanin tulemiseen olivat korkealla.

Tarina ei ole sarjassa ollut koskaan vahvin puoli (ei sitä oikeastaan ole ollutkaan), eikä sitä ole nytkään. Varsinaista valittamista siitä ei ole, mutta lievä yllätyksettömyys vaivaa. 47 saa tehtäväksi murhata entinen työnantajansa ja siinä sivussa pelastaa eräs tyttö. Tyttö kuitenkin siepataan ja 47 lähtee häntä pelastamaan. Kaikki ei kuitenkaan ole ihan sitä miltä aluksi näyttää.



Peli on todella upean näköinen. Alusta asti kimalteleva meri ja auringonlasku näyttää mihin vanhaksi haukutulla 360 vanhuksella pystytään. Toistaiseksi parhaimman näköinen peli, mitä olen millään laitteella pelannut.

Itse peli onkin sitten hieman kaksijakoinen. IO Interactive on onnistunut pelissä hyvin, mutta sitä vaivaavat pienet kankeat uudistukset. Kuten kaikki sarjan ystävät tietävät, niin vapaus on ollut ehdoton valtti pelisarjassa. Saat kentän ja kohteen. Loppu onkin sitten pelaajasta kiinni, millä tavalla kohteen haluaa lähettää tuonpuoleiseen.

Teoriassa sama onnistuu edelleen, mutta nykyään ei ilmeisesti vain voida tehdä vanhoihin kaavoihin pohjautuvaa peliä. Tarvitaan aina ripaus nykypäivän peleille ominaisia asioita. Uutuutena on monista peleistä tuttu “röntgennökö”, jolla näkee seinien läpi kohteet, vihollisten reitit ja kiinnostavat esineet. Vaikeustaso tosin määrittää voiko kykyä käyttää ja kuinka paljon. 

Hiiviskely vartijoiden ohi ja kenttien tutkiminen ovat edelleen pelin suola. Kohteet usein noudattavat tiettyä kaavaa, jonka oppiminen helpottaa kohteiden äänetöntä tappamista. Yleensä kohteet myös menevät jonkin erikoisen laitteen tai esineen luokse, jonka voi ansoittaa ja virittää tekemään tapon pelaajan puolesta. Esimerkiksi seinän viereen tarpeita tekevän kohteen yllätykseksi juuri siihen kohtaan saattaa olla mahdollista virittää sähköt, jolloin virtaaminen muuttuu varsin kohtalokkaaksi.



Parhaimmillaan pelaajalla on vanhaan hyvään tyyliin paljon valinnanvaraa kuinka tehtävät suoritetaan. Se ikävämpi puoli vanhaan tottuneelle on kenttien lievä ahtaus ja putkimaisuus. Useita tunteja ehti peliä kulua ennen kuin tunnustin pelin Hitman peliksi. Vaikka samaa tunnelmaa oli havaittavissa, niin en saanut pelistä Hitman peleille kuuluvaa tuntua irti. Iso osa tehtävistä on myös pelkästään vartijoiden välttelyä ilman kohteita. Kentät onkin jaettu varsin useaan lyhyempään tehtävään, joten valtavaa isoa aluetta ei ole tutkittavana, mikä vähentää kohteiden erilaisten murhaamistapojen valintaa merittävästi.

Peli sisältää myös pistejärjestelmän, jossa menettää ja saa pisteitä erilaisista asioista. Esimerkiks huomatuksi tuleminen, sivullisten tappaminen tai yleisen rähinän päälle saaminen vähentävät pisteitä. Hiljaiset ja erikoiset tapot tuottavat eniten pisteitä ja lopussa pisteet kustakin tehtävästä koostetaan yhteen. Tätä pistemäärää voi sitten yrittää parantaa vaikeustasoa nostamalla ja vaihtoehtoisia tehtäviä päätehtävän ohella toteuttamalla. Esimerkiksi todisteita keräämällä kentistä.


Toinen ikävä funktio on tallennus. Tehtävät aloitetaan tietystä pisteestä, jota ennen peli tallentaa automaattisesti. Mahdollisesti voi käyttää kentässä muutamaa checkpointia, jos ne sattuu löytämään. Muuten minkäänlaista tallennusta pelistä ei löydy. Lisäksi välitalennuspaikan lataaminen aiheuttaa kaikkien vihollisten omille alku paikoille menemisen, joten kaikki ennen välitallennusta tehdyt toimenpiteet ja piilotetut ruumiit esimerkiksi, eivät ole enää siellä missä niiden luulisi olevan. Systeemi ei tue oikeastaan yhtään tehtäviä, vaan pakottaa jatkuvaan uudelleen lataamiseen ja kentän alkuun palaamiseen.Toisaalta sitähän Hitman juuri on. Uudelleen ja uudelleen tekemistä suunnittelun, yrityksen ja erehdyksen kautta.

Hitaasta käynnistymisestä ja pienistä narinaa aiheuttavista ominaisuuksista huolimatta Hitman: Absolutionia voi sanoa ehtaksi Hitman peliksi. Se tuo uusia ideoita nykyaikaisilla pelistantardeilla vanhaan toimivaan kaavaan. Parhaimmillaan Hitman on ehdottomasti sitä mitä ennekin ja erilaisten tapojen etsiminen tehtävien suorittamiseen on erittäin hauskaa ja palkitsevaa. Jopa niin hauskaa, että nautin peliä pelatessa enemmän kuin AC3:sta ja se taisikin heti tuoreeltaan napata minun vuoden peli tittelin.

Kuvat: gamespot

Pelin ainut bugi, jonka havaitsin tuli aivan lopussa juuri ennen viimeisiä vidoita. 47:n "You will never know" repliikki kävi hyvin toteen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti