Arkane Studioisin tekemä Dishonored päätyi odotuslistalle
heti ensimmäisestä traileristaan lähtien. Lupaava peli onnistuu myös hienosti
täyttämään siihen kohdistuvat varovaiset odotukset.

Pääsääntöisesti homma toimii niin, että Corvo saa tehtävän tappaa
seuraava kohde, eli Corvon tulee päästä jollain keinolla kohteen luokse,
suorittaa tehtävä ja päästä karkuun. Hommaa mutkistaa lukuisat vartijat,
tekniset esteet kuten sähköseinät ja ruton kourissa kamppailevan valtakunnan
tartunnan saaneet ihmiset, kuin myös valtavat rottalaumat.

Erityisesti taikavoimat tuovat peliin uutta ulottuvuutta.
Corvo voi taikavoimien avulla helposti siirtyä paikasta toiseen tietyn matkan
verran tai vaikkapa ottaa rotan, kalan, jopa ihmisen mielen haltuun ja näin
liikkua huomaamattomasti. Kenttäsuunnittelu on onnistunutta ja matkalta löytyy
myös paljon erilaisia pieniä sivutehtäviä, joita voi halutessaan tehdä ja
löytää varustusta parantavia tavaroita.
Ulkomuodoltaan Dishonored on ehkä hieman viimeistelemätön ja
osittain karu, mutta maalauksellinen ja rujo ulkoasu sopii täydellisesti
Dishonoredin maailmaan ja tunnelmaan. Homma vedetään tietyltä osin varsin
överiksi, kuten esineitä löytävän elävän sydämen tai maailmaa pyörittävän
valasöljyn osalta. Kyllä, kaupunki pyörii siis valaista saatavalla öljyllä ja
kiinnostunut pelaaja saa tämän taustoista varsin paljon lisää infoa lukemalla
siellä täällä olevia kirjoja ja lappusia. Kaupunki tuntuu toisaalta erittäin elävältä sen ongelmista huolimatta ja jokaisella hamolla tuntuu olevan oma tarinansa ja persoonallisuutensa kasvonpiirteitä myöten.
Dishonoredista ei juuri pahaa sanottavaa keksi. Se on
kiistatta tämän vuoden yksi parhaista peleistä ja mielestäni hiiviskelygenreä rakastavana, oman lajityyppinsä ehdotonta eliittiä. Usein luovun peleistä kun ne on pelattu
ja siirryn seuraavaan, mutta Dishonored jää hyllyyn odottamaan uutta
läpipeluukertaa.
Kuvat: dishonored.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti