keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Diablo 3






Kauan ja hartaasti odotettu Diablo 3 saapui vihdoin pelikansan keskuuteen. Meinasin tutustua peliin jo avoimessa beta vaiheessa, mutta servereiden tukkoisuuden vuoksi en päässyt ikinä pelaamaan. Ehkä se oli onni, niin ei kuluttanut itseään loppuun ja pienentänyt peli-iloa.

Internetin kirous


Diablo 2:sta on jo yli 10 vuotta aikaa, joten odotus on ollut pitkä. Varsinkin ensimmäistä Diabloa tuli pelattua varsin paljon ja tietysti toistakin, mutta muistan paremmin kuitenkin ensimmäisen Diablon jostain syystä. Molemmat olivat kovassa kulutuksessa silloin kun pelasin lähinnä vain PC:llä. Kolmonen olikin tilauksessa hyvissä ajoin ennakkoon ja iloinen yllätys oli, kun posti toi pelin jo julkaisutiistaita edeltävänä maanantaina. Sitä ei ikävä kyllä päässyt pelaamaan vielä. Jatkuva yhteys Battle.net tunnukseen on ehdoton vaatimus ja se onkin samalla yksi erittäin iso hankaloittava tekijä, aluksi ainakin. Paljon kuului eripuraa pelaajilta ympäri maailmaa kuinka kirjautuminen peliin ei julkaisussa onnistunut. Itse kokeilin ensimmäisen kerran peliä vasta iltapäivällä töiden jälkeen, enkä havainnut minkäänlaisia ongelmia kirjautumisessa tai muutenkaan pelaamisessa. Itse asiassa koko pelin aikana en ole kuin kerran kohdannut disconnectin, joten mielestäni serverit ovat olleet hyvin pystyssä. Eräs sunnuntai oli kuitenkin erittäin ikävä yllätys, kun parhaaseen pelaamisaikaan, eli illalla oli Blizzard päättänyt pysäyttää pelaamisen Euroopassa serverihuollon vuoksi. Todella turhauttavaa. Halaisin pelata vain yksinäni peliä, joka on asennettu koneelleni, ja joka pyörii vieläpä koneellani. En voi kuitenkaan tehdä sitä koska Battle.net kirjautumisen johtavat palvelut eivät ole käytössä. Tätä kirjoitettaessa olisin halunnut muutamia juttuja pelistä tarkistaa, mutta erroria koodia pukkaa vaikka Battle.net sivujen mukaan serverit ovat ylhäällä. Vaikka itselleni tätä ei ole kovinkaan montaa kertaa tapahtunut, niin on kyllä todella uskomatonta, ettei palveluja saada toimimaan kunnolla. Diablo saattaakin olla ensimmäinen ja ainoa jatkuvan nettiyhteyden vaativa peli johon panostan. Olen kuitenkin lähinnä yksin pelaaja, enkä kaipaa internetin tuomia ongelmia.



Ihanan tuttua 


Itse peli on mielestäni hyvin Diablomainen. Blizzard ei ole lähtenyt toimivaa konseptia muuttamaan kovinkaan paljoa. Hieman värikylläisemmäksi peli on muuttunut, joten se ei ole aivan niin synkän oloinen, kuin aikaisemmat osat. Toisaalta peli tuntuu juuri päivitetyltä nykypäivään. Suhteellisen laajoja tutkittavia alueita, randomisti arkuista, ruumiista ja ruukuista esiin putkahtelevia esineitä ja pelistä poistuminen nollaa kartat. Osa kartoista myös generoidaan aina uudelleen jokaisella pelikerralla, joten mikään pelikerta ei ole välttämättä samanlainen, eli aivan kuten ennekin! Peli tuntuukin välillä jopa ehkä liian samanlaiselta. Edellisestä osasta on kuitenkin yli 10 vuotta, joten samankaltaisuus ei ole negatiivinen asia vaan päinvastoin. Jos 1, 2 ja 3 olisi tullut kaikki esimerkiksi viiden vuoden aikana, niin tämä tekele olisi saanut todella murskaavat arvostelut sen haluttomuudesta uudistua. Tarinakin jatkaa tutulla tiellään. Se on olemassa, mutta itse en kovinkaan paljon siihen onnistunut kiinnittämään huomiota. Pientä nippelitietoa pursuaa sieltä ja täältä pienten kertomusten sekä vanhojen kirjeiden muodossa. Mukana olevilla hahmoilla on oma tarinansa ja persoonallisuutensa. Alussa hieman jaksaa seurata, mutta lopulta kertomukset ovat vain osa, joka sivuutetaan space napilla. Pahuus kuitenkin uhkaa jälleen ja sehän on kukistettava.

Tunne vähän isomman pomon kukistamisen jälkeen on upea kun saa kerätä tavaraa maasta!

Hillittyä ja upeaa


Peli näyttää mielestäni hyvältä. Sen ei tarvitsekaan olla mitään älyttömän upeaa graafista ilotulitusta vaan hillittyä ja siistiä. Todella tyylikkäitä pätkiä pääsee seuraamaan päätarinan väleissä muutamaan kertaan. Varsinkin hahmojen kasvot näyttivät todella upealta. Noin vuoden vanha koneeni jaksoi kevyesti pyörittää peliä ja Blizzardhan tekee tunnetusti pelejä, jotka eivät vaadi hirmuisia rautavaatimuksia. Monen mielestä karkkimainen grafiikka ei mielestäni ole millään tavalla häiritsevä. Mieluummin katson tätä kuin esimerkiksi WoW:n grafiikkaa. Värit ovat vain hieman kirkkaita. Diablon tyyli ja grafiikka ovat mielestäni erittäin onnistuneet ja se on pelimaailmassa aivan omanlainen. Maailman ja erilaisten pienten yksityiskohtien suunnittelu on erittäin onnistunut.

Pelissä on useita hahmoja joista varmasti löytyy jokaiselle mieluisia kykyjä omaavaa pelattavaa. Sukupuolen voi valita kullekin. Itse päädyin Wizardiin, koska magia on se juttu jota tämäntyylisissä peleissä tykkään pelata.

Edellisiä Diabloja pelanneena oli kuin kotonaan. Toimiviin systeemeihin ei ole juurikaan koskettu, joten heti pääsi aloittamaan itse pelaamisen. Pelaajalla on aina jokin tavoite, jonka saavuttaakseen täytyy edetä pisteestä A pisteeseen B. Matkalla voi tutkia karttaa, joka ilmestyy näkyviin sitä mukaa kun pelaaja etenee. Vihollisista, löydetyistä esineistä ja tehtävistä saa kokemuspisteitä. Tasojen karttuessa pelaaja saa käyttöön uusia taitoja, joita voi kiinnittää käyttöön neljä näppäimistön numeronappeihin. Tavaroiden etsiminen on yksi tärkeimpiä asioita, sillä ilman kunnon varusteita pelaaminen muuttuu äkkiä hankalaksi. Tasaisin väliajoin kohdataan astetta rankempia vihollisia, jotka saattavat vaatia taktiikkaakin tai raakaa hetkellistä voimaa kukistumiseen. Tasojen karttuessa taidot karttuu ja pelaaminen on osittain helpompaa. Peli pelataan aluksi läpi normaalilla vaikeustasolla. Reilusti alle 20 h pelin ilmeisesti pääsee ja noin 20 lvl on kuulemani perusteella ensimmäisen läpipeluukerran taso. Itse kuitenkin kulutin peliin ensimmäisellä kerralla noin 30h ja olin jo myös 30 lvl paremmalla puolella. Tuli tutkittua varsin kattavasti kartat.


Välipätkät ovat erittäin upeaa katsottavaa.

Varsinainen pelaaminen kuitenkin vasta alkaa, kun tarina on ensimmäisen kerran pelattu läpi. Vaikeampia tasoja on lisäksi vielä kolme, jotka aukeavat yksi kerrallaan. Nightmare, Hell ja Inferno, josta jälkimmäinen on tietääkseni todellinen helvetti. Pelattavaa siis todenteolla kyllä vaativalle pelaajalle riittää, eikä Diablossa varsinainen idea ole ikinä ollut tarinan pelaaminen. Hahmon kykyjen kasvattaminen ja etenkin parempien varustusten metsästäminen on aina ollut se juttu. Tähän liittyy myös yksi uudistuksista, pelin sisäinen huutokauppakamari. Ainakin ensimmäisten viikkojen aikana sieltä saa hyvääkin tavaraa pelin omalla kullalla todella edullisesti. Tämä tarkoittaa, että omaa hahmoa saa helposti kehitettyä paremmaksi varusteiden avulla ja näin ollen peli muuttuukin aika helposti. Kaikkein kirkkaimmat tavarat kyllä varmasti ovat hintansa arvoisia maksimi tasoilla ja lopultahan se on omasta itsestään kiinni kuinka peliä haluaa pelata. AH on kuitenkin todella tuskainen käyttää sen rajoitteiden vuoksi ja lähinnä tuurista onkin kiinni mitä sieltä löytää. Myös varsinkin iltaisin se on todella takkuinen, eikä tuotteitaan saa aina edes laitettua palvelinten kuormituksen vuoksi myyntiin.

Ote ei jaksa pitää


Kaiken kaikkiaan Diablo 3 on onnistunut versio yli vuosikymmenien takaisesta klassikosta, jota pelataan vielä tänäpäivänä (tai ainakin pelattiin). Se on uudistunut vain hieman ja edelleen koukuttava Diablomainen olemus on tallella. Peliä pelaa mielellään ainakin parin läpiipelukerran verran. Itse en ole vielä Nightmare tasoa saanut loppuun, mutta pieni kyllästyminen on tullut jo havaittua. Max Payne 3 joka julkaistiin myös hiljattain onkin päätynyt PS3:n sisuksiin ja  Diablo hiljalleen on jäämässä takavasemmalle. Palaan sen pariin kuitenkin varmasti vielä useaan kertaan, mutta edellisten osien kaltaista vetovoimaa se ei enää onnistu luomaan. Se ei jaksa pitää otteessaan kuin muutamia tunteja kerrallaan. Toki tuli huomattua että Diablo saa ihmisiä liikkeelle ja pelaamaan, kun katsoo muiden tuttujen kehitystahtia. Facebookissa monta tuttua nimeä tullut Diablo 3:n myötä perustetun ryhmän kautta vastaan, joista en ole kuullut mitään sitten peruskouluaikojen, jolloin edellisiä Diabloja pelattiin. Tätä tullaan pelaamaan vielä pitkään pelimaailmassa, kuten Diablo 2:sta. Paljon toki riippuu huutokauppaan suunnitteilla olevasta oikealla rahalla tapahtuvasta kaupasta, joka todennäköisesti tulee tuhoamaan täysin jo ennestään ohuilla laudoilla huojuvan ekosysteemin pelissä. Itse kuitenkin jätän pelin todennäköisesti piankin kokonaan taakseni uusien uljaiden nimikkeiden ja jatkuvasti kasvavan ”sitten joskus” pelipinon painostaessa päälle.

Kuvat: http://eu.battle.net/d3/en/ ja screenshotit pelistä



keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Max Payne iOS



Yli 10 vuotta sitten vuonna 2001 PC:lle julkaistu Max Payne oli ehkä ensimmäisiä todellisia suomalaisen peliteollisuuden menestyksentien viitoittajia. Itsekin pelasin tuolloin PC:llä enimmäkseen ja myös Max Payne oli osa silloista pelikokemustani. Remedy loi Matrix elokuvasta tuttua ajanhidastamista käyttävän taistelutekniikan. Sen avulla pelaaja pystyy hidastamaan esimerkiksi kulman takaa hyppyä ja ampumaan vihollisia samaan aikaan ilman, että nämä ehtivät kunnolla edes huomata mitä tapahtui.

Max Payne 3 pelin myötä kyseinen sarja on siirtynyt Rockstarin omistukseen ja Max Payne on uudelleenjulkaistu kovasti pelialustavana kasvaville iOS laitteille. Muutaman euron hintaisena vanha klassikkopeli olikin lähes pakkohankinta.

Peli itsessään ei ole muuttunut mitenkään. Tarina on täysin sama upeine taiteellisine sarjakuvakerrontoineen. Kolme vuotta sitten NYPD:ssä työskentelevä poliisi Max Payne soluttautuu rikolliseen alamaailmaan tarkoituksena selvittää Valkyr –huumeen alkuperä. Huumeen jonka vaikutuksen alaisena olevat addiktit murhasivat hänen vaimon ja vielä kehdossa olleen tyttärensä. Mikään ei kuitenkaan alussa mene niin kuin pitäisi ja Max Payne päätyy itse etsintäkuulutetuksi. Poliisien jahdatessa Max jatkaa tutkimuksiaan tyylikkäässä koko New Yorkin peittävässä lumimyrskyssä selvittääkseen alamaailman salaisuudet. Jos Max Paynen maailma ja siihen vaikuttaneet asiat sekä yksityiskohtainen tarinaselostus kiinnostaa, niin kannattaa käydyä lukemassa Wikipedian artikkeli, jossa on kerrottu mielenkiintoisia asioita pelistä. Pelistä löytyy milenkiintoisia yhteyksiä mytologiaan ja suomalaisuuteen.

Sarjakuvaa hyödyntävä tarinankerronta on todella tyylikästä...
...ja loistavan ääninäyttelun kanssa luo aivan uniikin tunnelman.



Aluksi olin varsin epäilevä kuinka hidastustekniikkaa käyttävä peli sopisi iOS laitteiden kosketusnäytöille. Rockstar on kuitenkin onnistunut kontrolleissa varsin hyvin. iPadin näyttö oli mielestäni aivan liian iso, jotta ruudulla olevia kontrolleja pystyi helposti tarpeen vaatiessa käyttämään. iPhonea käytinkin pelin pelaamiseen, jossa sopivan pieni näyttö antaa tukevan otteen kontrolleihin. Varsinkin aseen lataaminen vaati käytännössä käden irrottamisen alakulmasta iPad:lla, jolloin ei voi nopeasti palata enää ampumaan. Erillinen kontrollien säätövalikko on kuitenkin nerokas keksintö. Kyseisessä valikossa kaikkia toimintanappeja näytöllä voi siirtää haluttuun kohtaan, jolloin kaiken saa itselle juuri optimaaliseen paikkaan.

Maxin ja kameran liikuttaminen on tehty myös todella miellyttäväksi. Liikkuminen tapahtuu vasemmassa alalaidassa ja kamera oikeassa. Nerokas idea on kuitenkin se, että varsinaisia kiinteitä kohtia ei toiminnoille ole. Kun peukalon laskee kosketuspinnalle, niin virtuaalinen ohjaustatti ilmestyy siihen kohtaan. Ei siis tarvitse aina osua tarkasti ohjaussauvan päälle, jota ei tunne. Tämä tosin tuotti ongelmia välillä ampumisnapin kanssa. En aina osunut nappiin vaikka sainkin sen liikutettua mukamas sopivan matkan päähän alueesta, jossa kameratattia käytin.

Erillisilellä kontrollien asetusnäytöllä voi itse päättää mihin mikin toimintanappi ruudulla sijoitetaan.


Kontrollien säädöstä huolimatta suurin ongelma pelissä on epätarkkuus. Peli auttaa pelaajaa automaattisella tähtäämisellä, mutta kun kameraa liikuttamalla tähtäin tulisi saada tiettyyn pisteeseen esimeriksi lasersäderäjähteen ampumiseksi pois tieltä, niin tähtäys aina ontuu. Sormen nostamisen jälkeen tähtäin yleensä aina liikahtaa. Myös vihollisten löytäminen tähtäimeen automatiikasta huolimatta on joskus todella hankalaa.

Oma lukunsa on tilanteet jossa tarvitaan todellista tarkkuutta tai päätyy surman suuhun. Muistin jo pelin alkuvaiheella, että jossain kohtaa peliä tulee tilanne, missä Max kävelee pimeässä tilassa kapean verivanan päällä. Muuta ei näy kuin punainen viiva, jossa on turvallista. Pieni harha-askel tiputtaa Maxin kuolemaan. Mietin jo pelatessa alkua, että kuinka siitä voi selvitä iOS:n kosketusohjauksella. Kyseiset kohdat olivat nimittäin jo itse PC pelissä varsin kinkkisiä. Eihän siitä iOS:llä mitään tullut ja kuolema korjasi kokojana. Onneksi myös Rockstarilla oli tiedostettu ongelmakohdat. Kuoleman jälkeen normaalisti ruutua koskettamalla palataan edelliseen tallennukseen. Onneksi pelissä voi tallentaa koska vain, joten helpottaa kinkkisten paikkojen läpi pääsemistä kun voi tallentaa juuri ennen hankalaa kohtaa. Kyseisten surmanloukkukohtien kanssa sekään ei auttanut. Rockstar oli kuitenkin näihin kahteen kohtaan kuolemaruutuun lisännyt napin, josta pystyi ohittamaan kyseiset tilanteet. Jouduin käyttämään kyseistä toimintoa molemmilla kerroilla.

Kuolemanviivat, joilla olisi pitänyt pysyä ja tarvittaessa hypätä viivalta toiselle.

Jouduin kuitenkin lopulta käyttämään "skip level" nappulaa. iOS:llä ei vain onnistu se mikä toimi PC:llä.


Max Payne on edelleen upea peli ja hyvä että se tuodaan uusien laitteiden myötä uuden yleisön tietoisuuteen. Toivottavasti se ei ole jäänyt vain vanhojen pelaajien iloksi, vaan muutkin ovat löytäneet kyseisen pelin. Karuudessaan se ei toki vedä vertoja uuden sukupolven peleille, mutta tarina, hidastuselementit ja sarjakuvamainen tarinankerronta jaksavat viihdyttää myös iOS:llä alustan vaihdon tuomista ongelmista huolimatta.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Diablo III saapui :)




Vihdoinkin se on käsissä! :D Jopa koneen avasin, imuroin ja puhdistin paineilmalla, jottei se vahingossakaan hyydy kesken tulevien pelisessioiden.

On muuten hieno pahvikotelo ihan normaali editionissakin!

Kyllä tulee aika paljon muistoja mieleen edellisistä Diabloista. Kannattaakin käydä lukemassa Gamereactorin juttu aiheesta! Nyt sitten vain peliä asentelemaan ja odottelemaan että serverit antaa pelata. Toivottavasti ei tule liian pitkiä tukoksia pelaamiseen palvelinten ruuhkautumisen vuoksi varsinkin kun yksin haluaisin aloittaa peliin tutustumisen, enkä heti hypätä moninpeliin. Lisää itse kolmannesta osasta tulossa lisää. :)

tiistai 8. toukokuuta 2012

Mass Effect




Viimeiset viikot on tullut pelattua varmaan yhtä pelihistorian puhutuinta sarjaa. Mass Effect on todennäköisesti kaikille pelaajille jollain tavalla tuttu. Jotain on pakko ollut sarjasta kuulla varsinkin viimeisen kolmannen osan myötä. Itse olen sivusta seurannut kohua sarjan suhteen sen kolmannen osan loppuratkaisusta, joka on vavisuttanut pelimaailmaa. En ole kuitenkaan spoilannut itseäni, joten en tiedä mitä siellä tulee tapahtumaan. Kiinnostus on kuitenkin herännyt.

Mass Effect julkaistiin alunperin Xboxille. Itse en kyseistä alustaa omista, joten sarjaan tutustuminenkin on jäänyt sen vuoksi kokonaan väliin. Toisen osan pari vuotta sitten sivuutin myös kokonaan enkä muista että siitä olisi kovaa kohua vielä syntynyt. Kolmannen osan ilmestyminen kuitenkin herätti mielenkiintoni. Mikä voi olla pelissä noin upeaa, että se herättää koko pelimaailman varpailleen? Ajattelin ensin aloittaa sen PS3:lla, mutta ensimmäistä osaa ei ole sille ikinä julkaistu. Ilokseni huomasin Mass Effect sarjan olevan myös PC:llä ja vajaa vuoden vanha koneeni varmastikin jaksaisi pelejä jopa pyörittää. PC pelaaminen onkin alkanut kovasti nostamaan päätään kohdallani. Onhan pian tulossa myös aikoinaan aikaa kovasti vieneen Diablo sarjan tuorein osa. Takasin Mass Effect sarjaan kuitenkin. Sarjan tarina ymmärtääkseni on jaettu kolmen osan kesken ja mikä vieläpä hienointa ensimmäisessä osassa tehdyt ratkaisut heijastuvat aina kolmanteen osaan asti. Siispä sarjaa täytyy jatkaa PC:llä, jotta voin ottaa edellisen osan tallennukset mukaan.

Itse peli on kerta kaikkiaan loistava. Täydellinen se ei ole. Toki aikaa on kulunut julkaisusta jo viisi vuotta, joten visuaalinen anti on hieman vanhahtavaa, mutta ainakin PC:llä mielestäni yllättävän hyvännäköistä. Mahtanut olla pelin maisemat todella upeaa katsottavaa viisi vuotta sitten. Pieniä virheitä esiintyy kuten pelin yhtäkkinäistä kaatuilua, dialogien kesken katkeilua ja kerran onnistuin pomppaamaan rotkonpohjalle reunan yli, vaikka tarkoitus oli alas mennä hissillä. Peli on sen verran laadukkaasti kuitenkin tehty, että tällaiset pienet arvet ulkokuoressa antaa helposti anteeksi. Pääkaupungissa tapahtuvat pitkät hissimatkatkaan paikkojen välillä eivät onnistuneet liiaksi tunnelmaa pilaamaan.

Alussa saa valita lähteekö pelaamaan mies- vai naispuolisella hahmolla ja halutessaan jopa muokata hahmon ulkonäköä. Itse kuitenkin lähdin ihan oletus mies Shepardilla liikkeelle. Rutiininomainen ensimmäinen tehtävä muuttuu nopeasti oudoksi ja Shepard saa näyn eräiden tapahtumien seurauksena. Tehtävä saa aivan uusia mittasuhteita tarinan edetessä ja pian käsissä onkin pureskeltavana mitä massiivisin salaliitto ja koko olemassa olevan universumin sekä kaikkien rotujen tulevaisuus.

Mass Effectin painopiste on keskustelussa ja hahmojen välisessä kanssakäymisessä. Kaikella saattaa olla vaikutusta kaikkeen, tai sitten ei. Dialogia pelissä on paljon ja iso osa ajasta meneekin antaessa vaihtoehtoisia tapoja vastata keskusteluissa, joissa on paljon jopa poliittisia kannanottoja pelimaailman tapahtumiin ja systeemiin. Pelaajalle ei varsinaisesti ole vastausrepliikkiä edessään, kun valintaa tehdään, vaan suuntaa antava kommentti. Vaikutusta tuntuukin olevan lähinnä siihen millä äänenpainolla ja asenteella pelaaja suhtautuu kyseiseen tilanteeseen. Toki välillä on tilanteita joissa suorastaan päätetään elääkö vai kuolla. Se onkin pelin yksi voimakas koukku. Tarina ja dialogit on kirjoitettu niin hyvin, että tarina suorastaan soljuu eteenpäin. Halu tietää ja tutkia on valtava ja keskusteluissa viihtyy pitkään ihan vain siksi, että saa tietää ympäröivistä asioista enemmän. Tuntemukset selvästi kasvavat hahmoja kohtaan ja kun joutuu valitsemaan toisen elämän ja kuoleman välillä alkaa todenteolla miettiä omia moraalisia kysymyksiä, jotta löytää itselle sopivan vastauksen. Aina sitä ei välttämättä löydy, mutta valinta on pakko tehdä. Erilailla kehittyviin suhteisiin, romansseihin ja eroottisiin latauksiin hahmojen välillä vaikuttavat keskustelut heidän kanssaan.



Toinen puoli on itse toiminta. Roolipelaamista on mukana kovasti. Hahmojen taidot kehittyvät ja aseita sekä varustuksia voi parannella. Hahmojen varustelu on tehty aikalailla helpoksi, mutta varusteiden valtava määrä ja liittolaisten eli mukaan tehtäville otettavien hahmojen määrä tekee varustelusysteemistä kömpelon. Kaipaisi todella jotain ”auto equip all” nappia, joka asettaisi hahmoille parhaat sen hetken varusteet käyttöön. Ne tulevat kuitenkin käsipelillä itse automaattisesti laitettua, joten peliaikaa olisi säästynyt valtavasti.

Itse taistelut ovat kuitenkin mukavia koitoksia. Ne eivät kestä yleensä kovinkaan pitkään ja tulevat eräänlaisissa aalloissa. Varsinaisen räiskinnän ystävä en ole, joten Bioware on onnistunut todella loistavasti tasapainottamaan eri osa-alueet, enkä missään vaiheessa tuntenut kyllästymistä oikeastaan mihinkään hahmojen varustelua lukuun ottamatta. Päätarinaa seuraavan linjan ohella voi matkustella isolla määrällä eri galakseja ja planeettoja, joita tutkimalla löytää paikkoja joissa ratkotaan sivutehtäviä. Eräänlaisella moduuliajoneuvolla pääsee tutkimaan planeettoja ja sieltä löytyviä salaisuuksia sekä tiedonmurusia. Taistelut ajoneuvosta olivat myös mielestäni erittäin mukavia tehokkaan tykin ja kauaksi tarkentavan tähtäimen ansiosta. Kissa ja hiirileikkiä vihollisten kanssa tuli leikittyä usein. Aseissakaan ei tarvitse vahdata käytettävien ammusten määrää, vaan aseen lämpiäminen kriittiseen pisteeseen on ainut asia, joka estää asetta käyttämästä. Parempi vaihtoehto mielestäni scifiseikkailulle kuin jatkuvasti ammusten etsiminen. Pelaajan mukana olevat koneen ohjaamat toverit osaavat myös varsin hyvin tehtävänsä ja varsinkin taitojen kehittyessä heistä on suurta hyötyä. Toki tilanteita tulee, jossa toverukset menettävät henkensä jo ennekuin taistelu ehtii edes alkaa. Pelin outous oli mielestäni Checkpoint systeemi. Automaattisia tallennuksia tapahtuu harvoin ja jos kuolema korjaa sankarimme peli palaa edelliseen tallennukseen. Onneksi Quick Save näppäimistössä on aivan sormen ulottuvilla ja sitä tuli kyllä todella ahkerasti käytettyä. Välillä ihan vain siksi, että voi palata edellisen keskustelun alkuun nähdäkseni kuinka eri vastausvaihtoehdot vaikuttavat tilanteeseen.

Mass Effect jaksoi pitää otteessaan koko sen noin 30 tunnin peliajan, mikä siihen upposi. Aivan kaikkea en pelistä saanut koluttua ja muutamia sivutehtäviä jäi tekemättä. Vaikuttaako se sitten jatkossa jää nähtäväksi, mutta osa koukutusta on juuri se, että valinnat saattavat vaikuttaa tulevien pelien kulkuun ainakin jossain määrin. Virheistä ja pienistä kompasteluista huolimatta Mass Effect on näin viidenkin vuoden jälkeen todella herättänyt mielenkiintoni ja toinen osa lähti heti tilaukseen. Sitä kun näytti vielä ihan kaupan hyllyltä edullisesti saavan. Ensimmäinen osa tuli suoraan Steamista hankittua, joten vajaa 15 € hintalapulla varustettuna peli on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaita vastineita joka sentille. Kannattaa ehdottomasti ainakin alun perusteella sarjaan tutustua näin vuosienkin jälkeen, jos vain hieman aikaa ja mielenkiintoa riittää!

Kuvat: bioware.com

perjantai 4. toukokuuta 2012

Uusi sivu - Pelattavat


Pelaajan elämä alkaa olemaan todella rankkaa. On nimittäin varsin mukava positiivinen, mutta ISO ongelma! Hyviä pelejä, jotka haluaisin pelata on tullut ja tulee aivan liikaa. En enää edes pysy mukana mitä kaikkia pelejä on jäänyt pelaamatta.

Nyt on erillinen Pelattavat -sivu, jossa on listattuna ”työn alla" olevia pelejä, tulossa pelattavaksi ja myös listattuna pelit jotka toivottavasti joskus saan koneisiin sisälle. Todennäköisesti saattaa jäädä kokonaan ikävä kyllä pelitulvan johdosta unholaan useimmat alimman kategorian pelit. Onneksi kesäloma kuitenkin lähestyy jo! :D