keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

The Last Story


Viimevuoden puolella kirjoitin Xenoblade Chronicles pelistä, joka oli uusi kosketus japanilaiseen roolipelaamiseen Final Fantasy sarjan ulkopuolella. The Last Story jatkaa jo kuolleeksi haukutun japanilaisen roolipelaamisen osaamista Wiillä ja tekee sen varsin nimekkäällä tavalla. Pelin on kehittänyt Mistwalker studio, joka on Final Fantasy sarjan luojan Hironobu Sakaguchin perustama studio. Studion muihin peleihin en ole tutustunut, mutta omassa mielessä moinen nimi yhdistettynä Final Fantasy sarjan maineikkaaseen musiikin luojaan Nobuo Uematsuun saa karvat pystyyn. Uematsu on säveltänyt musiikin myös The Last Story peliin.

Last Storyn vertaaminen edelliseen isoon jrope peliin, Xenoblade Chroniclesiin ei taida olla kovinkaan järkevää. Pelit ovat nimittäin lähes täysin erilaisia.  Xenoblade Chronicles oli täynnä valtavan kokoisia alueita, joiden tutkimiseen kului järjettömästi aikaa. Samoin peli oli täynnä sivutehtäviä, joiden tekemiseen ei itsellä ainakaan riittänyt mielenkiintoa. The Last Story puolestaan luottaa vahvaan tarinan kerrontaan sekä hahmoihin. Peli on osittain avara ja tutkimista on, mutta varsinaiset luolastot ovat varsin suoraviivaisia muutamia sivussa piileskeleviä salaisuuksia lukuun ottamatta.

Tarina sijoittuu pääsääntöisesti yhteen paikkaan, Lazulis nimiselle saarelle. Saarella on yksi iso, samanniminen kaupunki. Välillä päästään seikkailemaan myös saaren ulkopuolella, kuten esimerkiksi laivan uumenissa, mutta suurin osa tapahtumista pyörii Lazuliksen ympärillä. Pelaaja tutustuu Zael nimiseen palkkasoturiin sekä hänen sekalaiseen sakkiinsa. Zaelilla ja hänen ystävänsä ovat saaneet töitä Lazuliuksen hallitsijalta. Ensimmäisellä tehtävällä tapahtuu outoja asioita ja Zael saa kyvyn, jonka salat paljastuvat tarinan aikana. Pian kumppanukset huomaavat olevansa osana muinaista ennustusta sekä hallitsijan pelinappuloina.


Sulavaa toimintaa

 The Last Story on osoitus kekseliäästä uudenlaisesta taistelusta (ainakin minulle). Random tasteluja ei ole, vaan kaikki viholliset ovat nähtävillä. Niitä tosin saattaa alueelle ilmestyä jostain seiniä pitkin lisää. Systeemi on kuitenkin yksinkertaisuudessaan nerokas. Napin hakkaamista ei juurikaan tarvita perus taisteluun, vaan Zael iskee vihollisen vieressä ollessa automaattisesti kun ohjaa vihollisen suuntaan. Puolustus onnistuu yhdellä napilla ja tärkeän gatheringin -taidon käyttäminen hoituu myös nappia painamalla. Tämä taito aktiivisena Zael kerää vihollisten huomion itseensä samalla voimistaen Zealia. Seiniä ja kivenmurikoita voi myös käyttää tehokkaasti hyödyksi taisteluissa.


Ruudulla välillä niin paljon tavaraa että Wii ei jaksa sulavasti pyörittää

Pelaaja ohjaa oikeastaan vain Zeal hahmoa ja hänen toimintaansa. Yksinkertainen erikoishyökkäyksien tekeminen onnistuu ajan pysäytyksellä, jolloin on aikaa miettiä erikoishyökkäys sekä sen kohde. Samalla voidaan myöhemmin antaa komentoja myös ryhmän muille jäsenille, joita voi olla kerrallaan jopa 6 tai enemmänkin. Kone hoitaa kuitenkin pääsääntöisesti taistelut hyvin, mutta pelaajalla on oltava taitoa selviytyä erityyppisten vihollisten laumasta. Taistelut ovat parhaimmillaan erittäin taktisia ja vihollisen heikkous on löydettävä.


Vahvimmat erikoishyökkäykset aloitetaan pienellä animaatiolla

Kehitys on lisäksi erittäin miellyttävää. Pitkiä expaus sessioita ei tarvita. Kenttiin on osittain piiloon ripoteltuna eräänlaisia pisteitä, joista vihollisia saa kutsuttua lisää. Näissä kohdissa voi helposti kerätä kokemuspisteitä ja kasvattaa leveliä, kunnes kyseisen pisteen vihollisilta ei enää tarpeeksi kokemuspisteitä irtoa. Pelin puolenvälin jälkeen en kuitenkaan enää jostain syystä löytänyt näitä pisteitä ja hetkittäin tuntui, että hahmojen tasot eivät vastaa vihollisten tasoa. Hankaluuksia oli hieman, mutta lopulta onnistuin saamaan taas tasot kohdalleen. Kaupungista löytyy esimerkiksi taisteluareena, josta saa kokemusta sekä rahaa. Muuten peli oli taistelujen suhteen varsin tasapainossa. Isojen pomojen heikon kohdan löytäminen on tärkeintä. Muuten pärjää varsin helposti ihan vain tarinan mukaan pelaamalla.

Kuolemakaan ei ole pelissä kovinkaan paha asia. Jokaisella hahmolla on nimittäin viisi elämää käytössä. Kun HP loppuu, otetaan hetken aikaa lukua, jonka jälkeen taistelu jatkuu. Elämät ja HP:t palautuvat jokaisen taistelukokonaisuuden jälkeen, joten kovinkaan usein game over ei ruudulla vieraile taisteluiden epäonnistumisen vuoksi. Vaikka niin ikävästi pääsisi käymään peli tallentaa check point pisteissä jatkuvasti ja erillisiä tallennuspisteitäkin on kiitettävästi.


Välianimaatiot ovat näyttäviä

Elävä kaupunki

Lazulis on erittäin eläväinen kaupunki, jonka saloja tutkii mielellään. Vaikka kaupunki on sama koko pelin ajan, niin on siihen saatu syvyyttä ja tunnelmaa. Samojen alueiden kiertäminen sekä hahmojen tapaaminen onnistuu luomaan tunnesiteen pelin hahmojen välille. Ryhmän jokainen jäsen on omanlaisensa persoona, jonka taustaa ja tekemisiä valotetaan erilaisilla sivutarinoilla. Vaikka iso osa näistä on varsinaisen tarinan ulkopuolisia sivutehtäviä, niin ne on nidottu kaikki kirjamaisesti osaksi tarinaa. Peli koostuu 44 luvusta, joita kaikkia ei tarvitse käydä läpi. Itseltäni jäi jokunen luku käymättä ja osaan huomasin palaavani jo kun päätarina oli pidemmällä lukunumerolla. Välillä suorastaan janosi tietoa jonkun hahmon menneisyydestä, joten oli pakko jatkaa vain sivutarinoiden koluamista. Etenkin humoristinen, viehättävä ja räväkkä Syrenne on alkoholihaluineen erittäin hauska henkilö.


Kaupungissa riittää kujia tutkittavaksi

Tarinaa kuljetetaan kertojan avulla sekä hetkittäin varsin näyttävillä välianimaatioilla. Peli tuo mukavasti mieleen sekoituksen Final Fantasy 8:sta tyylikkäine välivideoineen, mutta hieman suttuisine peligrafiikoineen. Wiin tehot näkyvät välillä varsin pahasti nykimisenä, mutta Wiille tyylikästä tavaraa näytölle saadaan puskettua. Tarinaltaan alku tuo mieleen Aladdinin ja prinsessa Jasminen. Taistelusysteemi on puolestaan räätälöity FF13:sta. Varsin hienoja asioita poimittu eri klassikoista tekijöiden omaan muottiin! Japanilaista irstasta huumoriakaan ei ole unohdettu. Mitään hirveää irstailua ei kuitenkaan ole luvassa. Pelaajan mielikuvitus varmaan laukkaa tilanteissa pidemmälle, kuin se lopulta vaihtoehdoista huolimatta etenee. Huumoria on mukana muutenkin välikeskusteluissa kiitettävästi. Hahmojen sanailu yhdistettynä hienosti kerrottuun tarinaan luovat vahvan siteen pelaajan ja hahmojen välille.


Seiniä voi käyttää apuna hyökkäykseen ylhäältäpäin

Enemmän kuin hyvä peli

The Last Storystä on vaikea keksiä mitään pahaa sanottavaa. Aseita ja varusteita on kiitettävä määrä, joita saa kehitettyä. Ison ryhmän varustaminen on tehty helpoksi auto-equip toiminnolla, joka varustaa koko ryhmän nopeasti sen hetken parhailla varusteilla. Iso kaupunki, jossa on paljon tutkittavaa ja koettavaa, mutta peli ei kuitenkaan nojaudu liikaa pikkutehtävien tekemiseen. Tarinaa kuljetetaan sulavasti ja se on kiinnostava. Mielenkiintoinen ja iso joukko hahmoja seuraa mukana koko pelin ajan. Suurin ongelma onkin Wii ja sen tehojen puute. Peli nytkähtelee usein ja hidastelee, mutta Wii peliksi jälki on hyvää. Tunnelmallinen ja mukava musiikki, joka ei käy ainakaan ärsyttämään missään vaiheessa on jälleen osoitus Uematsun ammattitaidosta tehdä peliin loistavaa musiikkia.

Jokin kuitenkin puuttuu. Pelatessa ei missään vaiheessa tullut valtavia ahaa tai hurmos elämyksiä. Kuitenkin The Last Story on parempi kuin pelkkä hyvä peli, joka ehdottomasti kannattaa pelata. En tutkinut täysin kaikkea, mutta vaikka kulutin aikaa kaupungin tutkimiseen, niin ei pelin läpäisy kestänyt 30h pidempään. Hauska lisä pelissä on "loppubossin" jälkeinen pelaaminen. Peli ei vielä heti pääty viimeiseen taisteluun ja loppuanimaatioon, vaan pelaajalla on edelleen mahdollisuus tutkia kaupunkia ja viedä juoni päätökseensä. Tässä kohtaa tutkiminen edelleen kannattaa, jos haluaa nähdä pieniä muisteluja menneistä hetkistä pelin parissa ennekuin jatkaa lopulliseen päätökseen. Myös hahmojen tulevaisuuden suunnitelmista saadaan hieman selkoa. Tällaista olen kaivannut kovasti. Usein hahmojen tulevaisuus jää hämärän peittoon, mutta Last Story antaa tarinalle sen arvoisensa päätöksen. Uudelleen peluu on myös mahdollinen samoilla varusteilla ja tasolla, millä ensimmäinen peluukerta loppui.

Itse en kuitenkaan koe pelille uudelleenpeluu arvoa ja oma kappale onkin myynnissä huuto.net kohteena (4.4.2012 asti).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti