torstai 29. maaliskuuta 2012

Assassin’s Creed Revelations






En ole mikään Assassin’s Creed sarjan suuri fani. Pidän kuitenkin paljon sarjan peleistä, pelimekaniikasta ja etenkin ympäristöstä. Historialliset rakennukset, henkilöt ja paikat ovat todella mielenkiintoisia ja pelit on muutenkin koostettu hyvin. En ole pelannut kuin ”pääsarjan” pelejä, eli PS3:lla julkaistut AC, AC2, AC Brotherhood ja nyt uusimpana Revelations. Hahmot ja ääninäyttelijät ovat tehneet suurimman vaikutuksen. Pelejä on onnistuttu myös mielestäni uudistamaan tarpeeksi, tähän asti.


ACR on kuin kaksiteräinen miekka. Toiselta puolelta terävä ja kiiltävä, mutta toinen on katkennut ruosteisena. Animus -laitteella esi-isiensä tapahtumia tutkiva Desmond on jälleen koluamassa historiaa. Tällä kertaa hän on koomassa ja mieli on jumissa Animuksessa. Palapeli on koottava, jotta koomasta voi herätä. Ezion tarinan päättävässä osassa Ezio on huomattavasti vanhempi kuin aikaisemmin. Tarina on siirtynyt Italiasta Konstantinopoliin. Ezio etsii eräänlaisia avaimia, joiden avulla hän haluaa päästä salaiseen kirjastoon. Siellä pitäisi olla jotain kätkössä, minkä alkuperäinen päähahmo Altairin on sinne kätkenyt. Kirjastoon on kuitenkin muitakin menijöitä, joten Ezion täytyy ehtiä ennen heitä. Jokainen avain sisältää muistoja Altairin elämästä, joten myös Eziotakin varhaisempiin tapahtumiin haetaan selkoa.



Pieniä uudistuksia


Edellisiin osiin verrattuna paljonkaan ei ole muuttunut. ACR:ssä näkyy selvästi se, että sarjan pelejä pusketaan ulos kovaan tahtiin. Pääpiirteittäin pelillisesti jutut eivät ole muuttunut, joten edellisosia pelanneet ovat heti kuin kotonaan. Pientä lisää tuo uusi koukkuterä, joka on alusta alkaen mukana. Sillä voi ottaa kiinni reunoista, joten kiipeily on helpompaa. Koukun avulla voi myös liukua talojen välille viritetyillä naruilla. Varsin mukava ja onnistunut lisäys.

Toinen uudistus, eli pommit ovat sitten hieman mitäänsanomaton lisä. Niitä on toki ihan hauska välillä käyttää ja erilaisten pommien tekeminen arkuista ja vihollisilta saaduista aineksista on ihan hauskaa hommaa, hetken. Tietyt rajoitukset mukana olevien pommien laadun ja käyttötarkoituksen suhteen tosin rajaavat vaihtoehdot tehokkaasti pois, jolloin tarpeeksi haluamiaan pommia ei saa välttämättä mukaan. Itse käytinkin pommeja todella vähän ja viholliset kukistettiin perinteiseen tyyliin.

Surkein ja ärsyttävin lisä on Den’s Defence, jossa puolustetaan tukikohtia. Onneksi pakollista on vain tutorial. Jos ei herätä kaupungissa liikaa huomiota, niin puolustusta ei tarvitse harrastaa. Itse kerran jouduin hillumisen ja liiallisen juoksemisen seurauksena puolustamaan yhtä aluetta. Peli alkoi nytkähdellä enkä ollut yhtään perillä millä tavalla olisi linnaketta pitänyt puolustaa. Vihollisia vain tuli lisää ja lisää. Tutorialin ohjeet olivat tässä vaiheessa jo tyystin unohtuneet. Isoa vahinkoa tappio ei aiheuttanut. Alue vain piti vallata uudelleen, mutta jatkossa lahjoin kiltisti siellä täällä olevia saarnaajia, jotta sai laskettua hälytystasoa.


Tuttua huttua


Vanhaa tuttua sitten on senkin edestä. Toimivat elementit ovat mukana, joista tuttu taistelusysteemi lähitaisteluineen, hiiviskelyt, pidemmän kantaman aseet, talojen katoilla kiipeilyt jne. ovat tuttuja. Välillä päästään kiipeilemään luolastoissakin, jotka alkavat muistuttaa interaktiivisuudellaan Uncharted sarjaa. Kun hyppää kielekkeeltä toiselle ja se sortuukin alta, eikä voi tehdä muuta kuin katsoa animaation etenemistä kunnes taas voidaan kiipeillä. Suoraan kuin Unchartedista. Välillä jopa tuli hetkinä mieleen pelaanko Drakella jolla on viitta?

Muuten pelaaminen onkin siis varsin vanhojen pelien tyylistä. Varusteita voi ostaa lisää, arkkuja availla ja kaupunkia rakennetaan sijoittamalla ennalta määrättyihin paikkoihin eri kauppoja, joista voi sitten ostaa tavaraa. Tätä kautta myös Ezion tulot karttuvat. Pelattavaa ei kuitenkaan ole kovinkaan pitkäksi aikaa, mutta toisaalta en sitä yhtään enempää itse kaipaa. Tällaisenaan peli on kuitenkin kaikesta edellä lauotusta kritiikistä huolimatta edelleen hyvän pelin rajan yli juuri ja juuri yltävä. Sen jaksoi pelata sentään läpi, vaikka kerran kesken jäikin. Tarinan takia tosin vain halusin pelin pelata. Hiiviskely ja tehtävien tekeminen osittain omaa reittiä pitkin kiehtoo ja tehtävät olivat pääosin mukavia suorittaa. Parissa kohtaa kyllä ärräpäitä tuli. Kun ei saanut tulla lainkaan nähdyksi, vartioita kaikkialla ja aina kun tulee huomatuksi, niin edessä on lataustauko ja eikun alusta. Myös kiipeilyn ikävä kompastuskivi on edelleen tallella. Välillä Ezio yhtäkkiä vain hyppää seinästä irti surman suuhun. Vaiva on ollut koko sarjan ajan ainakin itselläni, mutta ehkä en vain ole tarpeeksi fani asian hyväksymiseen ominaisuudeksi tai en vain osaa pelata. Lähes keskinkertaisessa pelissä tällaiset sai kiukun nousemaan sen verran, että toivoisi pelin olevan jo ohi. Tilanteesta selvittyään kuitenkin pystyi heti nauttimaan pelistä uudelleen ja Ezion tyylikkäästi eteenpäin vetävistä tarinapätkiä jaksoi seurata mielenkiinnolla.


Ai se loppu – no hyvä


Taas sarjan tuttuun tyyliin hoituu lopetuskin. Ykskaks pamahtavat lopputekstit ruutuun ja se oli taas siinä. No onneksi tiedetään "mitä nyt pitää tehdä". Se varmaan selviää sitten kolmosessa, jossa päästään Amerikan mantereelle puihin pomppimaan. Harvinaisen iloinen olin, ettei tarvinnut tähän enempää aikaa kuluttaa kuin vajaa 20h. Sarjan faneille varmasti koluttavaa riittää paljon pidemmäksi aikaa ja he osaavat pelistä nauttia paljon enemmän. Onhan mukana moninpelikin. Siihen en kuitenkaan jaksanut lainkaan paneutua.

Desmondin itseään hänen omaa tietämystään pääsee kasaamaan viidessä sokkelossa, joiden toteutus on todella kaamea. Pelin läpäisyyn tämä ei kuitenkaan ole mitenkään pakollista. Tyhjästä luodaan paloja ja täytyy löytää tie sokkeloiden läpi. Samalla Desmond kertoo tarinaa, jota pitäisi pystyä samalla seuraamaan. Huomasin kuitenkin vain ratkovani sokkeloita, enkä kuunnellut mitä Desmond puhuu. Olisi pitänyt pysähtyä aina kun puhe alkaa. Sokkelot kuitenkin olivat yhteydessä ”oikean” maailman tapahtumiin. Esimerkiksi kun Desmond puhui baarista, niin eteen ilmestyi huone täynnä tolppia ja isompi taso, jotka ilmeisesti kuvasivat baarin pöytiä ja tuoleja sekä baaripöytää. Täysin turhake kuitenkin mielestäni ja Desmondin osuudet olisi mieluummin ottanut vaikka palkintona jostain muusta tehtävästä katseltavana animaationa.

Liika on liikaa, ei voi muuta sanoa. AC 3:n täytyy viedä sarjaa täysin uuteen suuntaan. Perus pelimekaniikka on kunnossa äkkikuolemia lukuun ottamatta, mutta se vaatii uudistuksia muutakin kuin toimivan koukun käteen. Voi olla iloinen, että osti pelin käytettynä. Ei tästä täyttä hintaa olisi kannattanutkaan maksaa, vaikka edelleen todettakoon, että Assassin’s Creedinä peli on hyvä pieni AC.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti