torstai 29. maaliskuuta 2012

Assassin’s Creed Revelations






En ole mikään Assassin’s Creed sarjan suuri fani. Pidän kuitenkin paljon sarjan peleistä, pelimekaniikasta ja etenkin ympäristöstä. Historialliset rakennukset, henkilöt ja paikat ovat todella mielenkiintoisia ja pelit on muutenkin koostettu hyvin. En ole pelannut kuin ”pääsarjan” pelejä, eli PS3:lla julkaistut AC, AC2, AC Brotherhood ja nyt uusimpana Revelations. Hahmot ja ääninäyttelijät ovat tehneet suurimman vaikutuksen. Pelejä on onnistuttu myös mielestäni uudistamaan tarpeeksi, tähän asti.


ACR on kuin kaksiteräinen miekka. Toiselta puolelta terävä ja kiiltävä, mutta toinen on katkennut ruosteisena. Animus -laitteella esi-isiensä tapahtumia tutkiva Desmond on jälleen koluamassa historiaa. Tällä kertaa hän on koomassa ja mieli on jumissa Animuksessa. Palapeli on koottava, jotta koomasta voi herätä. Ezion tarinan päättävässä osassa Ezio on huomattavasti vanhempi kuin aikaisemmin. Tarina on siirtynyt Italiasta Konstantinopoliin. Ezio etsii eräänlaisia avaimia, joiden avulla hän haluaa päästä salaiseen kirjastoon. Siellä pitäisi olla jotain kätkössä, minkä alkuperäinen päähahmo Altairin on sinne kätkenyt. Kirjastoon on kuitenkin muitakin menijöitä, joten Ezion täytyy ehtiä ennen heitä. Jokainen avain sisältää muistoja Altairin elämästä, joten myös Eziotakin varhaisempiin tapahtumiin haetaan selkoa.



Pieniä uudistuksia


Edellisiin osiin verrattuna paljonkaan ei ole muuttunut. ACR:ssä näkyy selvästi se, että sarjan pelejä pusketaan ulos kovaan tahtiin. Pääpiirteittäin pelillisesti jutut eivät ole muuttunut, joten edellisosia pelanneet ovat heti kuin kotonaan. Pientä lisää tuo uusi koukkuterä, joka on alusta alkaen mukana. Sillä voi ottaa kiinni reunoista, joten kiipeily on helpompaa. Koukun avulla voi myös liukua talojen välille viritetyillä naruilla. Varsin mukava ja onnistunut lisäys.

Toinen uudistus, eli pommit ovat sitten hieman mitäänsanomaton lisä. Niitä on toki ihan hauska välillä käyttää ja erilaisten pommien tekeminen arkuista ja vihollisilta saaduista aineksista on ihan hauskaa hommaa, hetken. Tietyt rajoitukset mukana olevien pommien laadun ja käyttötarkoituksen suhteen tosin rajaavat vaihtoehdot tehokkaasti pois, jolloin tarpeeksi haluamiaan pommia ei saa välttämättä mukaan. Itse käytinkin pommeja todella vähän ja viholliset kukistettiin perinteiseen tyyliin.

Surkein ja ärsyttävin lisä on Den’s Defence, jossa puolustetaan tukikohtia. Onneksi pakollista on vain tutorial. Jos ei herätä kaupungissa liikaa huomiota, niin puolustusta ei tarvitse harrastaa. Itse kerran jouduin hillumisen ja liiallisen juoksemisen seurauksena puolustamaan yhtä aluetta. Peli alkoi nytkähdellä enkä ollut yhtään perillä millä tavalla olisi linnaketta pitänyt puolustaa. Vihollisia vain tuli lisää ja lisää. Tutorialin ohjeet olivat tässä vaiheessa jo tyystin unohtuneet. Isoa vahinkoa tappio ei aiheuttanut. Alue vain piti vallata uudelleen, mutta jatkossa lahjoin kiltisti siellä täällä olevia saarnaajia, jotta sai laskettua hälytystasoa.


Tuttua huttua


Vanhaa tuttua sitten on senkin edestä. Toimivat elementit ovat mukana, joista tuttu taistelusysteemi lähitaisteluineen, hiiviskelyt, pidemmän kantaman aseet, talojen katoilla kiipeilyt jne. ovat tuttuja. Välillä päästään kiipeilemään luolastoissakin, jotka alkavat muistuttaa interaktiivisuudellaan Uncharted sarjaa. Kun hyppää kielekkeeltä toiselle ja se sortuukin alta, eikä voi tehdä muuta kuin katsoa animaation etenemistä kunnes taas voidaan kiipeillä. Suoraan kuin Unchartedista. Välillä jopa tuli hetkinä mieleen pelaanko Drakella jolla on viitta?

Muuten pelaaminen onkin siis varsin vanhojen pelien tyylistä. Varusteita voi ostaa lisää, arkkuja availla ja kaupunkia rakennetaan sijoittamalla ennalta määrättyihin paikkoihin eri kauppoja, joista voi sitten ostaa tavaraa. Tätä kautta myös Ezion tulot karttuvat. Pelattavaa ei kuitenkaan ole kovinkaan pitkäksi aikaa, mutta toisaalta en sitä yhtään enempää itse kaipaa. Tällaisenaan peli on kuitenkin kaikesta edellä lauotusta kritiikistä huolimatta edelleen hyvän pelin rajan yli juuri ja juuri yltävä. Sen jaksoi pelata sentään läpi, vaikka kerran kesken jäikin. Tarinan takia tosin vain halusin pelin pelata. Hiiviskely ja tehtävien tekeminen osittain omaa reittiä pitkin kiehtoo ja tehtävät olivat pääosin mukavia suorittaa. Parissa kohtaa kyllä ärräpäitä tuli. Kun ei saanut tulla lainkaan nähdyksi, vartioita kaikkialla ja aina kun tulee huomatuksi, niin edessä on lataustauko ja eikun alusta. Myös kiipeilyn ikävä kompastuskivi on edelleen tallella. Välillä Ezio yhtäkkiä vain hyppää seinästä irti surman suuhun. Vaiva on ollut koko sarjan ajan ainakin itselläni, mutta ehkä en vain ole tarpeeksi fani asian hyväksymiseen ominaisuudeksi tai en vain osaa pelata. Lähes keskinkertaisessa pelissä tällaiset sai kiukun nousemaan sen verran, että toivoisi pelin olevan jo ohi. Tilanteesta selvittyään kuitenkin pystyi heti nauttimaan pelistä uudelleen ja Ezion tyylikkäästi eteenpäin vetävistä tarinapätkiä jaksoi seurata mielenkiinnolla.


Ai se loppu – no hyvä


Taas sarjan tuttuun tyyliin hoituu lopetuskin. Ykskaks pamahtavat lopputekstit ruutuun ja se oli taas siinä. No onneksi tiedetään "mitä nyt pitää tehdä". Se varmaan selviää sitten kolmosessa, jossa päästään Amerikan mantereelle puihin pomppimaan. Harvinaisen iloinen olin, ettei tarvinnut tähän enempää aikaa kuluttaa kuin vajaa 20h. Sarjan faneille varmasti koluttavaa riittää paljon pidemmäksi aikaa ja he osaavat pelistä nauttia paljon enemmän. Onhan mukana moninpelikin. Siihen en kuitenkaan jaksanut lainkaan paneutua.

Desmondin itseään hänen omaa tietämystään pääsee kasaamaan viidessä sokkelossa, joiden toteutus on todella kaamea. Pelin läpäisyyn tämä ei kuitenkaan ole mitenkään pakollista. Tyhjästä luodaan paloja ja täytyy löytää tie sokkeloiden läpi. Samalla Desmond kertoo tarinaa, jota pitäisi pystyä samalla seuraamaan. Huomasin kuitenkin vain ratkovani sokkeloita, enkä kuunnellut mitä Desmond puhuu. Olisi pitänyt pysähtyä aina kun puhe alkaa. Sokkelot kuitenkin olivat yhteydessä ”oikean” maailman tapahtumiin. Esimerkiksi kun Desmond puhui baarista, niin eteen ilmestyi huone täynnä tolppia ja isompi taso, jotka ilmeisesti kuvasivat baarin pöytiä ja tuoleja sekä baaripöytää. Täysin turhake kuitenkin mielestäni ja Desmondin osuudet olisi mieluummin ottanut vaikka palkintona jostain muusta tehtävästä katseltavana animaationa.

Liika on liikaa, ei voi muuta sanoa. AC 3:n täytyy viedä sarjaa täysin uuteen suuntaan. Perus pelimekaniikka on kunnossa äkkikuolemia lukuun ottamatta, mutta se vaatii uudistuksia muutakin kuin toimivan koukun käteen. Voi olla iloinen, että osti pelin käytettynä. Ei tästä täyttä hintaa olisi kannattanutkaan maksaa, vaikka edelleen todettakoon, että Assassin’s Creedinä peli on hyvä pieni AC.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

The New iPad





Noniin nyt olen minäkin päässyt kiinni teknologian uusimpaan villitysten eli tabletteihin käsiksi. Tuli perjantaina käytyä ostamassa uusi iPad. Tämäkin teksti tulee iPadistä. Täytyy alkuun todeta, että laite on ensimmäisen päivän aikana osoittautunut varsin kiintoisaksi kapistukseksi, mutta olen onnistunut huomaamaan joitakin miinuspuolia. Hankalaa tietysti verrata mihinkään, koska kyseessä on ensimmäinen tablettini. Hankin 32 GB tallennustilalla varustetun Wi-Fi mallin. 4G mallille en näe minkäänlaista tarvetta, joten en siitä turhaan halua maksaakaan.

Ensi kokemus laitteen paketista avaamisen jälkeen oli: "onpas painava!" Eihän tämä tietenkään loppupeleissä kovin painava ole verrattuna esimerkiksi kannettavan tietokoneeseen, mutta sitä ei täydykään kannatella käsissä kokoaikaa. Pidempi aikainen käyttö kuitenkin vasta lopulta paljastaa miten paino on onnistuttu suhteuttamaan käytettävyyteen.

Heti ensi käynnistymisestä alkaen näytön tarkkuus kyllä suorastaan paistaa silmään. Näyttö on aivan uskomattoman kirkas ja kaikki näytöllä näyttää erittäin terävällä sekä kirkkaalta. Jälleen kerran ei löydy vertailukohtaa vaikka iPad2:n verrattuna, mutta jos vertaan samaa nettisivua uuden iPadin näytöllä sekä 1920 x 1200 tarkkuuden omaaville 24" HP:n tietokonenäytöllä niin ero on silmin havaittava. Eihän eroa juuri nopealla vilkaisulla välttämättä kovin selvästi huomaa, mutta itse selvästi useamman sivun vertailussa näen kuinka iPadin näytöllä kuva ja teksti ovat selkeämmät ja terävämmät.

Kuvat kaikkien nähtävillä


Yksi outous paljastui heti kun olin hetken käyttänyt iPadia. Ilmeisesti tämä on ominaisuutena aikaisemmissakin iPadeissä, koska googlettamalla löytyi vanhojakin ohjeita mistä asetuksen saa pois. Eli kyseessä lukitusnäytön "kuvakehys" nappi. Alla olevassa kuvassa lukituksen avausliukulinjan oikealla puolella on kukan kuva. Tästä kun painoin niin iPad muuttui kuvakehykseksi. Ruudulla alkoi siis rullata jo sinne synkronoituneet kuvavirran kuvat. Jos iPad sattuisi häviämään, niin kukatahansa voisi siis nähdä laitteessa olevia kuvia vain klikkaamalla kuvakehys nappia. Onneksi tämän sai kuitenkin pois asetuksista, josta keskimmäinen kuva napattu. Alempana kuva kun asetuksen muuttamisen jälkeen lukitusruudulla ei enää näy kyseistä nappulaa.







Läppärin korvaaja?


No ei. En usko että tabletista on täysiveriseksi kannettavan korvaajaksi. Tosin media ja nettikäyttöön se riittää erittäin hyvin. Itselläni ei ole kotona kannettavaa tietokonetta ja jos on tarvinnut jotain pientä netistä tutkia eikä ole jaksanut sitä varten pöytäkonetta käynnistää, niin olen katsonut asian puhelimella. Tablein iso näyttö on selvästi etu tähän. iPad onkin ollut mukana sohvalla samalla, kun olen pelannut tai katsonut televisiota. Todella kätevä kapine nettisurfailuun ja ohjelmat, kuten Facebook toimivat mielestäni paremmin tabletin leveämmällä näytöllä kuin puhelimella. iPhone tuntuu jopa varsin pieneltä, jos on hetken aikaa leikkinyt iPadin kanssa. Kunhan saa vielä Apple TV:n hankittua ja sen avulla hyödynnettyä uuden iPadin tuomaa tekniikkaa esimerkiksi AirPlayin muodossa, niin pöytäkoneen käyttö varmasti vähenee. Kirjoittaminen on kuitenkin edelleen paljon nopeampaa ja miellyttävämpää näppäimistöllä, kuin kosketusruudulla, vaikka ei sekään kovin hankalaa ole. iPhonen kanssa välillä vähän säätämistä, mutta iPadin sen verran isompi näyttö antaa näppäimille jo hyvän koon. Alku tästäkin blogista tuli kirjoitettua ihan iPadilla, mutta tämä loppu sujuu paljon mukavammin kunnon näppäimistöllä.



Kirja


iPadi voisi hyvin sopia kirjojen lukemiseen. iBook ohjelmasta niitä onkin runsain määrin saatavilla. Vaikka en luekkaan oikeastaan lainkaan kirjoja niin Steve Jobsin elämänkerta on tullut ihan aitona kirjana hankittua. Sitä olen lukenut lähinnä vain pitkillä junamatkoilla. iPad kuitenkin voisi erittäin hyvin korvata paksut kirjat kassista. Latasin iPadiin Steve Jobsin elämänkerran kokeiluosan ja näyttö on mielestäni erittäin hyvä kirjan lukemiseen. Smart Cover tuella laitteen saa myös helposti vaikkapa sängylle pystysuuntaisella lukituksella, jolloin voi lueskella vaaka-asennossa pää tyynyllä. Lisäksi iBook ohjelmasta on kattavasti tarjolla eri fonteja, fonttikokoa kuin myös muutama erilainen väriteema sen mukaan haluaako taustan valkoiseksi vai mustaksi. Tumma tausta vähässä valossa rasittaisi varmasti vähemmän silmiä. Myös näytön kirkkautta voi säädellä helposti.

Screenshot Steve Jobsin elämänkerrasta uuden iPadin näytöllä

Pelikone


Yksi ominaisuus iPadissa kiinnostaa ja se on tietysti laitteen kyky pelikoneena. Muistia on kasvatettu ja näytön uskomaton tarkkuus herättää monen pelaajan mielenkiinnon upeista peleistä. Vielä en oikeastaan ole ehtinyt kunnon peliä iPadille hankkia, mutta täytyy varmaan jossain vaiheessa hankkia oikeasti iPadille ja sen uudelle tarkalle näytölle optimoitu peli. iTunesin ja koneen kautta iPadille synkronoitui samat ohjelmat mitä iPhonessani on käytössä ja mukana seurasivat myös pelit. Ikäväkseni huomasin että todella harva peli tukee iCloud pilveen tallennuksen tallentamista. Esimerkiksi Angry Birds pelit joutuu aloittamaan iPadilla uudelleen ja iPhonen versiona. Eli ruudun keskelle tulee iPhone ruudun kokoinen ruutu. iPad versiot peleistä maksavat enemmän, joten ne täytyisi kokonaan ostaa uudelleen HD versioina. Let's Golf 3 oli ainoa peli, joka iPhonessa oli ja jonka pelitallennusta pystyi jatkamaan siitä mihin phonella jäi, koska peli tallentaa iCloudiin. Toivottavasti jatkossa pelit hyödyntäisivät enemmän iCloudin tuomaa mahdollisuutta pelata peliä eri laitteiden kanssa samassa tallennuksessa.

Smart cover


Smart cover on kyllä ehdoton hankita iPadin ostajalle. Sen avulla saa erittäin kätevästi suojattua näytön silloin kun laitetta ei käytetä. Lisäksi suoja toimii laitteen tukena. Smart Coverin saa rullattua näytön taakse, jolloin se tukee laitetta pystyasennossa tai vaihtoehtoisesti nostaa yläreunaa, kun laite on esimerkiksi pöydällä vaakatasossa. Todella kätevä apuväline iPadin käyttämiseen.

Enempää en osaa tässä vaiheessa vielä laitteesta kertoa, mutta palaan kyllä vielä asiaan. Seuraavalla kerralla varmaankin tulen käymään Applen tuotteita läpi kun saan Apple TV:n hankittua ja vähän tutustuttua siihen, kuinka kyseinen laite toimii iPhonen ja iPadin kanssa.

Smart Cover pystytykena

Smart Cover vaakatukena

Smart Cover suojana






torstai 22. maaliskuuta 2012

Angry Birds Space




Suomalaisen Rovio studion tekemä Angry Birds sai tänään jatkoa uuden Angry Birds Space pelin myötä. Samaan aikaan useille eri alustoille julkaistu Space on ainakain iPhonen App Storessa kohonnut jo top25 sovellusten kärkipaikalle.

Angry Birds sarjan tuorein osa on kokenut ison muutoksen. Perus pelimekaniikka on tuttu aikaisemmista osista, mutta avaruus tuo uusia ulottuvuuksia pelaamiseen. Vihaisia lintuja ammutaan edelleen ritsasta, mutta nyt avaruuden halki. Yleensä kohde on jonkin pienen kuun päällä, joka aiheuttaa ympärilleen painovoiman. Painovoiman vaikutusalue on näkyvillä, jolloin sen vaikutusta on helpompi arvioida. Ritsassa olevasta linnusta lähtee myös katkoviiva, joka näyttää alun tulevasta lentoradasta. Myös painottomuus on mukana. Esimerkiksi kentän sivussa olevaan asteroidin vieressä voidaan räjäyttää pommilintu, jolloin asteroidi singahtaa eteenpäin tuhoten tavaraa tieltään.

Alussa tasot ovat varsin yksinkertaisia, jossa tutustutaan uuteen peliympäristöön. Tasot muuttuvat kuitenkin haastavammiksi kokoajan ja näyttävät olevan jopa erittäin haastavia, mitä pidemmälle pääsee. 3 tähden metsästys on muutaman tason osalta jo pelkästään ensimmäisen kentän viimeisissä tasoissa ollut todella työn takana.



Pelimekaniikka toimii hienosti ja painottomuus sekä painovoiman kanssa leikkiminen tuovat kaivattua uutta Angry Birds sarjaan. Itse olen pelannut iPhonella ainoastaan Angry Birds Seasons peliä ja siihen päivittyviä kenttiä. Chome selaimella on tullut alkuperäistä Angry Birds peliä pelattua sekä vähän PS3:lla. Muuten en ole esimerkiksi Rio osaan tutustunut. Omalla kohdalla alkoi olla jo kyllästymistä pelkästään Seasons sessioiden jälkeen, kun kaikista sai kerättyä kentistä 3 tähteä sekä Eagle sulat. Space osan muutokset ovatkin siis todella tervetulleita. Edelleen 0,79 € hintainen peli tuntuisi saaneen kaivatun uuden tuulahduksen avaruudesta ja taattua hupia on ollut ainakin ensimmäisen kentän tasot, joista tuli kaikista 3 tähteä jo napsittua. Pelistä näyttäisi löytyvän kenttiä vielä 2 planeetan verran eli 60 tasoa, eli kaiken kaikkiaan 90 tasoa pelattavaa + kultamunien metsästys. Harmikseni huomasin että täysituhon metsästys Eagle ei ole enää lisäpeli jonka voi ostaa, vaan yrityskertoja myydään Add-in periaatteella. Harmi, koska tähän leikkiin en lähde. Yrityksiä voi vaatia jokin kenttä varmaan sata, ennekuin täysituho onnistuu 100 %, joten kalliiksi kävisi. Pelattavaa kuitenkin löytyy tähtien metsästyksestä, joten ei sitä muuta hetkeen edes kaipaa.

Angry Birds Spacen kaksi ensimmäistä kenttää ja NASA:n sponsorointi


Uusia lintujakin on saatu mukaan samalla kun vanhat tutut on kokeneet pientä kohennusta. Jäälintu pystyy haurastuttamaan materiaalia ja tutkan tarkkuudella ohjautuva laserlintu ampaisee suoraan sinne, minne on pyydetty. Video esittelyt linnuista ovat koottuna samalle sivulle esimerkiksi pelaajalehti.comsta.


Avaruudessa on jos jonkinlaista tavaraa jota hyödyntää.


Peli vaatiikin aikaisempaa enemmän tarkkuutta. iPhonella ohjattavuus kärsii hieman, kun täytyisi olla erittäin tarkkana linnun lähdöstä ritsasta. Kun sormen vapauttaa ruudulla tähtäyksen jälkeen, niin joskus tähtäys muuttuu millin pari. Tämä voi olla ikävästi ratkaisevaa siinä mielessä, ettei lintua saa sinne minne olisi halunnut. iPadilla varmaan homma toimii hieman helpommin, kun on isompi ruutu. Täytynee varmaan tutustua, kun sen uuden iPadin joskus saa suomeen asti ja kotiin :)


Pistejono auttaa tähtäyksessä.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

The Last Story


Viimevuoden puolella kirjoitin Xenoblade Chronicles pelistä, joka oli uusi kosketus japanilaiseen roolipelaamiseen Final Fantasy sarjan ulkopuolella. The Last Story jatkaa jo kuolleeksi haukutun japanilaisen roolipelaamisen osaamista Wiillä ja tekee sen varsin nimekkäällä tavalla. Pelin on kehittänyt Mistwalker studio, joka on Final Fantasy sarjan luojan Hironobu Sakaguchin perustama studio. Studion muihin peleihin en ole tutustunut, mutta omassa mielessä moinen nimi yhdistettynä Final Fantasy sarjan maineikkaaseen musiikin luojaan Nobuo Uematsuun saa karvat pystyyn. Uematsu on säveltänyt musiikin myös The Last Story peliin.

Last Storyn vertaaminen edelliseen isoon jrope peliin, Xenoblade Chroniclesiin ei taida olla kovinkaan järkevää. Pelit ovat nimittäin lähes täysin erilaisia.  Xenoblade Chronicles oli täynnä valtavan kokoisia alueita, joiden tutkimiseen kului järjettömästi aikaa. Samoin peli oli täynnä sivutehtäviä, joiden tekemiseen ei itsellä ainakaan riittänyt mielenkiintoa. The Last Story puolestaan luottaa vahvaan tarinan kerrontaan sekä hahmoihin. Peli on osittain avara ja tutkimista on, mutta varsinaiset luolastot ovat varsin suoraviivaisia muutamia sivussa piileskeleviä salaisuuksia lukuun ottamatta.

Tarina sijoittuu pääsääntöisesti yhteen paikkaan, Lazulis nimiselle saarelle. Saarella on yksi iso, samanniminen kaupunki. Välillä päästään seikkailemaan myös saaren ulkopuolella, kuten esimerkiksi laivan uumenissa, mutta suurin osa tapahtumista pyörii Lazuliksen ympärillä. Pelaaja tutustuu Zael nimiseen palkkasoturiin sekä hänen sekalaiseen sakkiinsa. Zaelilla ja hänen ystävänsä ovat saaneet töitä Lazuliuksen hallitsijalta. Ensimmäisellä tehtävällä tapahtuu outoja asioita ja Zael saa kyvyn, jonka salat paljastuvat tarinan aikana. Pian kumppanukset huomaavat olevansa osana muinaista ennustusta sekä hallitsijan pelinappuloina.


Sulavaa toimintaa

 The Last Story on osoitus kekseliäästä uudenlaisesta taistelusta (ainakin minulle). Random tasteluja ei ole, vaan kaikki viholliset ovat nähtävillä. Niitä tosin saattaa alueelle ilmestyä jostain seiniä pitkin lisää. Systeemi on kuitenkin yksinkertaisuudessaan nerokas. Napin hakkaamista ei juurikaan tarvita perus taisteluun, vaan Zael iskee vihollisen vieressä ollessa automaattisesti kun ohjaa vihollisen suuntaan. Puolustus onnistuu yhdellä napilla ja tärkeän gatheringin -taidon käyttäminen hoituu myös nappia painamalla. Tämä taito aktiivisena Zael kerää vihollisten huomion itseensä samalla voimistaen Zealia. Seiniä ja kivenmurikoita voi myös käyttää tehokkaasti hyödyksi taisteluissa.


Ruudulla välillä niin paljon tavaraa että Wii ei jaksa sulavasti pyörittää

Pelaaja ohjaa oikeastaan vain Zeal hahmoa ja hänen toimintaansa. Yksinkertainen erikoishyökkäyksien tekeminen onnistuu ajan pysäytyksellä, jolloin on aikaa miettiä erikoishyökkäys sekä sen kohde. Samalla voidaan myöhemmin antaa komentoja myös ryhmän muille jäsenille, joita voi olla kerrallaan jopa 6 tai enemmänkin. Kone hoitaa kuitenkin pääsääntöisesti taistelut hyvin, mutta pelaajalla on oltava taitoa selviytyä erityyppisten vihollisten laumasta. Taistelut ovat parhaimmillaan erittäin taktisia ja vihollisen heikkous on löydettävä.


Vahvimmat erikoishyökkäykset aloitetaan pienellä animaatiolla

Kehitys on lisäksi erittäin miellyttävää. Pitkiä expaus sessioita ei tarvita. Kenttiin on osittain piiloon ripoteltuna eräänlaisia pisteitä, joista vihollisia saa kutsuttua lisää. Näissä kohdissa voi helposti kerätä kokemuspisteitä ja kasvattaa leveliä, kunnes kyseisen pisteen vihollisilta ei enää tarpeeksi kokemuspisteitä irtoa. Pelin puolenvälin jälkeen en kuitenkaan enää jostain syystä löytänyt näitä pisteitä ja hetkittäin tuntui, että hahmojen tasot eivät vastaa vihollisten tasoa. Hankaluuksia oli hieman, mutta lopulta onnistuin saamaan taas tasot kohdalleen. Kaupungista löytyy esimerkiksi taisteluareena, josta saa kokemusta sekä rahaa. Muuten peli oli taistelujen suhteen varsin tasapainossa. Isojen pomojen heikon kohdan löytäminen on tärkeintä. Muuten pärjää varsin helposti ihan vain tarinan mukaan pelaamalla.

Kuolemakaan ei ole pelissä kovinkaan paha asia. Jokaisella hahmolla on nimittäin viisi elämää käytössä. Kun HP loppuu, otetaan hetken aikaa lukua, jonka jälkeen taistelu jatkuu. Elämät ja HP:t palautuvat jokaisen taistelukokonaisuuden jälkeen, joten kovinkaan usein game over ei ruudulla vieraile taisteluiden epäonnistumisen vuoksi. Vaikka niin ikävästi pääsisi käymään peli tallentaa check point pisteissä jatkuvasti ja erillisiä tallennuspisteitäkin on kiitettävästi.


Välianimaatiot ovat näyttäviä

Elävä kaupunki

Lazulis on erittäin eläväinen kaupunki, jonka saloja tutkii mielellään. Vaikka kaupunki on sama koko pelin ajan, niin on siihen saatu syvyyttä ja tunnelmaa. Samojen alueiden kiertäminen sekä hahmojen tapaaminen onnistuu luomaan tunnesiteen pelin hahmojen välille. Ryhmän jokainen jäsen on omanlaisensa persoona, jonka taustaa ja tekemisiä valotetaan erilaisilla sivutarinoilla. Vaikka iso osa näistä on varsinaisen tarinan ulkopuolisia sivutehtäviä, niin ne on nidottu kaikki kirjamaisesti osaksi tarinaa. Peli koostuu 44 luvusta, joita kaikkia ei tarvitse käydä läpi. Itseltäni jäi jokunen luku käymättä ja osaan huomasin palaavani jo kun päätarina oli pidemmällä lukunumerolla. Välillä suorastaan janosi tietoa jonkun hahmon menneisyydestä, joten oli pakko jatkaa vain sivutarinoiden koluamista. Etenkin humoristinen, viehättävä ja räväkkä Syrenne on alkoholihaluineen erittäin hauska henkilö.


Kaupungissa riittää kujia tutkittavaksi

Tarinaa kuljetetaan kertojan avulla sekä hetkittäin varsin näyttävillä välianimaatioilla. Peli tuo mukavasti mieleen sekoituksen Final Fantasy 8:sta tyylikkäine välivideoineen, mutta hieman suttuisine peligrafiikoineen. Wiin tehot näkyvät välillä varsin pahasti nykimisenä, mutta Wiille tyylikästä tavaraa näytölle saadaan puskettua. Tarinaltaan alku tuo mieleen Aladdinin ja prinsessa Jasminen. Taistelusysteemi on puolestaan räätälöity FF13:sta. Varsin hienoja asioita poimittu eri klassikoista tekijöiden omaan muottiin! Japanilaista irstasta huumoriakaan ei ole unohdettu. Mitään hirveää irstailua ei kuitenkaan ole luvassa. Pelaajan mielikuvitus varmaan laukkaa tilanteissa pidemmälle, kuin se lopulta vaihtoehdoista huolimatta etenee. Huumoria on mukana muutenkin välikeskusteluissa kiitettävästi. Hahmojen sanailu yhdistettynä hienosti kerrottuun tarinaan luovat vahvan siteen pelaajan ja hahmojen välille.


Seiniä voi käyttää apuna hyökkäykseen ylhäältäpäin

Enemmän kuin hyvä peli

The Last Storystä on vaikea keksiä mitään pahaa sanottavaa. Aseita ja varusteita on kiitettävä määrä, joita saa kehitettyä. Ison ryhmän varustaminen on tehty helpoksi auto-equip toiminnolla, joka varustaa koko ryhmän nopeasti sen hetken parhailla varusteilla. Iso kaupunki, jossa on paljon tutkittavaa ja koettavaa, mutta peli ei kuitenkaan nojaudu liikaa pikkutehtävien tekemiseen. Tarinaa kuljetetaan sulavasti ja se on kiinnostava. Mielenkiintoinen ja iso joukko hahmoja seuraa mukana koko pelin ajan. Suurin ongelma onkin Wii ja sen tehojen puute. Peli nytkähtelee usein ja hidastelee, mutta Wii peliksi jälki on hyvää. Tunnelmallinen ja mukava musiikki, joka ei käy ainakaan ärsyttämään missään vaiheessa on jälleen osoitus Uematsun ammattitaidosta tehdä peliin loistavaa musiikkia.

Jokin kuitenkin puuttuu. Pelatessa ei missään vaiheessa tullut valtavia ahaa tai hurmos elämyksiä. Kuitenkin The Last Story on parempi kuin pelkkä hyvä peli, joka ehdottomasti kannattaa pelata. En tutkinut täysin kaikkea, mutta vaikka kulutin aikaa kaupungin tutkimiseen, niin ei pelin läpäisy kestänyt 30h pidempään. Hauska lisä pelissä on "loppubossin" jälkeinen pelaaminen. Peli ei vielä heti pääty viimeiseen taisteluun ja loppuanimaatioon, vaan pelaajalla on edelleen mahdollisuus tutkia kaupunkia ja viedä juoni päätökseensä. Tässä kohtaa tutkiminen edelleen kannattaa, jos haluaa nähdä pieniä muisteluja menneistä hetkistä pelin parissa ennekuin jatkaa lopulliseen päätökseen. Myös hahmojen tulevaisuuden suunnitelmista saadaan hieman selkoa. Tällaista olen kaivannut kovasti. Usein hahmojen tulevaisuus jää hämärän peittoon, mutta Last Story antaa tarinalle sen arvoisensa päätöksen. Uudelleen peluu on myös mahdollinen samoilla varusteilla ja tasolla, millä ensimmäinen peluukerta loppui.

Itse en kuitenkaan koe pelille uudelleenpeluu arvoa ja oma kappale onkin myynnissä huuto.net kohteena (4.4.2012 asti).


lauantai 10. maaliskuuta 2012

Lumoava ja kaunis - Trine 2


Vihdoin, vihdoin ja voisi sanoa vielä kerran, vihdoin se on täällä! Trine 2:n julkaisusta on kulunut jo tovi. Viimevuoden puolella eli 2011, joulukuun 7 päivä PC:lle ja Mac:lle julkaistu Trine 2 (Xboxille ja PS3:lle Amerikassa 20 päivä joulukuuta) on viimeinkin saapunut myös Eurooppalaisten pelaajien PlayStation Storeen. Tämä on yksi niistä peleistä joita olen odottanut todella todella paljon. Odotus lisäksi palkittiin alennuksella. Näin upeasta pelistä todellakin maksaa mielellään 8 € ja jos olisi PS Plus jäsen, pelin saisi jopa ilmaiseksi! Hävytöntä suorastaan näin fantastisesta teoksesta! :D



Suomalainen Frozenbyte on tehnyt jälleen kerran vakuuttavaa työtä. Uskomattoman kaunis ja värikäs maailma on tuttu Trinen ensimmäisestä osasta. Tarina on taas satukirjamainen, perinteinen kertomus kolmen sankarimme matkasta pelastamaan maailma. Tarinaa kuljetetaan kertojan avulla, tasojen välissä olevilla satukirjan sivuilla sekä hahmojen pienillä kommenteilla ja kertomuksilla. Alussa ei ole oikein edes selvää miksi ihmeessä lähdetään matkaan, mutta mystinen Trine, joka ensimmäisessä osassa yhdisti sattuman kaupalla samaan paikkaan sattuneet hahmot kutsuu sankarit jälleen matkaan.


Tuttua, mutta toimii

Pelin perusmekaniikka ei ole muuttunut yhtään. Trine 2 on edelleen fysiikkaan perustuvaa puzzlejen ratkonnan keskeistä tasohyppelyä. Pelaaja ohjaa kolmesta hahmosta yhtä hahmoa kerrallaan, mutta koska tahansa voi hahmoa vaihtaa. Yhden hahmon kuolemakaan ei lopeta peliä, vaan jatkuu hahmon vaihtamisella. Lisäksi kenttiin on ripoteltu checkpoint palloja, jotka herättävät kuolleet hahmot henkiin ja partaa haavat (riippuen vaikeustasosta).

Hahmot ovat tuttuja Trinen ensimmäisestä osasta:
  • ·         Amadeus, velho, joka voi taikoa tyhjästä laatikoita sekä lankkuja ja siirtää erilaisia tavaroita ilmassa
Taidekuva velhosta


  • ·         Zoya , varas, ketterä nainen, jonka jousi on tehokas ase taisteluissa sekä koukku jolla voi tarttua puupintoihin ja heilautella itseään sen varassa päästen helposti korkeisiin paikkoihin
Taidekuva varkaasta



  • ·         Pontius, ritari, jonka miekka ja kilpi ovat avain vihollislaumojen armottomaan lahtaamiseen sekä tarvittaessa suojautumiseen. Voi käyttää myös moukaria.


Taidekuva ritarista


Jokaisella hahmolla on lisäksi omiin erikoistaitoihin liittyviä erikoisuuksia, joita saa pelin edetessä. Kenttiin on ripoteltu mitä erilaisimpiin paikkoihin kokemusta kartoittavia pulloja sekä palloja, joita keräämällä hahmojen taidot karttuvat. Eräänlaiselta taitopuulta voidaan kullekin hahmolle valita sopivia taitoja. Valinta ei ole peruuttamaton, vaan pelin aikana koska tahansa voi palata vaihtamaan valittuja taitoja jo kerätyillä kokemuspisteillä. Esimerkiksi velho saa myöhemmin enemmän yhtäaikaisia esineitä tehtyä ja varas jää- sekä tulinuolet.

Kunkin hahmon taitoja tarvitaan pelin osittain haastaviinkin pulmiin. Trine 2:n myötä peliin on tuotu hieman uusia elementtejä. Tuli-, vesi- ja tuulivirtaukset, joiden suuntaa voi erilaisilla tavoilla muuttaa ja näin päästä tilanteessa eteenpäin. Esimerkiksi ohjaamalla pienen vesiputouksen tiettyyn kohtaan maassa, saa siitä kasvin kasvamaan, jonka lehtien päällä pomppimalla pääsee uuteen paikkaan. Ensimmäiseen osaan nähden peli onkin muuttunut varsin vähän. Moni varmasti toteaa, että kakkonen on sama kuin ykkönen. Minua ei todellakaan tämä häiritse. Trine oli niin upea ja ennen kaikkea mukava pelata, joten yksinkertaisesti samaa pelaa uudelleen erittäin mielellään. Toisin kuin esimerkiksi Assassin’s Creed, jota tuodaan samankin vuoden aikana useaan kertaan. Trine pelien välillä on sentään kulunut jo pari vuotta. Trineä todellakin kaipasi.


Todella nättiä

Trine 2 on edelleen yhtä näyttävä tai oikeastaan entistä näyttävämpi kuin edeltäjänsä. Satumaisen karkkimainen, mutta toisaalta tumma ja synkkä värimaailma on mielestäni edelleen hienointa mitä pelimaailmassa on nähty. Maailma on entistäkin eläväisempi ja mukana on perus peikko vihollisten lisäksi eräänlaisia välipomoja tai muuten vain jättimäisiä metsän asukkeja, jotka eivät välttämättä aiheuta pelaajalle muuta harmia kuin ison esteen. Toisinaan ei millään erota jonkin asian kuuluvan pelitasoon. Ensimmäisen kerran meritähden selkään hypätessä säikähdin kun se olikin isomman pompun aiheuttava, eikä vain kiinteä asia jalkojen alla. Vaikka Trine 2 on sivuittain rullaavaa tasohyppelyä, niin kentissä on aivan uskomattoman hieno ja taiteellinen syvyysvaikutelma. Huoneissa ja metsässä on mitä erilaisimpia yksityiskohtia ja huone saattaa jatkua esimerkiksi eteenpäin, mutta pelaaja pystyy liikkumaan vain taaksepäin. Tausta on tehty niin upeasti, että mieli tekisi lähteä katsomaan mihin tuo tie oikeastaan johtaakaan.





Yksi näyttävimpiä elementtejä on vesi. Vaikka peli pääsääntöisesti on hyppelyä maalla ja taiturointia esteillä ilmassa, niin hetkittäin sankarit joutuvat myös sukeltamaan.  Veden aaltoilu ja pienet vesiputouksetkin ovat todella näyttävän näköisiä. Kerran sukeltaessa nousin takaisin pintaan ja pysähdyin hetkeksi ihan vain ihastelemaan auringon kajastusta ja veden lainehtimista. Muutamassa muussakin kohdassa pysähtyy ihastelemaan kuinka upean näköinen peli oikeasti on.





Aika harvoin tulee pelatessa pelin musiikkeja erityisemmin noteerattua, mutta Trineä pelatessa todella nauttii musiikista. Musiikki vaihtelee erittäin osuvasti tunnelman ja tilanteen mukaan. Ari Pulkkinen on jälleen kerran saanu aikaiseksi erinomaista Trinemäistä musiikkia peliin. Pelin soundtrack tulikin hankittua iTunesista jo hyvissä ajoin ennen pelin PS3 julkaisua.


Helppoa, mutta haastavaa

Peli tarjoaa varsin helpon ja leppoisan pelikokemuksen. Toki vaikeusastetta voi muuttaa halutessaan vaikeammaksi, mutta sille ei ole oikeastaan tarvetta. Pelin juju mielestäni piilee ongelman ratkaisussa, jotka ovat samat tasosta riippumatta. On erittäin kiehtovaa yrittää keksiä ratkaisu kohdattuun ongelmaan ja varsinkin kun tietää, että niitä on varmasti monia. Ei ole ollenkaan varmaa millä tavalla tai kenen hahmon kyvyillä kehittäjät ovat ajatelleet kyseisen ongelman ratkaistavan. Varsin usein paras keino onkin velho, ja hänen kyvyt taikoa palikkatorneja, jonka avulla varas pääsee korkealla olevaan puuhun tarttumaan. Velhon taiat ja varkaan taito kiipeillä ovatkin Trineä parhaimmillaan. Valitettavasti ritari jää todella vähälle käytölle, koska sillä ei tee mitään oikeastaan muulloin, kuin perus vihollisia hakatessa tai suojatessa kilvellä vaikka tuliputoukselta.

Oma outo seikkansa ovat pelin Trophy palkinnot. Ensimmäisessä Trinessä niitä oli ihan mukava määrä ja niiden saavuttamiseen, joutui koluamaan pelin jokaisen nurkan. Trine 2:n palkinnot näyttävät tältä:

Hopeisia yksi:
  • This Wasn't the Plan - Make a bubble sink for three seconds                       

Kultaiset:
  • A Floral Feast - Feed carnivorous plants with three or more different kinds of treats     
  • A Hail of Arrows - Shoot 3 arrows in the air and catch them all with the Knight's shield  
  • Bouncy Bouncy - Stand on a conjured box bouncing on any bouncy surface for 10 seconds                      
  • Cirque de Zoya - Using grapple, swing around an object and reattach grapple again without touching any surface
  • Dirty Tactics - Get at least 10 enemies killed by other enemies' actions in a single level 
  • Flying Solo - Complete a whole level playing one character
  • Hammer Havoc - Kill an enemy with a thrown hammer bouncing at least once before kill                          
  • High Rise - Construct a tower made of eight objects and stand on top of it                         
  • I Didn't Do It - Make goblins die of three different environmental hazards in a single level                        
  • Icebreaker - Shatter three frozen enemies within one second                    
  • Surfboard Master - Stand on a plank floating on a single airflow for four seconds

Yksi platina:
  • Trine 2 hard - Earn all Trophies in Trine 2


Consept art



Näyttää siltä että ensimmäisen osan Trophyt “läpäise taso, ja kerää kaikki” on jätetty kokonaan pois. Pronssisia pokaaleja ei ole lainkaan vaan tilalla on lähes pelkästään kultaisia, pelin aikana suoritettavia erilaisia ”tehtäviä”. Itselläni suurinta päänvaivaa tuottivat kolmen jäätyneen vihollisen tuhoaminen kerralla sekä yhden kentän uudelleen pelaaminen yhtä hahmoa käyttäen. Nämä kaksi olivat ainoat, joita en ollut saanut pelin läpäistessä. Ei kauaa kuitenkaan mennyt, että nämäkin sai hoidettua. Ilmeisesti kehittäjät ovat vain keksineet jotain palkintoja, jotta pistepotti tulee täyteen. Historian helpoin platina sanoisin. :)





Tahtoo lisää!

Vaikka peli on varsin lyhyt (töiden jälkeen kolmen illan aikana läpäisty), samaa reseptiä käytetty ja vähän uusia mausteita sekoitettu, niin kaikesta huolimatta Trine 2 on yksi ehdottomista PS3:n (ja muiden alustojen joille se on julkaistu) helmistä. Varsinkin hintaansa nähden. Tätä mielellään haluaa nähdä lisää, joko piankin esimerkiksi jonkun pienen DLC paketin muodossa tai muutaman vuoden kuluttua Trine 3 pelinä.

Uusi lisäys Trine 2:n on yhteistyöpeli. Co-op pelaaminen onnistuu käsittääkseni niin verkon yli, kuin lokaalina pelinä. Tätä en kuitenkaan vielä kokeillut lainkaan, koska halusin nauttia pelistä täysillä ensin yksinpelinä. Siihen se mielestäni on tarkoitettukin ja moninpeli on vain pieni bonus.



Jottei kaikki olisi aivan niin ruusuista, niin yhden pienen kauneusvirheen sain aikaiseksi jotenkin. Jäin nimittäin kerran jumiin. Viimeisten joukossa olevassa kentässä eteeni tuli ovi, jonka olisi pitänyt aueta vihollisen sieltä tullessa. Peikko kuitenkin jäi oven taakse. Sain tapettua sen oven ”läpi”, mutta en päässyt jatkamaan eteenpäin. Jouduin tämän yhden tason aloittamaan kokonaan alusta. Toisella peluukerralla ovi avautui, kuten olisi pitänyt ja pääsin taas eteenpäin.

Onnistuin jäämään jumiin. Ovi edelleen kiinni vaikka taistelu ohi. :(


Kaikesta huolimatta en voi kehua Trine 2:sta ja suomalaista peliosaamista tarpeeksi. Peli on upea, soundtrack on upea. En voi kuin suositella molempia kaikille. Kiitos taas Frozenbyte!


Screenshot ja taidekuvat: trine2.com

torstai 8. maaliskuuta 2012

Apple vain osaa




Apple piti eilen San Franciscossa tiedotustilaisuudessa, jossa esiteltiin uusi iPad versio. Lisäksi esille tuotiin uudempi versio Apple TV -laitteesta sekä päivityksiä ohjelmistoihin. Täytyy vain ihailla Applen tapaa julkaista asioita. Yhtiö ei ole pitänyt minkäänlaista meteliä tuotteista eikä sen tarvitsekaan. Arvailut ja keskustelut ovat käyneet kuumana ilman, että Apple itse on sanonut sanaakaan. Moni muu yhtiö lanseeraa ensin tuotteen ja ilmoittaa, että tulee myyntiin joskus, mahdollisesti vuosi tai jokin vuosineljännes. Apple puolestaan julkisti laitteen kanssa päivän jolloin tuotetta saa. Nyt julkistetut laitteet ovat saatavilla jenkeissä jo 16.3. eli vain reilu viikko siitä, kuin ensimmäisen kerran tuotteesta ylipäätään kerrotaan. Myös Suomeen ainakin uusi Apple TV on tulossa ensiviikolla.

iPhonen myötä mielenkiinto Applen muihin tuotteisiin on vain kasvanut. Täysin varmaa ei ole mitä iPadilla voisi tehdä, mutta uusi teknologia kiinnostaa itseä todella paljon. "Uusi iPad" kuten Apple laitetta kutsuu (ei siis iPad 3) jättää nykyiset uudet pelikonsolit jälkeensä ainakin muistissa ja ennen kaikkea näytön tarkkuudessa. Uuteen 9,7 -tuumaiseen Retina -näyttöön on saatu ahdettua 3,1 miljoonalla pikseliä. Tarkkuus on 2048 x 1536 pikseliä. Huikeaa! Applen sivuilla onkin nähtävissä laaja esittely uusista tuotteista ja mm. uuden näytön tarkkuudesta. Näyttää pahasti siltä, että uusi iPad menee hankintaan. Ehkä sille jopa käyttöä keksii iPhonen tapaan sohva surfailuun, vain paljon tarkemmalla ja isommalla kuvalla. :) Toki pelikoneenakin erittäin varteenotettava laite!

Uusi Apple TV

Toinen laitejulkaisu oli uusi versio Apple TV:stä. Tämä kiinnostaa todella paljon. Full HD tason elokuvia ja sarjoja voi katsoa suoraan laitteella. Toivottavasti tarjontaa on myös Suomessa, eivätkä hehkutukset jää vain jenkkeihin. Yksi helpottavin ominaisuus on kyllä laitteessa ole AirPlay. iPhonesta tai iPadista voi streemata kuvan televisioon ja jos homma todellakin toimii, niin uskomattoman helppo tapa katsoa iPhonen kautta televisioyhtiöiden nettipalveluista ohjelmia. Tämä menikin jo Verkkokaupan ennakkotilaukseen! :D Lisää aiheesta siis tulossa... :)

Ohjelmistoja

Myös ohjelmistoihin on tullut parannuksia. iOS 5.1 koki päivänvalon, mutta tätä ei ole päässyt vielä ainakaan omaan puhelimeen päivittämään. Palvelimet sen verran tukossa ilmeisesti ettei edes päivityksen saatavuuden tarkistus onnistu. Toisaalta parempi odottaa jokunen viikko, niin kuulee onko päivityksessä ollut jotain ongelmia. Viimeksi Apple taisi tuoda melkein heti iOS 5.0.1 päivityksen ongelmien vuoksi. iPhoto sovellus on myös tuotu iOS laitteille. Täytyy hankkia sekin kun päivityksen saa tehtyä, ohjelma kuin vaatii iOS 5.1:n. Varsin tyylikäs ja helppokäyttöinen ohjelma kuvien käsittelyyn eikä maksa kuin alta 5 €! 

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Sazh – Heads or Tails?


Tämän lisäosan pelaaminen ei kauan kestänyt, tosin kestääkö ne sit edes yleensä? Odotin kyllä enemmän tuolta Sazhin DLC:ltä Final Fantasy XIII-2 peliin. Ei ole tullut DLC:tä harrastettua, enkä ole varma harrastanko tämän kokeilunkaan jälkeen. Todella tylsästi tehty...

Chronobird on toinen lisäosan tuomista korttipeleistä.

Okei tarinaan saatiin joo sitä pientä infoa, miten Sazh liittyy mukaan itse pelin tarinaan, mutta että korttia pelaamalla? Lisäosa siis avaa pääpelissä aikamatkustamiseen tarkoitetulla kartalla, vasemmalla kiinni jääneistä kolmesta tasosta yhden. Tasolla päästään pelin kasinoon, Serendibityyn, jossa on avautunut kaksi uutta korttipeliä pelattavaksi. Tarinassahan kasinolla pääsi pelaamaan vain kolikkoautomaattia. Perus Texas Hold'em Pokeri sekä numerotauluun perustuva Chronobird. Hetken meni ennekuin opin tämän pelin, mutta molemmat pelit ovat aika helppoja, Harmi vain että todella tylsää napin painelua. Ajattelin jo kun sain kasinon trophyt pelattua, ettei enää tarvitse takaisin mennä mutta pitihän sitä. Onneksi ei kauheasti tarvinnut pelata, jotta sai tarinaosan esiin. Mukaan tuli myös pienten Chocobojen etsintää pelin kaupparatsun kanssa eli Chocolinan. Hänen suhdettaan Sazhiin valotetaan tässä osassa hieman.

Kun lisäosan tarina on saatu päätökseen, niin Sazh on mahdollista saada partyyn mukaan monsterin tavoin ja kehittää kristalleilla levelle 45 asti.

Oliko tämä sitten hintansa arvoista? 3,55 €, ei välttämättä ole kovin paha hinta pienestä lisäsisällöstä peliin, mutta silti, mielestäni ehkä kuitenkin odotin saavani enemmän näillä euroilla.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Assassin's Creed 3 - Reveal Trailer [UK]




Hetki sitten julkaistiin uuden AC3:n traileri. Kaupunki on viimein hylätty ja Amerikan metsiin päästään seikkailemaan! Ilmeisesti puissa voi hyppelehtiä samaan tyyliin kuin muinaisten talojen katollakin. Assassin's Creed: Revelations jäi kesken FF XIII-2:n tieltä, mutta ehkä siihen saa palattua ennen tätä. Ei vain jaksanut samaa vanhaa mitä jo useampi peli on tahkottu läpi. Nyt mielenkiinto kuitenkin selvästi kohosi, kun uusi maisema tuli esiin!

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

VR = VenaaRauhassa


Rautatieyhtiö VR alkaa olla mediassa ja ihmisten mielissä jo varsinainen vitsi. Ennen niin täsmällinen ja toimiva yhtiö on kenties liikelaitostumisen myötä menettänyt asemaansa täsmällisenä ja luotettavana kulkupelinä. Maailmalta katsottunahan junat ovat ilmeisesti edelleen ajoissa, mutta täsmällisyyteen ja ajoissa olevaan junaan tottunut suomalainen ei voi ymmärtää miten talvi, tuuli, sade ja jopa aurinko voi kerta toisensa jälkeen yllättää VR:n?

Usko junia kohtaan alkoi jo palautua, kun uutisissakin oli puhetta, että VR on talven aikana parantanut huomattavastikin aikatauluissa pysymistä verrattuna viimetalveen. Muutaman kerran Mikkeliin junalla suunnanneena talven aikana juna on ollut ajoissa tai lähes ajoissa oikeastaan joka kerta. Nyt kuitenkin tuli iso särö tähän tilastoon.

Keskiviikkona oli tarkoitus lähteä junalla kohti Mikkeliä. 16:12 oli merkattu lähtöajaksi, mutta viitisen minuuttia ennen lähtöaikaa juna ei ollut edes ilmoitetulla lähtölaiturilla. Tuli tieto että viivästyy ja lähtö 16:30. 




Tästä alkoi kuitenkin 10 min välein tapahtuva lähdön siirtyminen. Noin 16:30 ilmoitettiin, että lähtö olisi 16:40...



...ja hetken päästä 16:50...


... 17:00...



...17:10.


Lopulta helpottava tieto saapui ja juna lipui lähtöraiteelle noin 17:13. Lähtö kuitenkin onnistui vasta 17:20 tienoilla.


Eniten tässä ärsyttää se, ettei voitu ilmoittaa kerralla esimerkiksi tunnin myöhästymisestä. Miksi ihmeessä 10 min välein täytyy lisätä 10 min aikaa? Luulisi että on tiedossa ainakin 30 min tarkkuudella, koska se juna sieltä huoltolaiturilta saadaan asemalle.

Matkan aikana myöhässä oleva juna tietysti joutuu odottelemaan muista junista tulevia matkustajia sekä väistämään vastaan tulevia. Perillä Mikkelissä oltiikin vasta 20:40 aikoihin, kun alunperin tarkoitus oli olla 19:00. Tein heti seuraavana päivän korvaushakemuksen. VR:n sivujen mukaan korvausta voi hakea, jos juna on myöhässä yli 60 min. Reilu 30e hintaisesta lipusta hakemuksen automaattisen arvion mukaan tulee korvausta noin 8e. Onkohan se sitten sopiva korvaus? Itselläni ei tosin muita kuluja tämän suhteen tullut, eikä ollut vaihtoja tiedossa, joten muunlaista haittaa kuin reilu tunnin menetys illasta oli ainut haitta. Muilla varmasti oli asiat paljon pahemmin. Toisaalta jos olisi ollut sen reilu 20 min enemmän myöhässä, niin korvausta olisi voinut hakea yli 120 min vaihtoehdolla, jolloin korvaus olisi ollut kaksinkertainen. Perille kuitenkin päästiin ja onnellinen viikonloppu takana! :)



Pelaamisesta

Pelaamisen suhteen olisi taas kiireitä tiedossa. Tällä viikolla sain Final Fantasy XIII-2:n pelattua läpi, mutta tietääkseni keskiviikkona julkaistiin jo lisäosa. Sen voisi varmaan seuraavaksi ostaa ja pelata, niin pääsee tutustumaan DLC:n ihmeelliseen maailmaan. Uusin Assassin's Creed olisi myös kesken. Onneksi AC3 julkaistaan vasta lokakuussa, joten aikaa on! Postissa nimittäin saapui seuraava kiinnostava roolipeli The Last Story, jossa on musiikkia maineikkaalta Nobue Uematsulta! Odotan innolla niin musiikkeja, kuin peliäkin. Lisäksi tulevalla viikolla on vihdoin tulossa PS3:n storeen suomalaisen studion kehittämä Trine 2, jota olenkin kovasti myös odotellut. Tekemistä siis riittää illoiksi. :)