Batman: Arkham City

Nyt voin vihdoin palata Leppakkomies -pelin pariin tällä seuraavalla kirjoituksellani. Uusi Batman julkaistiin jo hyvän aikaa viimevuoden puolella ja itsekin noihin aikoihin pelin hankin. Peli osoittautui kuitenkin sen verran hyväksi tekeleeksi, että halusin keskittyä siihen kunnolla tarinan jälkeenkin ennen kirjoittamista. Välissä ehti ilmestyä Uncharted ja Zelda, jotka tuli pelattua läpi ja Zeldan jälkeen palasin Batmanin pariin. Pelasin tarinan läpi jo ennen edellä mainittuja pelejä, mutta mielenkiinto halaji kokoajan tutkimaan Batmanin maailmaa lisää ja niinpä olen viimeviikot viettänyt Arkham Cityssä.

Pari  vuotta sitten ilmestynyt Batman: Arkham Asylm oli todellinen yllätys pelaavalle kansalle. Pienen studio Rocksteady Studiosin käsialaa oleva supersankaripelin ei uskottu erottuvan muusta supersankaripelimassan tekeleistä. Peli oli kuitenkin kaikkea muuta, todellinen mestariteos joka palautti uskon sarjakuvista tuttujen supersankareiden onnistumiseen myös pelimaailmassa. Varsinaisesti uudet Batmanit eivät tarinallisesti sijoitu sarjakuvien maailmaan, mutta ammentaa sieltä hienolla tavalla vaikutteita ja hahmoja. En kovin hyvin itse tunne Batmanin maailmaa muuta kuin elokuvista, mutta silti onnistuin jo pari vuotta sitten löytämään mukavia yksityiskohtia pelistä. Etenkin Jokeri hahmona oli unohtumaton, eikä se petä uudessakaan seikkailussa. Myös pelimekaniikka toimi loistavasti vaikka parannettavaa taisteluissa olikin ja peli saikin todella ylistäviä arvosanoja ympäri maailmaa. Nyt onkin sitten tehty kaikki taas hieman paremmin ja tuotu elementtejä, jotka ensimmäisestä pelistä puuttuivat.

Kaupungin liitelevä varjo

Arkham City näyttää upealta.

Arkham Cityn ehdottomasti paras uudistus Arkham Asylmiin nähden on iso Arkham Cityn kaupunki, jossa pääsee liitelemään vapaasti. Ensimmäinen peli oli pääsääntöisesti sisätiloissa tapahtuvaa hiiviskelyä ja toimintaa. Ulkoilmakenttiäkin oli, mutta niissä ei kovin vapaasti päässyt olemaan Lepakkomies. Kehitystiimi on tämän asian korjannut ja se tarjoaakin Batmanille aivan uudenlaisen ulottuvuuden. Alussa on aivan uskomaton tunne kun pääsee Lepakkomiehenä liitämään sysimustan kaupungin yllä ja aistii kuinka kaupunki on läpeensä paha. Arkham City onkin Gothamin vanha kaupunginosa, joka toimii isona vankilana. Varkaat ja roistot saavat temmeltää siellä vapaasti. Eli siis vankilakaupunki kaupungissa. Bruce Wayne eli Batman on tätä ideaa vastaan. Arkham Cityn vartijat nappaavat Waynen ja heittävät hänet tähän uuteen cityvankilaan. Waynen salainen Lepakkomies identiteetti on paljastunut tohtori Hugo Strangelle, joka on yhdessä kaupungin uuden pormestarin, mielisairaalan aiemman johtajan kanssa perustanut Arkham Cityn. Wayne onnistuu kuitenkin luonnollisesti pakenemaan vartijoiden kynsistä ja saamaan Batman asusteet itselleen. Tästä alkaa yksi kaikkien aikojen parhaimmista ja upeimmista seikkailuista pelien historiassa. Heti alusta alkaen pelaaja pääsee liitelemään pitkin kaupunkia ja tekemään siellä täällä olevia sivutehtäviä, ratkomaan Arvuuttajan arvoituksia tai etenemään tarinassa.

Alusta asti on myös kiitettävä määrä hyödyllisiä apuvälineitä kuten kiipeilyä helpottava koukku, jolla saa hilattua itsensä kertaheitolla talojen katoille. Liitelyyn, taisteluun ja varusteisiin saadaan jatkuvasti pelin aikana päivitystä. Kaikkea saatua hyödynnetään kiitettävästi erilaisten tehtävien parissa, jota tuntuu olevan aluksi aivan liikaa. Jo pelkästään Arvuuttajan joka puolelle jättämiä Trophyjä sekä arvoituksia on lähemmäs 400. Erilaisia sivutarinoitakin pursuaa pelaajalle tehtäväksi ja oikeastaan kaikki ovat mielenkiintoisia ja mielellään niitä lähtee myös tekemään. Tämä onkin suurin syy miksi palasin Batman pelin pariin. Halusin tehdä ja kokea nuo pienet seikkailut ja onnistumisentunteet pelistä, kun keksii ratkaisun edessä olevaan ongelmaan. Tuntien jahtaamisen jälkeen on mahtavaa saada selvitettyä se viimeinen arvoitus ja napattua pahamaineinen konna hyppysiin.

Varsinaisen tarinan pelaamiseen kului arviolta kymmenisen tuntia, joka on mielestäni todella hyvä määrä tämän tyyppiselle pelille. Siitä oli pelin laskurin mukaan noin 50 % pelistä takana. Kun olin Uncharted 3:n ja Zeldan pelannut palasin tekemään sivutehtäviä, keräämään Trophyjä sekä ratkomaan arvoituksia. Noin 70 % on nyt takana ja siihen taitaa jäädä. Lisää pelattavaa siis olisi erilaisten taisteluharjoituksien ja haasteiden muodossa areena tyyppisessä tilassa. En kuitenkaan enää jaksa näitä nappienpaineluturnajaisia, sillä itse pelinkin aikana taisteluista, combojen tekemisestä ja erilaisten näppäinyhdistelmien parissa meni aivan tarpeeksi aikaa. Tekemistä pelissä siis löytyy todella paljon, jos vain jaksaa pelata.

Ruoska viuhuu

Toinen lisäys Arkham Cityssä on Kissanainen. Nyt pelaaja pääsee pelaamaan lyhyissä pätkissä myös Kissanaisen hahmolla, jonka saa käyttöön pelin mukana tulevalla koodilla. Käytetyn pelin ostaja ei siis pääse aivan yhtä hienoa kokemusta kokemaan, ellei halua PSN Storesta ostaa erikseen Kissanaisen peliin tuovaa lisäpakettia. Käsittääkseni kuitenkin myös ilman koodia pääsee hieman tarinassa olevaa Kissanaista pelaamaan, mutta lisäpelitilaan tai tarinan jälkeen tapahtuvaan vapaaseen liikkumiseen myös Kissanaisella ei ilman koodia pääse. Tämä on varmaan tehty osittain hidastamaan käytettyjen pelien myyntiä.

Kissanainen on mukana pelattavana hahmona.

Kissanainen ei kuitenkaan ole mielestäni kovinkaan erikoinen hahmo. Vaikka se onkin täysin itsenäinen oma hahmonsa ja pääsee sellaisiin paikkoihin joihin Batman ei pääse. Osa Arvuuttajan Trophyistä joudutaankin hakemaan Kissanaisella vaikka Batman pääsisi aivan viereen. Kissanaisen liikkuminen on toteutettu sulavasti, mutta ruoskan avulla tapahtuva seinillä kiipeily ei ole läheskään yhtä hauskaa kuin kaupungin yläpuolella liitely Batmanilla. Siksipä Kissanaisella pelaaminen ei ole yhtä houkuttelevaa, mutta toki erittäin piristävää vaihtelua tarinan keskellä. Osa Batman maailman tutuista pahiksista on myös nähtävissä vain Kissanaisella tapahtuvissa sivutarinoissa.

Taistelut Kissanaisella ovat puolestaan hauskempia kuin Lepakolla. Kissanainen on todella ketterä, mutta ei yhtä voimakas. Nopeudesta on kuitenkin suurta hyötyä isojen vihollislaumojen kanssa ja isonkin jengin saa helposti kumoon pitkillä comboilla ja erikoishyökkäyksillä. Viholliset eivät ehdi tehdä mitään kun Kissanainen on käynyt kolauttamassa jo kaikkia sekä perään heittänyt parit piikkipallot maahan, viuhauttanut ruoskaansa sekä siinä sivussa näyttänyt kyntensä. Todella mukava lisä peliin siis, eikä sitä ole yhtään liikaa.

Visuaalista herkkua

Arkham City, kuten myös edeltäjänsä olivat vuotensa upeimpia pelejä. Itse kaupunki ja sen luoma tunnelma ovat todella upeat ja käsin kosketeltavissa. Hahmojen animointi ja dialogit ovat upeita ja varsinkin Batmanin ja Jokerin suhde ääninä Kevin Conroy ja Mark Hamillin on jotain sellaista, mitä haluaa nähdä ja kuulla kokoajan vain lisää. Loppu tuodaankin pelaajalle todella kiivaalla tahdilla ja peli päättyy jopa hieman yllättäen. Dialogia tuntuu olevan myös Arkham Cityssä joka puolella olevilla pahiksilla sekä heidän pomoillaan, jotka ovat tuttuja Batmanin elokuvia tai sarjakuvia seuraaville. Varsinkin Pingviini teki todella syvän vaikutuksen ja tekijät ovat onnistuneet luomaan hahmosta juuri sellaisen kun Batmanin Pingviinin kuvittelee olevan.

Jokeri lunastaa taas paikkansa tyylikkäimpänä ja mielenkiintoisimpana pahiksena.

Koko peli on niin hiottu ja yksityiskohtia pursuava, tekemistä riittää enemmän kuin jaksaa tehdä ja parannuksia edelliseen peliin on onnistuttu tekemään jokaisella osa-alueella. Batman: Arkham City on kiistatta vuoden 2011 yksi parhaista ja jopa lähes paras peli vain niukasti Zelda edellään.

Kuvat ja lisää kuvia: http://community.batmanarkhamcity.com/game/images/screenshots