Nyt voin vihdoin palata Leppakkomies -pelin pariin tällä
seuraavalla kirjoituksellani. Uusi Batman julkaistiin jo hyvän aikaa
viimevuoden puolella ja itsekin noihin aikoihin pelin hankin. Peli osoittautui
kuitenkin sen verran hyväksi tekeleeksi, että halusin keskittyä siihen kunnolla
tarinan jälkeenkin ennen kirjoittamista. Välissä ehti ilmestyä Uncharted ja
Zelda, jotka tuli pelattua läpi ja Zeldan jälkeen palasin Batmanin pariin.
Pelasin tarinan läpi jo ennen edellä mainittuja pelejä, mutta mielenkiinto
halaji kokoajan tutkimaan Batmanin maailmaa lisää ja niinpä olen viimeviikot
viettänyt Arkham Cityssä.
Pari vuotta sitten
ilmestynyt Batman: Arkham Asylm oli todellinen yllätys pelaavalle kansalle.
Pienen studio Rocksteady Studiosin käsialaa oleva supersankaripelin ei uskottu
erottuvan muusta supersankaripelimassan tekeleistä. Peli oli kuitenkin kaikkea
muuta, todellinen mestariteos joka palautti uskon sarjakuvista tuttujen
supersankareiden onnistumiseen myös pelimaailmassa. Varsinaisesti uudet
Batmanit eivät tarinallisesti sijoitu sarjakuvien maailmaan, mutta ammentaa
sieltä hienolla tavalla vaikutteita ja hahmoja. En kovin hyvin itse tunne
Batmanin maailmaa muuta kuin elokuvista, mutta silti onnistuin jo pari vuotta
sitten löytämään mukavia yksityiskohtia pelistä. Etenkin Jokeri hahmona oli
unohtumaton, eikä se petä uudessakaan seikkailussa. Myös pelimekaniikka toimi
loistavasti vaikka parannettavaa taisteluissa olikin ja peli saikin todella
ylistäviä arvosanoja ympäri maailmaa. Nyt onkin sitten tehty kaikki taas hieman
paremmin ja tuotu elementtejä, jotka ensimmäisestä pelistä puuttuivat.
Kaupungin liitelevä varjo
![]() |
Arkham City näyttää upealta. |
Arkham Cityn ehdottomasti paras uudistus Arkham Asylmiin
nähden on iso Arkham Cityn kaupunki, jossa pääsee liitelemään vapaasti.
Ensimmäinen peli oli pääsääntöisesti sisätiloissa tapahtuvaa hiiviskelyä ja
toimintaa. Ulkoilmakenttiäkin oli, mutta niissä ei kovin vapaasti päässyt
olemaan Lepakkomies. Kehitystiimi on tämän asian korjannut ja se tarjoaakin
Batmanille aivan uudenlaisen ulottuvuuden. Alussa on aivan uskomaton tunne kun
pääsee Lepakkomiehenä liitämään sysimustan kaupungin yllä ja aistii kuinka
kaupunki on läpeensä paha. Arkham City onkin Gothamin vanha kaupunginosa, joka
toimii isona vankilana. Varkaat ja roistot saavat temmeltää siellä vapaasti.
Eli siis vankilakaupunki kaupungissa. Bruce Wayne eli Batman on tätä ideaa
vastaan. Arkham Cityn vartijat nappaavat Waynen ja heittävät hänet tähän uuteen
cityvankilaan. Waynen salainen Lepakkomies identiteetti on paljastunut tohtori
Hugo Strangelle, joka on yhdessä kaupungin uuden pormestarin, mielisairaalan
aiemman johtajan kanssa perustanut Arkham Cityn. Wayne onnistuu kuitenkin
luonnollisesti pakenemaan vartijoiden kynsistä ja saamaan Batman asusteet
itselleen. Tästä alkaa yksi kaikkien aikojen parhaimmista ja upeimmista
seikkailuista pelien historiassa. Heti alusta alkaen pelaaja pääsee liitelemään
pitkin kaupunkia ja tekemään siellä täällä olevia sivutehtäviä, ratkomaan
Arvuuttajan arvoituksia tai etenemään tarinassa.
Alusta asti on myös kiitettävä määrä hyödyllisiä apuvälineitä
kuten kiipeilyä helpottava koukku, jolla saa hilattua itsensä kertaheitolla
talojen katoille. Liitelyyn, taisteluun ja varusteisiin saadaan jatkuvasti
pelin aikana päivitystä. Kaikkea saatua hyödynnetään kiitettävästi erilaisten
tehtävien parissa, jota tuntuu olevan aluksi aivan liikaa. Jo pelkästään
Arvuuttajan joka puolelle jättämiä Trophyjä sekä arvoituksia on lähemmäs 400.
Erilaisia sivutarinoitakin pursuaa pelaajalle tehtäväksi ja oikeastaan kaikki
ovat mielenkiintoisia ja mielellään niitä lähtee myös tekemään. Tämä onkin
suurin syy miksi palasin Batman pelin pariin. Halusin tehdä ja kokea nuo pienet
seikkailut ja onnistumisentunteet pelistä, kun keksii ratkaisun edessä olevaan
ongelmaan. Tuntien jahtaamisen jälkeen on mahtavaa saada selvitettyä se
viimeinen arvoitus ja napattua pahamaineinen konna hyppysiin.
Varsinaisen tarinan pelaamiseen kului arviolta kymmenisen
tuntia, joka on mielestäni todella hyvä määrä tämän tyyppiselle pelille. Siitä
oli pelin laskurin mukaan noin 50 % pelistä takana. Kun olin Uncharted 3:n ja
Zeldan pelannut palasin tekemään sivutehtäviä, keräämään Trophyjä sekä
ratkomaan arvoituksia. Noin 70 % on nyt takana ja siihen taitaa jäädä. Lisää
pelattavaa siis olisi erilaisten taisteluharjoituksien ja haasteiden muodossa
areena tyyppisessä tilassa. En kuitenkaan enää jaksa näitä nappienpaineluturnajaisia,
sillä itse pelinkin aikana taisteluista, combojen tekemisestä ja erilaisten
näppäinyhdistelmien parissa meni aivan tarpeeksi aikaa. Tekemistä pelissä siis
löytyy todella paljon, jos vain jaksaa pelata.
Ruoska viuhuu
Toinen lisäys Arkham Cityssä on Kissanainen. Nyt pelaaja
pääsee pelaamaan lyhyissä pätkissä myös Kissanaisen hahmolla, jonka saa
käyttöön pelin mukana tulevalla koodilla. Käytetyn pelin ostaja ei siis pääse
aivan yhtä hienoa kokemusta kokemaan, ellei halua PSN Storesta ostaa erikseen
Kissanaisen peliin tuovaa lisäpakettia. Käsittääkseni kuitenkin myös ilman
koodia pääsee hieman tarinassa olevaa Kissanaista pelaamaan, mutta
lisäpelitilaan tai tarinan jälkeen tapahtuvaan vapaaseen liikkumiseen myös
Kissanaisella ei ilman koodia pääse. Tämä on varmaan tehty osittain hidastamaan
käytettyjen pelien myyntiä.
![]() |
Kissanainen on mukana pelattavana hahmona. |
Kissanainen ei kuitenkaan ole mielestäni kovinkaan erikoinen
hahmo. Vaikka se onkin täysin itsenäinen oma hahmonsa ja pääsee sellaisiin
paikkoihin joihin Batman ei pääse. Osa Arvuuttajan Trophyistä joudutaankin
hakemaan Kissanaisella vaikka Batman pääsisi aivan viereen. Kissanaisen
liikkuminen on toteutettu sulavasti, mutta ruoskan avulla tapahtuva seinillä
kiipeily ei ole läheskään yhtä hauskaa kuin kaupungin yläpuolella liitely
Batmanilla. Siksipä Kissanaisella pelaaminen ei ole yhtä houkuttelevaa, mutta
toki erittäin piristävää vaihtelua tarinan keskellä. Osa Batman maailman tutuista
pahiksista on myös nähtävissä vain Kissanaisella tapahtuvissa sivutarinoissa.
Taistelut Kissanaisella ovat puolestaan hauskempia kuin
Lepakolla. Kissanainen on todella ketterä, mutta ei yhtä voimakas. Nopeudesta
on kuitenkin suurta hyötyä isojen vihollislaumojen kanssa ja isonkin jengin saa
helposti kumoon pitkillä comboilla ja erikoishyökkäyksillä. Viholliset eivät
ehdi tehdä mitään kun Kissanainen on käynyt kolauttamassa jo kaikkia sekä
perään heittänyt parit piikkipallot maahan, viuhauttanut ruoskaansa sekä siinä
sivussa näyttänyt kyntensä. Todella mukava lisä peliin siis, eikä sitä ole
yhtään liikaa.
Visuaalista herkkua
Arkham City, kuten myös edeltäjänsä olivat vuotensa upeimpia
pelejä. Itse kaupunki ja sen luoma tunnelma ovat todella upeat ja käsin
kosketeltavissa. Hahmojen animointi ja dialogit ovat upeita ja varsinkin
Batmanin ja Jokerin suhde ääninä Kevin Conroy ja Mark Hamillin on jotain
sellaista, mitä haluaa nähdä ja kuulla kokoajan vain lisää. Loppu tuodaankin
pelaajalle todella kiivaalla tahdilla ja peli päättyy jopa hieman yllättäen.
Dialogia tuntuu olevan myös Arkham Cityssä joka puolella olevilla pahiksilla
sekä heidän pomoillaan, jotka ovat tuttuja Batmanin elokuvia tai sarjakuvia
seuraaville. Varsinkin Pingviini teki todella syvän vaikutuksen ja tekijät ovat
onnistuneet luomaan hahmosta juuri sellaisen kun Batmanin Pingviinin kuvittelee
olevan.
![]() |
Jokeri lunastaa taas paikkansa tyylikkäimpänä ja mielenkiintoisimpana pahiksena. |
Koko peli on niin hiottu ja yksityiskohtia pursuava,
tekemistä riittää enemmän kuin jaksaa tehdä ja parannuksia edelliseen peliin on
onnistuttu tekemään jokaisella osa-alueella. Batman: Arkham City on kiistatta
vuoden 2011 yksi parhaista ja jopa lähes paras peli vain niukasti Zelda
edellään.
Kuvat ja lisää kuvia: http://community.batmanarkhamcity.com/game/images/screenshots
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti