Xenoblade Chronicles oli itselleni yllätys. Japanilaiset
roolipelit ovat omalla kohdallani keskittyneet täysin Final Fantasy sarjan
ympärille. Muita kyseisen genren pelejä ei ole tullut pelattua ennen
Xenobladea. Kyseinen peli keräsi kovasti kehuja julkaisunsa jälkeen. Etenkin
koska se oli Wii alustalle. Kiinnostuin kovasti pelistä ja hankinkin sen
piakkoin julkaisun jälkeen.
Peli todellakin yllätti ja erittäin positiivisesti. Hahmot
ovat mukaansa tempaavia ja juonta jaksaa seurata suurella mielenkiinnolla. Tarinaa
viedään tasaiseen tahtiin eteenpäin välipätkillä ja yllättäviä käänteitä tulee jatkuvasti.
Päähahmo Shulk ja hänen ainoa aseensa, Monado miekka on pelin yksi kantavista
voimista niin taistelussa kuin tarinassa. Miekan kohtaloon on sinetöity jo
vuosia kestänyt eri rotujen välinen sota. Taistelusysteemi on reaaliaikaista
vuoropohjaista taistelua, jossa myös Monado näyttelee isoa osaa. Kyvyt
hahmoilla kehittyvät pelin edetessä ja myös Monado saa uusia kykyjä. Kuten
mahdollisuus ennustaa vihollisten tulevia hyökkäyksiä antaen pelaajalle aikaa
reagoida näihin tuleviin iskuihin. Yksi pelin ärsyttävimpiä asioita piilee
juuri tässä kyvyssä. Kun hahmojen tasot kasvavat, niin myös aikaisempien
vihollisten kanssa käydyt taistelut luonnollisesti helpottuvat. Ei olisi siis
tarpeen enää katsella tulevia iskuja etukäteen. Näiden, kuten myös vaativien
vihollisten kanssa kesken kiivaan taistelun pieni välianimaatio tulevasta tapahtumasta
on todella ärsyttävää. Olet valmistautunut tekemään jotain ja se keskeytyy. Pahimmassa
tapauksessa kyky tehdä asia on käytetty, mutta ilman vaikutusta. Onneksi
normaalien vihollisten kanssa harvemmin ennalta nähtäviä iskuja esiintyy.
Toisaalta Shulkin ei ole pakko olla taistelussa mukana, mutta vaativimpien
vihollisten kanssa on jopa elintärkeää nähdä tulevia iskuja ennakkoon. Tämä
johtaa siihen, että lopulta haluaa pelata vain tietyllä kokoonpanolla.
Taistelusysteemi on uudenlainen, mutta helposti opittavissa.
Hahmot tekevät jatkuvasti perushyökkäyksiä ja erikoiskykyjen käyttäminen on
pelaajan tehtävä. Satunnaisella rämpyttelyllä pääsee varmaan pitkällekin, mutta
pelaajan on syytä opetella oikeasti mitä mikäkin taito tekee ja mistä kohtaan.
Esimerkiksi Black Slash nimensä mukaan kannattaa tehdä vihollisen takaata sen
maksimaalisen tehon esiin saamiseksi.
Pelattavia hahmoja on useita ja jokainen hahmo tuo erilaisen
lähestymistavan taisteluihin. Kokemusta kertyy luonnollisesti taisteluista ja
kykypisteillä voidaan parannella taistelussa käytettäviä kykyjä. Myös varusteet
ja niiden tuomat edut ovat mukana, kuten myös varusteita parantelevat
kristallit. Paitsi taisteluista, niin kokemusta saa myös uusien alueiden
löytämisestä ja sivutehtävistä. Sivutehtävät pelissä ovatkin kokonaan oma
maailmansa sillä niitä on satoja. Alussa sivutehtävien tekeminen ja niiden
omien pienten tarinoiden seuraaminen on erittäin miellyttävää puuhaa, mutta
jossain vaiheessa alkaa turhautua osittain samalla kaavalla eteneviin
sivutehtäviin. Tehtävät onkin jaoteltu eri tavoilla. Joistain saa vain rahaa
palkkioksi, kun taas toisista saa kokemuspisteitä ja/tai erilaisia esineitä.
Loppupuolella huomasin haluavani vain pelin päätökseen ja sivutehtävistä jäivät
nopeasti rahapalkalliset tehtävät tekemättä. Rahaa tulee pelissä sen verran
paljon, ettei siitä ikinä ole ollut pulaa. Peli on jo itsessään valtavan laaja.
Tutkittavat alueet ovat massiivisia ja tarinakaan ei ole lyhyydellä pilattu.
Alun tarkan tutkimisen sekä lopussakin alueiden kartoittamisen jälkeen peli vei
lähes 98 tuntia. Helposti saisi kulumaan yli 100 tuntia, jos jaksaa koluta
pelissä jokaisen kolon. Iso osa varsinkin loppupuolen sivutehtävistä jäi
tekemättä sekä vaativimpien vihollisten kukistamista varten tarvittavaa tasojen
kehitystä en jaksanut alkaa edes harkita.
Tekemistä pelissä onkin enemmän kuin tarpeeksi. Jos pelaajaa
haluaa, niin pelkän tarinankin seuraaminen onnistuu. Tämä saattaa tosin
kostautua jossain vaiheessa välipomon liialliseen mahtiin. Tällöin joutuu
palamaan kehittämään hahmojaan. Pelaamista ei kuitenkaan ole tehty millään
tavalla liian ärsyttäväksi, vaan pieniäkin asioita on mietitty. Riippumatta
siitä ketkä pelaajalla on kulloinkin ryhmässä taistelemassa, myös muut hahmot
keräävät kokemusta. Näin kaikki hahmot kehittyvät suunnilleen samassa tahdissa
eikä aikaa tarvitse käyttää hahmojen kehittämiseen vaihtamalla ryhmiä. Tälläkin
tosin on olemassa oma tarkoituksensa. Pelaajan hahmot ovat jatkuvassa
vuorovaikutuksessa keskenään sekä maailman ihmisten kanssa. Pelaajan tekemät
sivutehtävät ja käydyt keskustelut vaikuttavat kunkin tahon väliseen onnellisuus
asteeseen ja tiettyjä asioita voi tehdä vain tietyllä onnellisuustasolla tiettyjen
henkilöiden välillä. Myös kaupungeissa sivutehtäviä putkahtelee esiin siinä
tahdissa missä kaupunkilaisten onnellisuus ja luottamus pelaajaan kasvaa. Onnellisuus
lisääntyy vain niillä hahmoilla ketkä kulloinkin on ryhmässä, joten ryhmien ja
johtajan paikkaa kannattaa vaihdella. Myös sivutehtävien tekeminen massiivisilla
alueilla on tehty helpoksi eräänlaisten maamerkkien avulla, jotka näkyvät
karttapohjassa. Alkukaupunkiin voidaan helposti palata karttapohjan maamerkkejä
apuna käyttäen, vaikka olisitkin jo useankymmenen pelitunnin päässä jossain
päin valtavan jättiläisen vartaloa
Xenoblade Chronicles on myös todella nätin näköinen peli.
Wii alustana tuo varmasti rajoitteita visualisuuteen, mutta massiivisena
pelinä, ja varsinkin Wii pelinä koneesta saadaan upeaa grafiikkaa esiin.
Ajoittain taisteluissa kuitenkin tehojen vähyys näkyy ja nytkähtelevä
ruudunpäivitys näkyy. Hienona yksityiskohtana välianimaatioissa näkyvät
kulloinkin hahmoilla olevat varusteet. Minimaalisista puutteista huolimatta Xenoblade
Chronicles onkin yksi kaikkien aikojen parhaista japanilaisenroolipelaamisen tuotoksista
ja parhaista peleistä yleensä. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kaikille
roolipelaamisesta kiinnostuneille.
Muut kuvat: http://www.nintendo.co.uk/NOE/en_GB/games/wii/xenoblade_chronicles_32583.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti