tiistai 16. elokuuta 2016

Pokémon Go (iOS)


Pokemon Go on todellinen ilmö. Jopa niin iso juttu, ettei pelimaailmassa ei ole ennen moista nähty. 80-luvulla syntyneenä itse olen ollut Pokemon metsästyksessä mukana heti pelin suomeen rantautumisesta lähtien. Pokemon on tuttu jo ensimmäisistä televisiojakson sarjoista lähtien, vaikka kovin kauaa sarjaa ei tullut ikinä seurattua. Sarjan aikaisempiin peleihin en ole tutustunut, joten Pokemon Go on ensimmäinen kosketus varsinaiseen Pokemonien keräämiseen. Ajoitus pelin tuomiseen onkin varsin täydellinen, kun liikkuminen on trendikästä ja isolla osasta länsimaalaisen yhteiskunnan asukkaista omistaa älypuhelimen. Pelilaitteet ovat siis jo valmiina.

Vaikka pelaaminen itsessäänkin on ollut yllättävän hauskaa, niin jostain syystä yksi kiinnostavimmista ilmiöistä Pokemon Go:n ympärillä on nimenomaan siitä kumpuava hälinä. Peli on saanut kansaa oikeasti liikkeelle ja esimerkiksi Helsingin Kaisaniemen puistoon kokoontui heti ensimmäisten viikkojen aikana useaan kertaan hurja määrä ihmisiä tuijottamaan puhelimiaan. Suosituimpia kokoontumispaikkoja ovatkin alueet, joissa on pienen alueen sisällä kolme niin kutsuttua Pokestopia.

Peli ei kuitenkaan ole pelkkää puhelimen katsomista, vaan se on oikeasti sosialisoinut ihmisiä. Ujot suomalaiset siis puhuvat toisilleen! Itse olen todistanut tätä myös, enkä usko että ala-aste ikäiset lapset kadulla normaalisti kommentoisivat tekemisiäni. Ensimmäisten päivien aikana jaettiin kuitenkin paljon lähiympäristön pokemontietoutta ikään ja sukupuoleen katsomatta täysin ventovieraiden kaduntallaajien kanssa.

Toinen mielenkiintoinen havainto on nimenomaan se, kuinka Pokemon Go saa liikkeelle kokonaisia perheitä. Usein vanhemmat ovat lasten kanssa jahtaamassa Pokemoneja, jos ei molemmat omilla laitteilla, niin vähintään yhteisesti. Ei liene viimeaikoina ole ollut vaikeuksia saada vekaraa lähtemään ulos? Pokemonia pelataan yhdessä jopa sukupolvien yli ja hiljattain todistin isoäidin ja lapsenlapsen yhteistä pelaamista Helsingin ruttopuistossa.

Mitä peli sitten on? Tuttuja Pokemoneja jahdataan pitkin oikeaa maailmaa. Peli on siis luotu oikean maailman karttapohjalle ja Pokemoneja voi teoriassa olla missä vain. Pelihahmo liikkuu kartalla puhelimen GPS-signaalin avulla ja läheisyydessä olevat Pokemonit ilmestyvät kartalle, jolloin niitä vastaan voi aliottaa pokepallotaistelun. Otus on tarkoitus napata pokepalloon, ja kiinni saanti riippuu tuurista, käytettävästä pallosta ja pokemonin vahvuudesta verrattuna oman hahmon tasoon. Pokemoneja sitten kerätään ja muutetaan pokekarkeiksi, joilla voidaan kehittää olemassa olevia pokemoneja seuraavalle tasolle. Ennen kaikkea peli on siis niiden Pokemonien jahtaamista, jotka eivät ole kokoajan saatavilla. Harvinaiset pokemonit ilmestyvät harvoin johonkin. Näitä jahdataankin suurella joukolla isoissa tapahtumissa ja kaupunkikierroksilla, jopa koko yön jatkuvissa tapahtumissa.

Pokemonien jahtaamisten lisäksi iso osa peliä onkin Pokestopit, joita on pitkin kaupunkia. Yleensä ne ovat julkisia rakennuksia, patsaita tai ihan vain jonkinlaisia kohteita oikeassa maailmassa. Nämä paikat ovat siis kiinteitä pisteitä pelikartalla, joka vaatii oikeassa maailmassa tietyssä sijainnissa vierailua. Pokestopeilta saa pelissä käytettäviä esineitä kuten pokepalloja. Lisäksi pokestopeihin voi kytkeä Lure-moduuleita, jolloin pokemoneja ilmestyy kyseisen stopin lähelle tasaiseen tahtiin. Tämä onkin suosittu tapa yhdessä jahdata pokemoneja pokestop keskittymissä ja esimerkiksi Helsingistä hyviä paikkoja ovat mm. Kaivopiha ja Ruttopuisto, joissa on lähes aina Luret käynnissä.

Peli on järjettömän suosittu ja tiettävästi lähemmäs 100 miljoonaa pelaajaa on jo kokeillut peliä. Peli myös tahkoaa luonnollisesti valtavia summia rahaa, kuten suosituilla ilmaiseksi pelattavilla peleillä on tapana. Pokemon Gossa oikealla rahalla saa kolikoita, joilla voi ostaa mm. pokepalloja, Lureja sekä muita esineitä omaa peliä vauhdittamaan. Millään tavalla se ei kuitenkaan ole pakollista, joten peli edustaa free to play –pelien hyvin toteutettua lohkoa.

Paitsi että pokemonien löytäminen vaatii liikkumista ja pokestopilta toiselle kulkemista, niin pokemoneja voi saada myös haudotuista munista. Munia haudotaan sitä varten tarkoitetulla esineellä ja munasta riippuen Pokemoni kuoriutuu 2, 5 tai 10 kilometrin kävelyn jälkeen. Tämä siis saa ihmiset nimenomaan liikkeelle ja lenkillä puhelinta tulee pidettyä mukana nimenomaan Pokemon Go päällä. Täytyyhän ne kävelymetrit saada peliin talteen!

Suosion mukana tulee tietysti myös aina varjopuolia. Peliä pelataan auton ratissa ja tulokset voivat olla kohtalokkaita. https://www.youtube.com/watch?v=k-0--aJGLg0 Toisaalta käveleminen puhelinta tuijottamalla voi myös olla vaarallista, mutta onhan sitä tehty näin some-aikana jo vuosia. Ympäristön havainnointi ulkona, jopa Pokemon Go:n ulkopuolella onkin aina erityisen tärkeää varsinkin kaupungeissa. Sanotaan ettei Pokemon pelaajat näe puhelintaan pidemmälle ja juoksentelevat minne sattuu, mutta itse eräänä päivänä huomautin parille kaupungilla kävelleelle naiselle käsilaukun päältä tipahtaneesta hupparista, vaikka pelasin samalla Pokemonia ja kyseiset henkilöt eivät! Peliä voi siis pelata myös turvallisesti, eikä pelin tuijottaminen ole pakollista kokoajan. Värinä ilmoittaa kun pokemon ilmestyy näkyville, joten lenkkeily puhelimen kanssa onnistuu kyllä.

Vaikka peliä pelataan ympäri maailmaa, niin se ei ole kovinkaan tasapuolinen kaikille. Kaupungissa asuvat ovat paljon suotuisammassa asemassa, koska pokestoppeja on paljon ja pokemoneja muutenkin löytyy helpommin. Itse totesin asian, kun peli julkaistiin ollessani viikonloppuna maalla mummolassa, eikä pokemoneja löytynyt muuta kuin houkuttimia käyttämällä. Helsingin keskustassa puolestaan ei tarvitse montaa askelta ottaa kun löytää edes jotain ja isompi joukko ihmisiä tarkoittaa tietysti myös isompia Lure-keskittymiä. Kaupungit ovatkin siis etulyöntiasemassa haja-alueisiin nähden.

Julkaisu oli Pokemon huumaa, eivätkä serverit tätä rasitusta kestäneet. Nyt ongelmat on saatu kuitenkin korjattua ja osittain suurimman suosion laskemisen myötä palvelimet ovat pysyneet hyvin toiminnassa. Pokemon on jopa niin suosittu, että yritykset ovat valmiita maksamaan pokestoppien ja taistelemiseen käytettävien salien saamiseksi lähelle. Pokemon Go:n ympärille onkin syntynyt jos jonkinlaista liiketoimintaa. Ehkä suurimpana varavirtalähteiden myynnissä näkynyt selkeästi ja varmasti moni on vaihtanut parempaan puhelimeen pelin vuoksi. Puhumattakaan esimerkiksi baarien tai ruokapaikkojen lisääntyneistä asiakasmääristä, jos lähistöllä on suosittu pokepaikka.

Pokemon on varmasti tullut toviksi jäädäkseen ja niitä jahdataan suurella joukolla vielä pitkään. Päivityksiä varmasti on myös tulossa, joten pokemonien määrä tulee lisääntymään. Jotkut kun ovat onnistuneet jo kaikki keräämään, vaikka muutama on saatavilla vain tietyllä mantereilla. Se on ilmiö, joka muuttaa käsitystä pelaamisesta ja tuo sen entistä lähemmin kaikkien arkea. Pokemon Go:sta kun ei ole voinut olla kuulematta saatikka näkemättä, jos vain ulkona sattuu liikkumaan.

Vihdoinkin on löytynyt kansaa yhdistävä tekijä, johon ei välttämättä liity alkoholi. Kenties jopa seuraavan asunnon arvoakin saa nostettua ilmoittamalla asunnon olohuoneeseen ylttävästä pokestopista, jos sellainen sattuu asunnon läheisyydessä olemaan?











maanantai 18. heinäkuuta 2016

Disc Golf Game Alpha (iOS)


Frisbeegolf on räjähdysmäisessä nousussa suomessa juuri nyt ja itse on kiekkoa tullut heitettyä jo muutama vuosi. Mobiililaitteilla virtuaalista kiekkoa ei kovin monenkaan pelin toimesta ole päässyt heittelemään, mutta juuri parhaillaan kehityksessä oleva Disc Golf Game on tulossa paikkaamaan tätä aukkoa.

Peliä ei ole vielä julkaistu, mutta iOS:lla sen pariin on mahdollista päästä testaajana. Jani Honkakosken kehittämä peli on vasta siis tulossa, mutta jo nyt peli on varsin viihdyttävä tuotos frisbeegolfin maailmasta.

Pelissä päästään pelaamaan mm. Eurooppa tourin näyttämönä toimineen Nokian Beast-radan väylillä. Kiekkoja voi ostaa kiekkokaupasta ja ne vastaavat todellisen maailman esikuviaan nimiä ja ulkoasua myöten. Jopa kiekkojan käyttäytiminen on nyt jo saatu mallinnettua varsin toimivasti riippuen tietysti heiton onnistumisesta ja lähtökulmasta.

Heittäminen tuntuu pelottavasti yhtä helpolta tai vaikealta kun oikeasti. Kiekkojen arvaamattomuus sormen sipaisun eroavaisuuksien vuoksi antaa varsin todellisen tuntuisen olotilan pieleen menneen heiton jälkeen. Puttiralleiltakaan ei pelissä vältytä, kun muutamasta metristä kolistellaan surullisenkuuluisia alarautoja tai laitetaan metrikaupalla ohi laitteesta.

Käy tutustumassa peliin alla olevan blogin kautta ja hae mukaan testaajaksi ja pääset ehkä antamaan oman panoksesi kehitykseen. Sadepäivinä fribaaminen ei ole ollut koskaan näin mukavaa.

http://www.discgolfgame.net/







perjantai 10. kesäkuuta 2016

Oceanhorn: Monster of Uncharted Seas (iOS)


Kirjoitin Oceanhorn –pelistä hyvä tovi sitten. Vaikka peli vaikutti, ja on erittäin laadukas tuotos, niin se unohtui unholaan jumiin jäämisen seurauksena. Peleissä hyvin harvoin enää on mahdollista jäädä jumittamaan, mutta Oceanhorn tarjoaa myös siihen mahdollisuuden.

Se ei pidä kädestä pelaajaa kokoajan, joten jos satuit ohittamaan sinnulle tarjotun vinkin seuraavasta tavoitteesta tai määränpäästä, niin siinäpähän koluat paikkoja läpi. Oceanhorn on hyvin Zelda vaikutteinen ja lainaa oikeastaan kaiken tutuista Zelda-sarjan elementeistä. Nuori poika lähtee seuraamaan isänsä jalanjälkiä tavoitellessaan mysteeriä, joka näyttäisi johtavan Oceanhorn hirviön kukistamiseen. Matkalla kolutaan lukuisia saaria, autetaan saarten asukkaita, tutkitaan luolia, etsitään aarteita ja kehitetään taitovalikoimaa.

Veneellä liikkuminen on kiinnitetty tiedossa oleviin saariin ja matkat sujuvat pisteestä A pisteeseen B tietokone ohjaksissa. Varsinaista vapaata meritutkimista ei siis ole tiedossa, mutta jos saat vihjeen uuden saaren sijainnista, niin se ilmestyy karttaan ja voit siellä vierailla. Todennäköisesti et kuitenkaan aivan heti pääse kovinkaan pitkälle, koska saarten sopukoihin pääsemiseksi täytyy saada taitoja raivatakseen edessä olevat esteet tieltä.

Kun aloitin pelin alusta ja pääsin kunnolla vauhtiin, ei mikään pysäyttänyt. Pelitunteja on takana noin 15, mutta noin kymmenen tunnin pelinkesto on realistinen tarinan läpäisemisen osalta. Senkin jälkeen riittää vielä tutkittavaa ja salaisuuksia löydettäväksi. Vasta lopussa oikeasti on kaikkia taitoja hyödyntäen mahdollista päästä viimeisenkin arkun luokse.

Oceanhorn on ehdottomasti yksi mobiilipeleilemppareista ja onpa teos päätynyt myös Steamiin sekä tulossa konsoleille.





perjantai 6. toukokuuta 2016

Star Fox Zero (Wii U)


Innostus jostain, joka tulee hieman yllättäen ja johon liittyy vahvasti nostalgian tuoma lisämomenttum? Kyllä, siitä sai aikaan pitkästä aikaa ainesosat innostukseen uudesta Nintendo pelistä. N64 on edelleen yksi lempikonsoleista ja Star Fox 64 (Euroopassa Lylat Wars) tuon konsolin yksi eniten pelatuista peleistä. Into oli kuitenkin varsin lyhytaikaista, kun totuus lävähtää päin näköä jo ensimmäisen tehtävän jälkeen. Tiivistettynä Star Fox Zero on ainakin odotuksiin nähden pettymys, eikä se onnistu täyttämään nostalgiapuuskassa innostuneen pelaajan odotuksia pelin suhteen.

On pelissä hyvääkin, joten yritetään olla positiivisella tuulella ainakin aluksi. Star Fox Zero on varsin uskollinen 1997 ilmestyneelle esikuvalleen. Tunnelma, hahmot, ruutuun ilmestyvä puhuvan hahmon kuva ja jopa legendaarinen Good luck! –huudahdus ennen tehtävään siirtymistä ovat kaikki mukana. Lylat järjestelmän planeettakartta ainakin osittain tutuilla alueiden nimillä on upotettu mukaan. Tarina onkin käytännössä tuttu, kuin aikaisemmin. Lylat-järjestelmä on vaarassa Androssin suunnitelmien vuoksi ja sankarit lähtevät laittamaan ne perustavanlaatuiseen remonttiin. Ketunhäntää heiluttaa Fox McCloud, James McCloudin poika. Muuten mukana olevat eläinhahmot ovat entuudestaan tuttuja veteraaneja.

Nostalgiaan on siis luotettu ja vaikka paljon tuttua onkin mukana, niin uusia elementtejä mahtuu kakkuun. Alusten lisäksi taistellaan myös pinnalla muutaman erilaisen kulkuneuvojen voimin. Mukana on tankin tapainen kulkuneuvo, joka voi hetkeksi muuttua lentoalukseksi. Propelleilla varustettu lennokki puolestaan hyödyntää pientä robottia ahtaisiin paikkoihin pääsemiseen, hakkerointiin sekä lähinnä pommien nostamiseen. Perus Foxin lentoalus voi puolestaan muuttua kaksijalkaiseksi kävelijäksi, joka pysyy maan pinnalla, mutta tarvittaessa voi lentää rakettimoottorien avulla hetken aikaa.

Näitä eri alusvariaatioita käytetään tehtävien eri vaiheissa, niitä varten suunnitelluilla alueilla. Pääsääntöisesti peli on perinteistä lentelyä tutussa putkimaisessa kentässä. Pomotaistelut ovat puolestaan avoimella alueella tapahtuvia mittelöitä, jossa pääsee alueen sisällä lentämään ja liikkumaan vapaasti. Erityisesti näissä tulee esiin pelin isoin ongelma.

Käytännössä peli tapahtuu kahdella ruudulla. Televisiossa kuvakulma on aluksen takana, jossa toki on tähtäin, mutta tarkempaa tähtäystä varten kuvakulma on aluksen sisältä Wii U:n ohjaimen näytöltä. Napin painalluksella näytöt voi vaihtaa toisinpäin, joten periaatteessa yhden näytön seuraaminen riittää. Isoin ongelma on kuitenkin tarkempaan tähtäämiseen käytetty liikkeentunnistus. Tähtääminen tehdään ohjaimen liikkeillä, jonka kanssa en ole päässyt lainkaan sinuiksi. Tuntuu että pelaaminen on kokoajan vaikeaa nimenomaan sen vuoksi, että ohjaamisen lisäksi täytyisi tähtääminen hoitaa liikuttelemalla ohjainta. Sen lisäksi vielä täytyisi pitää huoli, että tähtäin on kalibroituna sopivasti otteeseen. Liiketunnistuksen vuoksi ohjain saattaa olla ajautunut ties minne, joten jatkuva uudelleen kalibrointi - joka onneksi tosin hoituu napin painalluksella aina tilanteen niin vaatiessa - on välttämätöntä lähes jatkuvasti.

Mitä enemmän peliä pelaa, niin sen enemmän ohjaustyyliin pääsee sisälle, mutta missään vaiheessa se ei tunnu kotoiselta. En siis pääse nauttimaan pelin pelaamisesta, eikä kymmenen kentän läpäisyyn kauaa varsinaisesti mene. Sarjan pelit ovat kuitenkin tarkoitettu nimenomaan uudelleen pelattavaksi, salaisuuksien löytämisen ja paremman pistepotin toivossa. Tällaisenaan siirryn mieluummin seuraavan pelin pariin, kuin jään yrittämään ohjaustyylin täydellistä hallitsemista. Se nimittäin tarvitaan, jos ”läpipeluun” jälkeen jäljellä olevat haasteet haluaa saavuttaa.




tiistai 26. huhtikuuta 2016

Mirror's Edge Catalyst Beta (PS4)


Yleensä ei tule Beta testeihin osallistuttua, mutta Mirror’s Edgen suhteen tuli tehtyä poikkeus. Ensinäkin sen vuoksi, että kyseessä ei ole moninpelibeta, mutta myös sen vuoksi, että peli kiinnostaa varsin paljon.

Vaikka ensimmäinen Mirror’s Edge ei tarjonnutkaan minulle aivan sellaista hekumaniaa, mitä monelle muulle. Tutustuinkin tekeleeseen vasta myöhemmin, joten uutuudenviehätys kenties oli osittain kaikonnut. Erityisesti pelin alkupuoli oli mukaansatempaavaa, varsin tyylikästä ja erilaista pelattavaa. Uuden Catalystin Beta antoi maistiaisen tulevasta ja näyttää vahvasti siltä, että pelissä on tehty asiat nimenomaan oikein. Pelaaminen on vapaampaa ja toiminta on suoraviivaista, mutta kuitenkin yksinkertaista. Muutaman napin taakse on pääsääntöisesti saatu hyvin toteutettua ainakin alkupuolen liikkeet ja hahmolla on paljon kehitettävää kokemuksen karttuessa. Uusia liikkeitä ja taitoja kehitetään pelin edetessä, kuten esimerkiksi alussa kyky jatkaa sulavaa liikettä korkealta tipahtaessa pyörähdyksen avulla.

Pääjuonen lisäksi mukana näyttäisi olevan avoimesta maailmasta tuttua, kerättävän tavaran löytämistä sekä eri sivuhahmojen tarjoamia toimeksiantoja.

PS4:n Beta toimi sulavasti, vaikkakin latausajat olivat hetkittäin pitkiä. Varsin iso kokonaisuus, jota en edes halunnut pelata loppuun. Betan peruteella odotan kuitenkin peliä kenties vieläkin suuremmalla innolla, enkä vähiten sen vuoksi, että uusi Mirror’s Edge näyttää olevan visuaaliselta anniltaan myös todellista silmänkarkkia. Kokonaan betaa en siis viitsinyt pelata, joten pidetään jännitys tulevassa kesässä ja varsinaisen pelin julkaisussa.