torstai 9. maaliskuuta 2017

Nintendo Switch



Kuluvan vuoden yksi suuri odotus on ohi, kun Nintendon uusi konsoli, Switch on saapunut vihdoin kauppoihin. Nintendo on aina seurannut omia uriaan pelimarkkinoilla, eikä se vieläkään lähde kamppailemaan Sonyn tai Microsoftin kanssa raudan tehojen määrässä tai valtavalla ominaisuuskirjastolla. Nintendo Wii oli aikanaan suurelle yleisölle helppo lähestyttävä, jossa oli uudenlainen uutuuden viehätys liikeohjaukseen vahvasti pohjautuvalla teknologialla. Wii U oli puolestaan rimanalitus erityisesti nimen ja markkinoinnin puolesta. Monesta asiasta onkin otettu oppia ja startti Switchin suhteen on ollut ainakin erittäin lupaava.

Tähtäimessä kaikki pelaajat

Switch lähtee tavoittelemaan yleisöä sekoittamalla perinteisen kotikonsolin ja kannettavan pelilaitteen samaan tuotteeseen. Tavallaan Nintendo siis astuu omille varpailleen. 3DS:n korvaajaksi laitteesta ei kuitenkaan omien testien mukaan tunnu olevan. Se on isompi ja kömpelömpi 3DS:n verrattuna, joten kyllä oikeasti kannettavana pelilaitteena 3DS on parempi vaihtoehto. Pidemmillä matkoilla, kuten vaikkapa junassa tai illanviettoon hotellihuoneessa Switch tarjoaa kuitenkin jotain, mitä muut laitteet eivät pysty tarjoamaan.

Nintendo Switch ja Joy-con ohjaimet irroitettuna sekä ohjainten lisäosat.

Nintendo Switch koostuu itse koneesta, joka on oikeastaan pieni tabletti. Tabletin molemmille puolille voidaan kiinnittää Joy-con –ohjaimet. NE voivat olla laitteessa kiinni tai irrallaan, jolloin pelkkä ruutuosa voi jalustansa varassa olla vaikkapa pöydällä. Ohjaimia käytetään pelaamiseen yhdestä tai erikseen, joten pelin niin tukiessa kaksi pelaajaa voi yhden konsolin ohjaimilla osallistua peliin. Saatavilla on myös erillinen Pro Controllerin, joka on normaalin ohjaimen kaltainen, mutta itse en suureksi yllätykseksi ole kokenut sille ainakaan alussa tarvetta. Omaan ehkä hieman normaalia pienemmät kädet, joten ainakin omiin tassuihin Joy-conit napsahtavat varsin luontevasti. Yllättävän mukavaa on myös pelata sohvalla, kun kädet voivat olla erillään toisistaan. Toisaalta taas olen huomannut jostain syystä paljon pelaavani kädet ristissä, joten erilainen lähekkäin asettelu onnistuu ja tuntuu mukavalta. Laitteen mukana tulee myös erilliset lisäpalikat ohjaimiin, joiden avulla niiden kokoa saa hieman kasvatettua. Mukana on myös ohjaintelakointiyksikkö, joka muuttaa molemmat ohjaimet siihen kiinnitettyään yksikön lähes perus konsoliohjainta muistuttavaksi kokonaisuudeksi.

Pelaa missä ja milloin haluat?

Suurin pointti Switchissä on kuitenkin se, että voit vaihtaa pelitilan välillä. Pelaaminen onnistuu ainakin joitain tunteja laitteen omalla akulla ja sitä voi siis pelata laitteen mukana ollessa suoraan sen omalta ruudulta. Pakettiin kuuluu kuitenkin telakointiasema, joka kytketään HDMI-kaapelilla televisioon. Yhdistämällä laitteen telakointiasemaan kuva siirtyy suoraan TV-ruudulle. Nyt Joy-Con ohjaimet voi irrottaa laitteesta ja pelata niillä vaikkapa sohvalta tai käyttää edellä kuvattuja lisävarusteita pelaamiseen. Switchiä telakoidessa ja siitä pois otettaessa kannattaa kiinnittää hieman huomiota laitteen kulmaan telakkaan nähden. On nimittäin mahdollista, että näyttö voi naarmuuntua, jos laitetta nostaa liian vinossa asennossa pois telakasta tai asettaa siihen.

Switch telakassa.

Oma pelikokemus pohjautuu toistaiseksi ainoastaan Zeldaan, mutta laite on osoittanut potentiaalia omassa huushollissa. Yhden TV:n taloudessa ei ole Switchin kanssa ongelmaa, jos perheen muut jäsenet haluavat katsoa samaan aikaan televisiota. Pelihetkeä ei tarvitse edes lopettaa, sen kuin vain irrottaa laitteen telakasta ja peli jatkuu täysin siitä mihin se oli jäänytkin. Taskussa laite ei kuitenkaan kokonsa puolesta kulje, joten työmatkalla pelaaminen jäänee pienempien laitteiden tai puhelimen tehtäväksi.

Ketterä ja simppeli

Switch toimii myös erittäin sukkelasti. Laite käynnistyy todella nopeasti ja Sleep Moden käytön kanssa viivettä ei ole muutamaa sekuntia pidempään. Pelaamaan siis pääsee käytännössä heti. Myös ainakin uudessa Zeldassa tallentaminenkin tapahtuu sekunneissa. Tallennustilaa puolestaan ei ole oletuksena 32 gigan muistissa kovinkaan paljoa, mutta jos käyttää fyysisiä pelikasetteja, niin minkäänlaista asennusta pelit eivät vaadi. Tilaa siis kuluu käytännössä vain käyttöjärjestelmään ja pelitallennuksiin sekä mahdollisiin pelin päivityksiin. Muistikapasiteetti on kuitenkin muistikorteilla laajennettavissa, jos tila pääsee loppumaan esimerkiksi digitaalisia pelejä ladatessa.

Switch ja Joy-Con ohjaimet liitettynä mukana tulevaan Grip-yksikköön.
Ehkä ikävin puuttuva ominaisuus on tallennustilan hallinta. Pelidataa, eli pelitallennuksia ei voi siirtää tai varmuuskopioida mihinkään. Jos laite hajoaa nyt, niin siinä menee sitten pelissä edistyminenkin. Toivottavasti Nintendo tuo mahdollisuuden varmuuskopiointeihin mahdollisimman pian. Muutenkin käyttöliittymä on hyvin yksinkertainen ja simppeli, mutta se on toisaalta ollut itselle iloinen asia. Ehkä siksi myös valikoissa kulkeminen ja laitteen käynnistymiset sekä latausajat ovat todella pienet. Käyttöliittymän erittäin yksinkertainen toteutus voikin olla jälleen se yksi pieni tekijä, miksi Switch voisi tulla koko perheen pelilaitteeksi.

Nintendo on Nintendo

Nintendo on siis keskittänyt voimat mukavan ja sujuvan pelikokemuksen luomiseen ja onnistuu siinä. Switch ei ole tehopakkaus, eikä pyöritä pelejä FullHD:lla saatikka 4K-tarkkuudella. Se on kuitenkin nimenomaan pelilaite, eikä toistaiseksi mitään muuta. Moni kuitenkin jää kaipaamaan media tai steami ominaisuuksia, mutta toistaiseksi laite on nimenomaan sitä mitä Nintendon laitteelta voi olettaa. Se on laite Nintendon pelien pelaamiseen, enkä näe sitä minkään muun vuoksi järkeväksi hankkia. Toisaalta jos iPad on hankittu yöpöydälle sarjojen katsomista varten, niin Nintendo Switch voisi Netflix tuen myötä korvata erinomaisesti juuri tällaisen käytön hintansa puolesta.

Yksittäisenä pelikoneena hinta on toisille kova, mutta toiselta kannalta ajateltuna yhdellä hinnalla saa kaksi pelilaitetta eri käyttötarkoituksiin. Itselle kuitenkin uusi Zelda on aina tarpeeksi painava syy uuden Nintendon konsolin hankkimiseen. Lisäksi se on laitteena onnistunut luomaan iloa ja jonkinlaista uutuuden viehätystä. Toivottavasti laite kelpaa yleisölle, koska mielestäni se on sen ansainnut, erityisesti kun pelikirjasto kasvaa ja muutamia lisäominaisuuksia laitteeseen päivityksen myötä saadaan.

tiistai 28. helmikuuta 2017

Final Fantasy XV (PS4)


Final Fantasy sarjassa on sarja joka tuo kerta toisensa jälleen pelaamisen ilon takaisin, jos sen on johonkin onnistunut kadottamaan. Sarja on vedonnut aina siitä asti, kun sisko sattui hankkimaan sarjan kahdeksannen osan ja pyytäen sitä pelaamaan (siskon katsoessa vierestä). FF15 on kokenut kivisen ja pitkän kehitystien, mutta odotus lopulta toi omasta mielestä mainion pelin pelikoneisiimme.

Kyseessä on tarina neljän miehen matkasta läpi erikoisten tapahtumien, upeiden maisemien ja tehtävien täyteisen seikkailun. Matka morsianta tapaamaan katkeaa, kun hyökkäys Prinssi Noctiksen kotiin kääntää auton kurssin. Auto onkin iso osa peliä, sillä se on alusta alkaen mahdollinen kulkuväline suhteellisen avoimessa maailmassa. Aivan joka paikkaan autolla ei pääse, vaan se kulkee ennalta määrättyjä teitä pitkin, mutta toimii samalla myös Fast travel –matkustamisen mahdollistajana eri paikkojen välillä. Kartalta myös pääsee nopeasti napin painalluksella aina auton luokse, olipa se missä tahansa.

Final Fantasy sarjaa uudistetaan joka kerta. Aina kun uusi osa tulee, niin voi olla varma, ettei se ole samanlainen kuin edeltäjänsä. Monesti sitä myös kritisoidaan, että
aikaisemmin esimerkiksi taistelut ovat olleet parempia ja tästä osan taisteluista ei pidetä. Toisaalta saman kohtelun saa jokainen osa, eikä siltä voi välttyä. Itse olen ollut sinut taisteluiden kanssa pelistä toiseen. Otan sarjan tuotokset enemmänkin aina omana kokonaisuutenaan, kun lähtisin vertailemaan niitä jotenkin keskenään. Jokaisen pelin omat koukerot täytyy vain oppia tuntemaan ja se on mielestäni yksi sarjan parhaita elementtejä. Aina on jotain uutta opittavaa ja omaksuttavaa.

Niin myös tällä kertaa ja FF15 taistelusysteemi onkin aluksi outo, mutta samalla varsin suorasukainen ja toisaalta helposti omaksuttavissa. Noct pystyy pikasiirtymään taistelutantereella, eli kulkemaan lyhyitä matkoja todella nopeasti. Samalla tyylillä hän voi hyökätä vihollisten kimppuun tai pötkiä pakoon keräämään hetkeksi energiaa kauemmaksi tai korkeammalle, siis suojaan vihollisten moukaroinnilta. Itse taistelu on pääsääntöisesti hyvin yksinkertaista hyökkää – puolista vuorottelua ja helpommat vastukset menevät heittämällä läpi vain hyökkäämällä. Taktista elementtiä tuovat hahmon sijoittelu ja hyökkäysten ajoittaminen, joilla voi estää vihollisten hyökkäyksiä tai katkaista niitä. Ase ja hyökkäysvalinnat tuovat myös oman mausteensa taistelemiseen. Avustavilla ystävillä on toki oma roolinsa ja heidän erikoiskykyjään pelaaja voi käyttää sen mukaan, mitä kykyjä on asetettu käyttöön. Tasokehitysten lisäksi kerätään AP-pisteitä, joilla päästään ostamaan erilaisista kykypuista hahmoja tai pelattavuutta parantavia ominaisuuksia.

Tavallaan peli ei tarjoa mitään kovinkaan mullistavaa. Se on kuitenkin moderni Final Fantasy ja tekemistä riittää kyllä loputtomassa sivutehtävien virrassa. Musiikkiakin pelistä löytyy koko sarjan edestä. Jos vain onnistut hankkimaan tai löytämään pelin sisäiseen musiikkikirjastoon albumeita. Automatkan aikana voikin kuunnella tuttuja kappaleita edellisistä osista tai tutustua uusiin sävellyksiin.

FF oli minulle pitkästä aikaa peli, jonka pelaamista ei halunnut lopettaa ja jonka pariin teki mieli jatkuvasti palata. Tuttuun isoon roolipelityyliin tarina jäi hieman ontoksi ainakin ensimmäisen läpiipelukerran jälkeen, koska tarinassa ei edetty lainkaan jopa kymmeniin tunteihin. Onneksi New Game+ on mahdollinen, joten täytyy jossain vaiheessa palata pelin pariin ja tutustua mitä se tarina oikeasti tarjosikaan. Maailma kuitenkin imaisi mukaansa. Sen tutkiminen ja  sivutehtävien koluaminen osoittautui oikein mukavaksi ajanvietteeksi. Taikuudesta ja fantasiasta huolimatta maailmakin oli tutun omanlainen, koska hahmot ja paikat olivat todellisen näköistä aavikkoa, luontoa ja kaupunkia. FF15 toimikin matkana pois tästä maailmasta johonkin, jossa voi viettää illan tehden vain sitä omaa juttuaan ja tutkien paikkoja.






keskiviikko 25. tammikuuta 2017

The Legend of Zelda: Tri Force Heroes (3DS)


Tri Force Heroes julkaistiin jo 2015 ja taisin sen varsin pian hankkia Zelda-kuumetta lievittämään. Varsin nopeasti kävi ilmi, että peli vain lähinnä käyttää Zelda-sarjan nimeä, ja sarjasta tuttuja esineitä. Itse tarina on varsin hämmentävä yksinkertaisuudessaan. Muotitietoinen prinsessa on joutunut kirjouksen kohteeksi ja hänen asunta on kammottava. Pelaajan tehtäväksi jääkin kukistaa kirouksen langettanut velho ja vapauttaa kuningasperhe tästä kammottavasta kirouksesta.

Zeldan tyyliin voisi luulla, että edessä on seikkailuja, maailman tutkimista ja luolastojen selvittämistä. Peli kuitenkin perustuu yhteistyöhän ja on suunniteltu pelattavaksi moninpelinä ja se näkyy kenttäsuunnittelussa. Tapahtumapaikkana toimii kaupunki, josta löytyy pieniä sivutehtäviä sekä räätäli, joka pystyy pelin edetessä saaduista materiaaleista tekemään uusia asuja. Vihreä haltijapuku ei siis ole kovin pitkään tärkeä, vaan mieluummin tehtävä tehdään isomman bumerangin-, liukkauden estävän- tai jättipommin mukanaan tuovan asun voimin.

Peli on pelattavissa toki yksinään, mutta mukaan lyöttäytyy kaksi mannekiinia, joita pelaaja voi yksi kerrallaan ohjata. Jos useampi pelaaja on mukana, niin jokainen ohjaa silloin omaa hahmoaan. Aina on siis kolme hahmoa mukana. Pelaaja voi vaihtaa hahmojen välillä sormen painalluksella, ja ohjata näin ollen aina yhtä hahmoa kerrallaan. Mannekiineja voi kannella ja tehdä kolmen hahmon toteemin. Idea kaikessa on se, että yleensä kentän alussa jokaiselle hahmolle valitaan tietty erikoiskyky. Eli esimerkiksi yhdellä on pommi, toisella jousipyssy ja kolmannella tulihanska. Näitä yhdistelemällä jousella voi ampua kolmen hahmon korkeudella, jos jousiampuja on ylimpänä. Pulman ratkontaa ja oikeanlaisten varusteiden hyödyntämistä peli tarjoaakin käytännössä loppuun asti.

Varinaista tutkimista ei ole. Valitaan vain maailma ja kenttä, johon lähdetään. Alussa on nähtävissä mitä varusteita kentässä on tarjolla ja mitä sen lopussa olevasta arkusta voi paljastua materiaalina. Ensimmäisen läpäisyn jälkeen samaan kenttään aukeaa haastetehtäviä, joista saa eri materiaaleja lopussa. Raha ja materiaalit ovatkin kenttien läpäisyn ohella avaimet kohti löyhän tarinan viemistä huipennukseensa. Oikeanlainen asu oikeassa paikassa voikin olla todella ratkaisevassa asemalla kentän läpäisyn kannata, joten uusia asuja kannattaa aina välillä käydä ostamassa.

Sanoin aikaisemmin, että peli tuli hankittua jo aikaa sitten. Se jäi kuitenkin pitkäksi ajaksi unholaan. Peli oli pettymys ja alkuinto lopahti nopeasti. En antanut pelille sen ansaitsemaa mahdollisuutta. Palasin ennen joulua 2016 pelin pariin ja otin sen aamuisia bussimatkoja piristämään. Yhden kentän läpäisy oli sopivaa tekemistä puolentunnin bussimatkalle ja kun peliä alkoi ajatella jonain muuna, kuin Zeldana, niin sen syövereistä paljastui varsin mielenkiintoinen ja toimiva konsepti. Peli sopi täydellisesti pieninä pyrähdyksinä pelattavaksi, koska suurta tarinankaarta ei tarvinnut muistella.

Internetin yli pelaaminen onnistuu myös, mutta peliseuraa on enää nykyään hankala löytää. Paikallisesti lataustoimintoa hyödyntäen peli voisikin olla erittäin viihtyisä, kun kaverit ovat vieressä ja pulmat ovat näin helpomman kommunikaation avulla ratkaistavissa nopeasti. Yksinkin pärjäsi toki hienosti, mutta välillä tuli tilanteita, jolloin hahmon vaihtamisen sijaan olisi paljon helpompaa, että kaveri vain olisi vieressä valmiina.


The Legend of Zelda: Tri Force Heroes onkin mainio peli, jos sitä ei ajattele The Legend of Zeldana.